KESÄkuun kullankerät 24.10.->
Hejsan
Ajattelin taas hetken tauon jälkeen laittaa viikkopinoa pystyyn...
Meillä on ollut parisen päivää neiti tosi huono nukkumaan päivisin ja öisinkin on heräilty useammin kuin ennen. Oliskohan hampaita tulossa?? Muuten typy ei vaikuta yhtään kipeältä.
Myös kiinteät eivät ole maistuneet parin päivän ajan. Aikaisemmin neiti veti hyvin puolikin purkkia peruna-porkkanaa, mutta tänään ei mennyt kuin pari lusikallista..
Meidän tyttö ei syö sitten ilveelläkään mitään makeahkoja soseita, vain KUNNON ruoka maistuu (peruna, porkkana, kukkakaali ja parsakaali).
Naama menee sellaiselle ilveelle esim. päärynää maistaessa. Noh, koitetaan uudelleen myöhemmin, jos makeanhimo olis sitten päässyt valloilleen.
Neiti viihtyy mahallaan tosi hyvin, eikä kauankaan pysy selällään vaan kääntyy heti massulleen. Neiti nostaa itsensä myös punnerrusasentoon käsiensä varaan. Apua, kohta tää meidän " vastasyntynyt" lähtee liikkeelle...
Ystäväni saikin viime viikolla vaavin ja mulle tuli ihan vauva-kuume. Se pikkuinen näytti niin pieneltä ja ihanalta!!!
Olettekos muut kesikset miettineet, koska palaatte takaisin töihin??
Mä olen hieman ajatellut, että jos olisi kotona elokuuhun 06 asti. Saas vaan nähdä miten tuo talous sen kestää?
Muistutukseksi vielä, että kesisten postiin mahtuu uusia kuvia lisää, laittakaahan tulemaan
kesikset05@suomi24.fi
Tinna ja Neiti 4 kk 2 vk
Kommentit (28)
Onni kasvaa niin hurjaa vauhtia, että koko ajan saa olla uusia vaatteita ostamassa. Tänään huomasin, että kas, onpas äitiyspakkauksen vanupukukin jo haaroista pinkeenä. Saa nähdä mahtuuko toppapuku koko talven.
Meillä mennään vielä pelkällä tissimaidolla, vaikka olen uhkaillut aina välillä kiinteiden antamisella. Poitsu on kyllä niin kiinnostunut muiden syömisestä, että sen puolesta vois jo alkaa maistelemaankin. Yöt menee vaihtelevasti. Viime yönä herättiin eka kerran vasta kolmelta syömään ja seuraavan kerran kuudelta. Edellisenä yönä taas oli herätty noin kymmenen kertaa, mutta syötiin silloinkin vaan kolmesti.
Onni kääntyi lauantaina eka kerran selältä mahalleen ja saman tien useamman kerrankin, mutta sen jälkeen ollaan tyydytty vaan makoilemaan kyljellään. Mahallaan viihdytään tosi hyvin, mutta siitä selälleen kääntyminenkin on kokonaan unohdettu. Eteenpäin yritetään ja istumaan pitäisi päästä. Sitteriin ei kohta uskalla enää laittaa, kun punnertaa siinä koko ajan istumaan. Onni on koko ajan ollut puhelias vauva ja nyt on aloitettu äänenkäytön kokeilu eli tarkoittaa kiljuntaa ja erilaisia äänenpainoja.
T: Supamama ja Onni.
Meillä sama juttu, neidille ei meinaa maistua ne " makeat" soseet ollenkaa, " suolaiset" vaan :) Puurollekkin irvisteli aluksi.
Kyllä meneekin aika nopeaa, tyttö kasvaa hurjaa vauhtia ei meinaa perässä pysyä.
