En ole ehtinyt henkisesti valmistautua vauvan tuloon...onko muita?
Raskausajan alkuun osui kaikkea isoa elämänmuutosta, ja koko raskausaika on mennyt jotenkin ohi. Nyt kun laskettuun aikaan on enää reilu pari viikkoa, heräsin siihen että en ole henkisesti valmistautunut vauvaan ollenkaan! Esikoisen jäljiltä on kaikki tavarat valmiina ja tietenkin olen huolehtinut hyvästä ruokavaliosta jne. mut kaikki fiilistely on vähän jäänyt. Viime yönä alkoi ihan tulla paniikki, että nytkö tää jo syntyy? Missä välissä tää aika on hujahtanut? Raskausvatsakin on tosi pieni ja raskaus ollut lähes täysin oireeton, joten minusta ei yhtään tunnu siltä että tähän meille syntyy kohta pieni vauveli.
Onko kenellekään muulle käynyt näin? Miten meni lapsen syntymän jälkeen?
Kommentit (8)
Mulla meni raskaus jotenkin liian helposti ja huomaamatta. Toki vatsa kasvoi ja välillä sitä mietti, mitä tuleman pitää, mutta jotenkin sitä jäi kaikki valmistelut viime tippaan - tai syntymän jälkeen.
En ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, joskin tietenkin mielessä oli ollut perheenperustaminen "sitten joskus". Mulla ei myöskään ollut koskaan vauvakuumetta. Kun tulin raskaaksi, olimme tietenkin mieheni kanssa onnellisia, mutta emme mitenkään hössöttäneet missään asiassa.
Vauva syntyi, sekin meni jotenkin todella helposti, ja sitten vaan yhtäkkiä elettiin ihan oikeana perheenä. Kaikki on mennyt jotenkin mutkattomasti ja luonnollisesti. Toki on välillä pieniä vastoinkäymisiä, mutta noin yleisesti tässä vaan mennään päivä kerrallaan.
Tsemppiä ja onnea loppumetreille! Kyllä sitä sitten vaan jotenkin tietää, mitä sen pikkunyytin kanssa toimitaan :o)
Anteeksi keskosten äidit ja isät, tiedän, että on eri juttu, mutta vähän siltä minusta tuntui.
Toinen lapsi kyseessä ja olin ajatellut, että sekin syntyy reilusti jälkijunassa, kuten esikoinen. Syntyi kuitenkin aika tarkalleen LA:n kieppeillä, vaikka olin henkisesti varautunut odottamaan vielä pari viikkoa. Sitten meillä yht'äkkiä oli vauva.
Toista ei kai yleensä ehdi fiilistellä niin kuin esikoista. Asiat pyörivät niin paljon muuallakin kuin oman navan ympärillä.
Ollakseni rehellinen, kiintyminen tähän vauvaan vei pitemmän ajan kuin esikoiseen johon rakastuin samantien kun näin mustien silmien kaikkitietävän katseen, mutta kyllä se rakkaus sieltä lopulta kumpusi.
Ehkä mä tosiaan vertaan tätä raskautta liikaa esikoisen odotusaikaan, jolloin olin ihan fiilareissa ja odotin innokkaasti vauvan syntymää. Vauva tuntui kovin tutulta ja rakkaalta heti synnyttyään. Tästä vauvasta en ole ehtinyt edes miettiä, millainen persoona sieltä on tulossa. Viime yönä tuli ekat oikeat supparit, ja siksi mä olin varmasti niin järkyttynytkin - en ole ajatellut synnytystä ja olen ollut ihan varma että tämäkin lapsi menee reilusti yliajalle, ja nyt vasta hoksasin että tosiaan, vauvahan voi syntyä tässä jo kohtapuolin.
No, onneksi vauva syntyy ilman suurempia miettimisiäkin, ja sittenhän häneen ehtii tutustella ihan rauhassa. :)
ajateltavaa, kun on jo ennestään lapsi(a).
ja hyvä niin, kyllä sä sen omaksut, kun se sieltä tulee
No se LA:n kieppeillä syntynyt nyt vaan ei oo keskonen.
Vaikka ymmärränkin fiiliksesi
Syntyi vain kesken raskausprosessini. Vauva ei ollut keskonen, mutta äiti oli vielä keskeneräinen. Ja todellista keskostapausta läheltä seuranneena ei kokemuksena ole oikean keskosen saaneen kanssa ollenkaan vertailukelpoinen. Siksi pyysin anteeksi oikean keskosen saaneilta. Eihän minulla tai vauvalla ollut hätää. En vain ollut odottanut synnyttäväni vielä ja se hämmensi (se yhdistävä tekijä).
raskaus on sujunut sinulla hyvin! Ei sitä kai niin täysillä voikaan valmistautua vauvan tuloon, vaikka koittaisikin. Mulla ainakin ollut jotain samoja fiiliksiä ennen syntymää, että "kohtako meillä oikeasti on pieni vauva."
Tärkeintä että suhtautumisesi on positiivista vauvan syntymää kohtaan, rakkaus vauvaan kehitttyy sitten pikkuhiljaa, päiväkerrallaan aina huomaa tuntevansa enemmän tuota pientä ihmistainta kohtaan.
Onnea synnytykseen ja ihania hetkiä tulevan pienen kanssa! :)