Yöt nukutaan edelleen hyvin. 4kk neuvolassa pituutta 65 ja painoa 6395
Meillä kun ollaan lähes kymmenkiloisia, niin se kääntyminen ei ole vielä onnistunut ihan omin avuin. Kyljelleen menee ja mahallaan tykkää kovasti olla. Iltaisin innostuuu kääntymistä usein arjoittelemaan ja sängyssä jatkaa ennen nukahtamista. Yöt menee yleensä yhdellä, kahdella syötöllä. Alkuyöstä saattaa herätä ja itkahtaa, mutta rauhoittuu tutilla. täysimetyksellä edelleen mennään.Juttelee kovaan ääneen, nauraa paljon ja haluaisi istua koko ajan. Osaa myös vaatia jo erilaisia leluja itselleen, jos ei niihin itse yllä. Samoin äitiä luokseen jos viivyn pidempään eri huoneessa. Selkeät rytmit on:kolmet päikkärit nukutaan ja vaunuissa tykkää nykyään olla ku on viileempi ku kesällä...
Meillä tyttö muutamaa päivää vaille 4kk, huomenna neuvola... Jännittää vähän :) Hyvin on rintamaidolla kasvanut mielestäni, kahdeksan-yhdeksän tienoilla nukahtaa yöunille ja kerran syödään kolmen maissa yöllä, sitte kuuteen-seittemään aamulla taas jaksetaan nukkua. Toissayönä nukkui ennätyspitkästi, jätti yösyönnin väliin ja päästeli aamuun asti, 10½h!! Ainoat kunnon päikkärit ottaa yleensä heti aamupäivällä ja sitte loppupäivä onki erinäisten nukahtelujen ja leikkimisten aikaa... Tyytyväinen oon erityisesti siihen, että tyttö nukkuu aina omassa sängyssään, en ole totuttanut viereen nukkumaan. Toki välillä kellitään kainaloittain koko sakki..
Mahalta selälleen on kellahtanut muutamia kertoja ja toisin päin on harjoitukset vielä käynnissä. Kovasti äheltää kyljellään ja punnaa päätä pystyyn, kun vielä oppisi jaloilla ponkaisemaan... Pyörii kyllä viisarina lattialla selällä ollessaan. Sylissä sitte seisoskellaan tai ollaan muuten mahdollisimman pystyasennossa, huuto pääsee, jos vaakatasossa erehtyy pitämään. Maailman meno kiinnostaa jo niin paljon, ettei hetkeäkään valveilla ollessa voi hukata tarkkailulta.
Kaikki kiiltävä ja uudet lelut kiinnostaa ja niille pitää puhua ja pyrrätä aivan älyttömästi ja tietysti tukkia nekin suuhun. Hampaita kai tulossa, kun sormet on kurkussa melkein ranteita myöten... ja sitä kuolan määrää... Tissillä osaa jo leikkiä, naureskelee ja lutkuttaa vain huvikseen joskus päivisin. Onneks ei kuitenkaan sitte suutu,kun lopetan sen leikkimisen (niin kivalta kuin se näyttääkään!). Huvittavaa on, että kun marisee nälkäänsä ja otan itseltäni (kotona ollessani) paidan pois ennen imettämistä, hymy tulee vauvelin huulille. Tunnistaa kai jo eleen ja tietää, että nyt on herkkumaitoa tulossa!! Muskarista on opittu muutama mukava laulu, jotka tunnistaa, kun niitä laulelen. Muutenkin laulellaan paljon.
Huomenna sitten katsellaan miten neuvolassa menee. Kiinteitä en oo suunnitellut vielä antavani, kun keran näin pärjätään kiitettävästi.. Katotaan mitä mieltä neuvolassa ollaan..
Terveisin peppiina ja juhannusneiti
Het alkuun lainaus...
Tuuli81__:
Meillä sama juttu, neidille ei meinaa maistua ne " makeat" soseet ollenkaa, " suolaiset" vaan :) Puurollekkin irvisteli aluksi.
Niin,mitä puuroa te syötte? itse kun en ole vielä puuroa Jyrille antanut,vaikka onhan se maissikin vilja,sitä meillä kyllä juodaan vellinä...
hoh-hoijaa..olisin jo menny maate,mutta laitoin takkaan valkean ja pitää oottaa että saa pellin kii...
Meillä kovasti ährätään uutta taitoa,eli että osais ite kääntyy takas selälleen,mahalleen kääntyy kuin vettä vaan yli kuukauden kokemuksella jo...
Pyörii sängyssäänkin unissaan niin kovasti,että hain fleeceä ja ajattelin ommella unipussin,jos rauhoittais..
Meillä yöt menee yhdellä syönnillä ja yhdellä tutin laitolla yleensä,päivisin ei Jyri kovin nuku..
Soseita annan 2-3 kertaa päivässä...nyt on listalle jo saatu : peruna,porkkana,maissi,persikka,ruusunmarja sekä mustikka,jota onkin kiva siivota,jos poju aivastaa ruokaa suu täynnä olles.. :D
Oon nyt eilen aloittanut kokeilla riisi vellin soveltuvuutta,saa sit siitä siirtyä kenties myöhemmin riisi puuroon..kenties,eipä tässä kiirettä.
Nyt takan tarkistuksen kautta nukkuun..
Maria ja Jyri 4kk+jotain... (14.6-05)
Meillä kyllä tuntuu kaikki mahdolliset soseet ja vellit maistuvan, piju paisuu ku pullataikina ;) Nyt on ikää 4kk ja 10 pvää.Yöllä ei oikeestaan enää syyä muutaku noin klo 6 otetaan maitoryyppy.
onko muilla ilmenny kukkakaalista tai ruusunmarjasta ilmavaivoja??
Niitä syötiin eilen ja nyt sitten viimeyönä itkusteltiin ja piereskeltiin :(
Heippa taas kaikille!
Meidän nöpöneiti oppi kääntymään selältä vatsalleen viime viikolla pari päivää ennen kuin täytti neljä kk. Ja kyllä sitä sitten keikkula on kääntyillytkin. Lasken hänet selälleen ja hän katselee maailmaa muutaman sekunnin... sitten keikahdetaan kyljelleen ja hops, vattalleen. Selällään ei enää pysy millään ilveellä. Ryömimistäkin harjoitellaan hurjasti ja eteenpäin päästäänkin kovalla ähinällä ja potkimisella muutama sentti. Ja viisarina pyöritään myötäpäivään.
Olemme miettineet, onko vauva vasuri kun tarttuu tavaroihin mieluummin vasemmalla kädellä. Joko sen tässä iässä huomaisi?
Kiinteistä on maisteltu banaania (ookoo..), bataattia (no joo ihan syötävää), porkkanaa (nami!), perunaa (pyh..), kukkakaalia (yäk...) ja päärynää (ah...). Kaapissa on jo mustikkapurkki. Hirvittää vain se kauhea sotku. Ruokaa menee alas jo 2-3 ruokalusikallisen verran. Tosin syöttäessä pitää samalla leikkiäkin. Dzänn, dzänn, dzänn... brrumpsis, lähestyy lusikka ja kuorma-auto kippaa lastin naurusuuhun. Ja mopo sanoo put put put. Tai sitten kanat kapsuttelevat porkkanamaalla kot koot kot kot... kekseliäisyys loppuu kun ruokamäärä kasvaa ja joka lusikalle pitää keksiä eri ääni :o)
Sunnuntaina alkoi vauvauinti ja neiti pärjäsi hienosti. Oli joko rauhallinen tai hymyili koko puolen tunnin allasajan eikä suihkussakaan rutissut. Se oli tosi hauskaa! Muskarissakin on käyty leikkimässä, mutta minulla kun ei ole mikään absoluuttinen sävelkorva niin en kyllä opi vain kerran laulettua laulua niin että voisin sitä kotonakin laulella. Olis ihan kiva saada laulujen nuotit mukaan niin voisi kotona pianolla niitä tapailla.
Ongelmapuolesta mainittakoon lähinnä kylmien säiden tuomat paksut vaatteet. Kesävauva ei yhtään siedä sitä kun paksu haalari ja turvavyöt rajoittavat liikkumista niin että jos autossa tai vaunussa ollaan hereillä niin sitten vain huudetaan...
Ja päivärytmi ei vielä ole kovin säännöllinen. Joskus neiti nukkuu koko päivänä vain muutamat puolen tunnin päikkärit, joskus pitempään. Mutta sitä ei voi mitenkään ennustaa yöunesta tai edellisen päivän nukkumisesta tai mistään. Yöunille mennään 9-11 ja herätään 6-8 päivän puuhiin. Yöllä syödään yleensä kaksi kertaa, joskus vain kerran. Tuttipulloa ei huolita ollenkaan, joten iltavelli ei tule kysymykseen. Ensi viikosta alkaen alan tyrkyttää iltamuonaksi maissipuuroa. Vellipullo vain olisi niin paljon helpompi kuin puurosotku... Puuro pitää siis syöttää aina ennen iltapesuja :)
Tulipas pitkä stoori... hyvää kesäajan viimeistä viikkoa itse kullekin!
Mjödi
Liitympä minäkin mukaan kesisten keskusteluihin. Onkin tässä taukoa ollut:)
Meillä siis tuplat, tyttö ja poika, syntyivät 2.6.05. Mukavasti on mennyt, puuhaa tosiaankin riittää aamusta iltaan.
Tyttö jätti yösyönnit 2kk:n ikäisenä ja poika lähemmäs 4 kk:n. Meillä ollaan perunaa syöty jo 3 kk iästä lähtien, samoin iltaisin maissivelliä. Nyt menee jo lihat, kalat ja kanatkin. Bonan kaurapuuroakin kokeiltiin, mielestäni se on älytöntä mössöä, en kyllä toista pakettia osta, saavat vauvat syödä normaalia puuroa, sitähän voi vaikka sauvasekoittimella hienontaa.
Tyttö on meillä oikea mestari kääntyilemään, menee mahalleen silmänräpäyksessä ja kääntyy takaisinkin välillä. Poika on kääntynyt pari kertaa, hän peruuttelee ja liikuskelee muuten. Pojalle tuli pari viikkoa sitten eka hammaskin.
Iloisia ja tyytyväisiä lapsia ovat, viiden kk:n neuvola on parin vkon päästä.
Teettekö muuten itse vauvanruoat vai annatteko valmiita? Olen tehnyt osan itse ja aion siirtyä nyt kokonaan itsetehtyihin.
Mukavaa lokakuun viimeistä viikkoa!
Pakkasakka ja tuplat
Hedelmäkaurapuuroa meillä maistellaan, alotettiin ihan muutama päivä sitte.
Kiitos Tuuli81... kuinkas on masu tykännyt teillä puurosta?
kuinkahan muuten on,tietääkö kukaan,
kumpi on " isompi homma" sulattaa pienen masulle, Nuo puurot vai lihasoseet? Kaikkeen pähkäilyyn sitä onkin aikaa ;)
konstit on muuten monet,sain täs samalla Jyrin nukahtamaan.
On tuolla vaunuissa makaamassa selän takana,vaunujen aisa on lapaa vasten ja oon täs samalla heilunut kun netis oon :DD
Heiluva Maria ja nukkuva Jyri
meillä mennään vielä pelkällä rintamaidolla, ja toivoisin että voisin imettääkkin siihen kuuteen kuukauteen saakka ja sitten vasta aloiteltaisiin muita ruokia tarjoamaan, mutta saapi nähdä sitten miten kasvaa. tähän asti ainakin tosi hyvin tullut pituutta ja painoa ilman mitään lisäruokia..eli hyvältä näyttää.
ollaan me kyllä ihan mielenkiinnosta kokeiltu kerran antaa banaania ja kerran päärynää, että vähän poju tottuisi ajatukseen että suusta voi muutakin laittaa sisään kuin tissimaitoa, tosin eipä ne mitään suurinta herkkua vielä olleet, eipä kai sitä voi odottaakkaan yhden kokeilun jälkeen vielä maistuvan;)
päiviinkin meillä on löytynyt jonkinlainen rytmi " koputtaa puuta" , alun ihmettelyn jälkeen, yöunille poika käy noin 19 maissa, tosin nukahtaminen kunnolla vie semmoisen puolitoistatuntia, sen aikana kitistään ja itketään ja lauletaan unihyrinää ja vaikka mitä ja nukahdetaan ja herätään parin minuutin kuluttua ja taas nukahdetaan ja taas herätään, ja havahdutaan tutin tippumiseen.. sitten yöllä heräillään noin 1-1 1/2-2 tunnin välein,välillä syömään ja välillä vaan tissi tahdotaan suuhun ja sitten se uni tuleekin, sitten ammulla herätään noin 5-6 aikaan ja hyvänä päivänä jaksetaan vielä kölliä sängyssä reilu tunti ja jutella yön kuulumisia niin että äiti saa vielä hetken lepäillä..
ekat päikkärit nukutaan noin puoltoistatuntia heräämisestä, ja kesto on tosi vaihteleva 20min-4tuntia, toiset päikkärit puolenpäivän jälkeen noin puoli tuntia ja kolmannet kun isä tulee kotiin noin neljän-viiden maissa reilu puolituntia. ja välillä jos ollaan vaunuilla liikenteessä poika saattaa ottaa " ylimääräiset" unet.
ensimmäinen hammas meillä on nyt 5 päivää vanha! sitä tehtiin kauan ja harmistuneena, taisi olla ikävä ja hidas hammas:(
muutenkin ikenet on aika läpikuultavat ja muhkuilla eli odotettavissa on pian lisää hampeja...hurraa, ja yövalvomisia...
vielä ei poika ihan käänny mutta yritys on kova, selältä mennään kyllä kyljelle ja joskus pienen ähellyksen jälkein melkein masullekin mutta harjoitushan tekee mestarin että eiköhän niitäkin kääntymisen taidonnäytteitää kohta ruveta näkemään..
liikkeellekin yritetään, peppu nousee kovasti ilmaan ja välillä kädet ymmärtää mitä kuuluu tehdä ja silloin pääsee poju eteenpäin ison hymyn kera.
selälteen kyllä liikutaan kun siinä ei käsiä avuksi tarvitse, eteenpäin ja oman pään ympäri, koskaan ei tiedä mitän päin pojan sängystä löytää kun sen sinne selälleen on jättäny pää sängynpäätyyn päin:)
hirmuisesti myös riittää tarinoita pikkuisella, välillä muristaan ja välillä kiljutaan ja välillä vaan hymistään tai hihkutaan tai höpötellään muutenvaan..ihanaa kuultavaa!
ihanaa muutenkin seurata pojan kasvua, vaikkakin haikeaa kun pieni kasvaa niin hurrrrjan nopeaan. ja vauvakuume on suuri! saa nähdä milloin ..
nyt parvekkeelta kuuluu vaunuista mölinää, täytyy lähteä tarkastamaan tilannetta. touhukasta talvenodotusta kesiksille!
syksyisin pakkasterveisin: fiikuna ja poika 4kk5pv
Meillä tyttö tänään 4 kk ja 10 päivää. Oppi kääntymään selältä vatsalleen juuri samana päivänä kun täytti 4 kk. Pelkällä rintamaidolla ollaan edelleen, vaikka joka päivä äiti miettii joko aloittais kiinteiden maistelun. Öisin syödään vielä kaksikin kertaa. Päivisin on ihana nukkua ulkona kun on viileempää. Harrastuksina on vauvajumppa ja vauvauinti...molemmat tosi kivoja, mutta väsyttäviä. Isoveljen 3 v. kanssa on ihana " leikkiä" . Painoa oli 4 kk neuvolassa 6700g ja pituutta 64 cm. Oman äänen kuuntelu ja kokeilu on huisin hauskaa. Hampaita ei vielä näy.
Mukavaa lokakuun loppua!
Päivät kuluu jo tutun rytmin mukaan; herätään, tissutellaan, leikitään, syödään soseita ja taas nukutaan¿ Poika viihtyy hyvin itsekseenkin, menee mahalleen silmänräpäyksessä ja kääntyy välillä takaisinkin. Eteenpäinkin yritetään ja sylissä pitäisi aina istua. Tavallinen jutustelu on muuttunut murinaksi ja korviasärkeväksi kiljunnaksi. Hampaita ei vielä näy, vaikka ikeniä hangataan ja kuolaa valuu kovasti.
Kasvis- ja hedelmäsosetta syödään suurella halulla, tähän mennessä on maisteltu porkkanaa, kukkakaalia ja perunaa sekä luumua tai päärynää. nam, nam.. Perunasta tuli paha ummetus, joten ei kuulu ruokalistalle tällä hetkellä.
Vierastaako kukaan muu kesiksistä? Meidän poika alkoi vierastamaan jo n. kolmenkuukauden iässä. Asia on mielestäni (ja neuvolan) täysin normaalia. Luin, että lasta ei edes pysty näin pienenä " siedätyshoitamaan" pakottamalla tottumaan vieraisiin ja että sellaisesta voi seurata vierastuksen pitkittyminen ja myöhemmin ehkäpä turvattomuudentunnetta. Saan jatkuvasti kuulla että vierastaminen johtuu siitä, että olen ylisuojeleva tai vauva ei ole tavannut tarpeeksi muita ihmisiä. Anopilla on tapana ensimmäisenä hyökätä ja napata poika syliinsä aiheuttaen hysteerisen huudon. Seuraava yökin on aina levoton. Poika heräilee tarkistamaan onko vanhemmat paikalla? Toivoisin, että poikaan ei aluksi kiinnitetä huomiota vaan annettaisiin hänen ensin totutella tilanteeseen. Koen vierailut aina ahdistaviksi ja koen syyllisyydentunnetta¿ hassua mutta toivon mukaan ohi menevää. :-O
Soiliina ja ¿mammanpoika¿ 4 kk ja 12 pv
Laitahan tulemaan allaolevaan osoitteeseen vaavisi kuva, niin saat paluupostina salasanan mailiin ja pääset katselemaan muidenkin kesäkuisten kuvia. Siellä taitaa olla jo hurjat 35 kuvaa!!
siis kesikset05@suomi24.fi
Soiliina:
Meillä on myös vierastamista. Alkoi tuossa 2,5 kk iässä ja nyt on helpottamaan päin..Neiti nyt 4,5 kk. Välillä oli aika, jolloin muu kuin äidin syli ei helpottanut. Vieläkin vierastamista on, varsinkin jos neiti on väsynyt. Viimeksi 4 kk neuvolassa typy suuttui todella terkkarille, kun hän teki tutkimusta.
Meillä myös anoppi menee aina suoraan tytön luokse, ja varsinkin silloin kuin typy makaa lattialla ja yhtäkkiä onkin vieras naama yläpuolella, alkaa huuli mennä myttyyn.
Olen pari kertaa sanonut ohimennen, että pitäis antaa vauvan itse katsella ja sitten vasta ottaa kontaktia, mutta välillä tuntuu menevän kuuroille korville.
Mä oon jotenkin muutenkin ärsyyntynyt välillä anoppiin...Hän jankkaa koko ajan, koska saa hoitaa neitiä..tekis mieli tokasta, että sunko takia pitäs tuoda hoitoon ilman tarvetta!!
Välillä kaikki anopin sanomiset särähtää mun korvaan.. " koska tuut yökylään?" " onko mummun kullalla kylmä?" Puhuu siis lapselle, mutta oikeastaan on tarkoitettu mulle...Niin kuin 4 kk ikäinen rintaruokittu nyt haluaisi tulla yökylään mummulle...ja osaakohan toi miniä edes pukea lastaan..
Olenkin yrittänyt olla mahdollisimman vähän tekemisissä anopin kanssa, jotenkin tässä tilassa tulen aina vain vihaiseksi kun näen hänet.
Helpottipas purkautuminen...
Tinna
Meillä vierastetaan vain miehiä. Naisille hymyillään ja jutellaan vaikka kaupassa tuntemattomille, mutta miehistä kelpaa vaan isi. Toivottavasti menee ohi, kun Onnilla on noita kivoja kummisetiä.
Olkaa vaan onnellisia, että anopit sun muut asuu lähellä ja tarjoaa apuaan (vaikka ymmärrän kyllä, että yli-innokkuus ärsyttää). Meillä anoppilaan on matkaa sellaiset 800 kilsaa ja mun vanhemmillekin puolet siitä, joten eivät tule ihan joka päivä käymään ja kun ovat käymässä annan pojan ihan mielelläni heille hoidettavaksi. Pääsenpä itse vähän lepäämään. Tietty olen onnellisessa asemassa, että mulla on tosi mukavat anoppi ja appi sekä omat vanhemmat.
Ihania vauvakuvia tuolla kesiksien kansiossa! pitää varmaan laittaa sinne tuoreempi kuva Onnista.
T: Supamama ja Onni
Hei vaan kaikille!
Onpas kiva juttu, kun talvi tekee tuloaan! Eilen laitettiin ensimmäistä kertaa toppapuku päällä ja voi kuinka suloinen pallero pojasta tulikaan. Onneksi ei ole tuosta pukemisesta tullut vielä ongelmaa, mutta voihan se olla, kun vaatteet lisääntyy päällä, niin alkaa kamala huuto jossain vaiheessa.
Aluks täytyy kommentoida tohon vierastamiseen... Meillä poika nyt 4kk ja 2vko enkä ole vielä huomannut vierastamista. Paitsi olimme viime viikolla ravintolassa syömässä ja tarjoilija toi ruoka-annokset ja sitähän pikkumies säikähti ja aloitti kamalan huudon! Kai se oli vierastamista.
Meillä käännytään jo sujuvasti masullee, mutta ei osata tai ei haluta vielä kääntyä takas. Poika viihtyisi vaikka koko päivän masullaan. Kovasti sätkitään ja yritetään päästä eteenpäin - muutaman sentin pääsee jo eteenpäin. Peppu nousee lattiasta jo masullaan. Leluihin tartutaan kovasti ja nehän menevät tietenkin suuhun. Nyt muutamana päivänä ollaan huomattu, että taitaa ikeniä kutittaa, kun pitää lelua hangata kovasti suussa. Liekköhän hampu tulossa...
Soseita syödään kaksi kertaa päivässä eli kasvissosetta n. puoli purkkia ja hedelmää/marjaa n. puoli purkkia. Maissivelliä maistatin viikonloppuna ja sehän lensi kaaressa ulos. Pitää kokeilla jotakin muuta velliä.
Pike ja pallero
Mariako kyseli puuroista? Meillä on syöty veteen keitettyä riisihiutalepuuroa. Sen ainakin vatsa kestää kun ei ole vilja. Viljojahan vissiin nykyisin suositellaan vasta 6kk iästä alkaen mutta kovinhan tuo on vauva kohtaista miten vatsat kestää :) Eipä tuo riisipuuro maistu miltään mutta kun pistää hyvät marja- tai hedelmäsoseet kyytipojaksi niin jo uppoaa ja täyttävää on.
Meillä ei oikein aatu tykkää noista oikeista ruoista. Aatu on vähän sellainen herkkupeppu, makeat maistuu ja muille ruoille irvistellään. teen itse soseet, valmissoseita (siis niitä oikeita ruokia) ei suostu syömään ollenkaan johtuen varmaan siitä ettei ne maistu millekään. Mä laitan valkosipulia ja yrttejä aatun soseisiin vähäsen, saa sekin jotain makuaistimuksia ruoasta. Tänään keittelin kanaa, josko sitten loppuviikosta alettais maistelee. Teen aina isomman satsin kerralla, soseutan sauvasekottimella ja pakastan jääpalakuutioihin. Niitä on sitten helppo sulatella annoksina. Helppoa, halpaa, nopeaa ja maistuvaa :) Aatulle ei vielä oo tullu mistään vatsavaivoja.. *koputtaa puuta* Ja mikä ihaninta, korvikemaidot on saanu unohtaa kokonaan sillä kun 3 kertaa päivässä aatu syö ison annoksen sosetta niin tissimaito riittää ja kelpaa vallanmainiosti koko päivän. Yösyönnit aatu on aloittanut taas silleen satunnaisesti, että joskus herään kerran yössä syömään, joskus nukkuu koko yön. Pitää siis äidin varpaillaan.. :)
Aatu on vähän turhankin innokas kääntyilemään selältä mahalle ja takas. Välillä joutuu vähän estelemään kääntyilemisiä, varsinkin ruokailun jälkeen.. Voi sitä oksennuksen määrää jos päästään kääntyy mahalleen ja siinä kun aikansa hytkyy niin ylöshän ne safkat tulee..
Onko muiden vauvoilla paljonkin tukkaa päässä? Aatulle on nyt vasta alkanut tulla tukkaa, se on sellaista pehmosta vaaleeta höyhtyvää, ei sitä pidemmältä katsottuna näy mutta läheltä kun katsoo niin sitä on aika paksustikin. Taitaa tulla blondi tosta aatusta :)
Joku kyseli töihin lähdöstä.. Yritän selvitä kesäkuun alkuun ennenku lähden kokopäiväiseks. vuoden vaihteen jälkeen on pakko alkaa tekee jonku verran töitä, alkuun joitakin vuoroja kuussa, sitten joitakin vuoroja viikossa.. Onneks mummi on luvannut tulla apuun lasten hoidossa kesään asti..
Olipa mukavaa (tai ei sinänsä mukavaa mutta..) lukea että muillakin ongelmia anopin kanssa. Musta tuntuu että meillä on ongelmia koko miehen suvun kanssa.. Mieskin on niille ihan tuohduksissa.. mutta siitä joku toinen kerta lisää.. Nyt täytyy lähteä omiin iltapuuhiin kun lapset on nukkumassa.
-Jonna ja lapset 3v2kk ja 4,5kk
Tiirailin oikein hartaudella tuolla meidän sokoksella vauvan ruoka hyllyjä... silmään osui HIPP-persikka-banaani-riisipuuro,oli tarkoitettu 4kk vanhoille... on lisäksi luomua.
Taidankin ostaa sitä meille ekaksi puuroksi,kun nyt ensin testaan riisin soveltuvuuden ( heh,kuulostaa meidän Jyri joltain testinukelta,kun pitää niin testailla )
Tilasin minäkin sitä sappi-saippuaa meille,kun on niin vaatteet sotkussa pesunkin jälkeen..löysin halvimmat hinnat sellaisilta sivuilta kuin www.iloinenmaapallo.fi ,nyt vaan ootellaa sapekasta saippuaa :D
kuinka muuten teidän muiden menkat on alkanu? mä en oo imettäny kahteen kuukauteen ja pillerit lopetin kun ei sovi,pari viikkoo sitte... mahaa juilii ikävästi vähän väliä,mutta menkkoja ei näy,auts!
jaaha..tulipa taas höpäättyä..
Maria+ lauma,kuten yks kaveri sano (8v. 6v. 4kk..siinäpä " lauma" )
Sellasen vihjeen voisin antaa et älä ainaka osta bonan banaaniriisipuuroa joka kans ensipuuro...se haisi ihan metallille ja oli tosi järkyn makusta...myös siis vaavin mielestä ;)
Sain vinkin et vois tehä ite riisi- ja maissijauhoista veteen ja lisätä vaix tuttelia ja jotain hed.sosettaki...
Meillä mennään vielä täysimetyksellä ja kiinteitä maistellaan sitten joskus...=) Nyt tosin on joku ihme vaihe menossa ja aina täytyy tissillä tapella, ennen kun suostuu syömään. Liekö syy kun yösyönnit on niin vähäisiä, ettei maitoa enää tule samaan tahtiin kun ennen??
Ihme vinkunaa pitää myös päivisin ja aina välillä täytyy " kaivella" suuta jos hampuja näkyis (yläleuas takana on valk. patti?) Kehitys menee eteenpäin hurjalla vauhdilla, pari viikkoa sit ei millään suostunu olemaan mahalla ja nyt käännytään heti jos selälle laittaa. Ja yötkin menee osaksi mahalla nukkuen. Ja nyt otetaan lelusta kiinni jos sitä hänelle ojentaa ja itse laitetaan suuhun. Lisäksi mahdoton " puhetulva" tulee välillä.
Terveisin, Minihyy ja tyttö 4kk1vko