Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kaikki arjesta poikkeava ahdistaa minua.

Vierailija
08.03.2011 |

esim. jos tulee vaikka lapsen hammaslääkäri, opettajan tapaaminen, kevätjuhla, lapsen synttärit...



itse en mene lääkäriin, jos en ole kuolemaa tekemässä suunnilleen, pelkään mennä kampaajalle, en koskaan uskaltaisi mennä kosmetologille, kylpylään tai jalkahoitoon...



mitäs tää sitten on?



Suutun, jos mut pakotetaan johonkin ja alan huutamaan kaikille. Jos mihinkään ei tarvitse mennä, kaikki on hyvin ja olen ok.

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
08.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välillä ärsyttää ja myöskin jännitän näitä tilanteita. Varsinkin nyt jos pitää vauvan kanssa mennä jonnekin, esim bussilla, oon ihan kauhuissani monta päivää ennen ja stressaan... Siis sitä bussia ja siellä oloa vaunujen kanssa ja et mitä jos oon jonkun tiellä ja sitä rataa...

Ja inhoan myöskin kaikkea pakollista joka menee mun oman mukavuusalueen ulkopuolelle..

Vierailija
2/14 |
08.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritän itse sitkeästi silti totuttaa itseäni näihin asioihin.

Luulen että on jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa, huonoa itsetuntoa, heijastuksia kouluaikaisesta kiusaamisesta..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
08.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esim. käytkö koskaan kampaajalla? Jos rajoittaa elämääsi kovin voit tarvita ammattiapua.

Vierailija
4/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihmisten kanssa tekemisissä koko ajan, ja kaikki päivät on erilaisia. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Työ ei lainkaan ahdista.

Mut henkilökohtaisessa elämässä ja arjessa on välillä vaikeaa, just kaikki ihan uudet tilanteet ja uusien ihmisten tapaaminen... Ja tosiaan jännitän ihan tyhmiä asioita ja kaikki mikä poikkeaa arjesta, tuntuu hankalalta, ja välillä suututtaakin. Eli ymmärrän sua ap todella hyvin.

Vierailija
5/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap.



Eli onko mulla asperger, vai mitä?



Olen ihan pienestä lähtien tuntenut itseni erilaiseksi ja jos olen ollut aivan yksin koulussa tai julkisella paikalla, olen tuntenut oloni tuskalliseksi, mutta jos joku muu on mukanani, en ollenkaan.



En osaa pitää puoliani koskaan, vaikka olisin oikeassa, vaan annan kaikkien jyrätä ylitseni ja sitten masennun ja itken yksinäni.



ap.

Vierailija
6/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on tällaisia ihmisiä. Itse olen niin kovin erilainen. Harmaa arki tappaisi minut. Mulla pitää aina olla jotain mitä odottaa, silloin voin hyvin ja olen innostunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tai jokin muu ahdistuneisuushäiriö?

Vierailija
8/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on tällaisia ihmisiä. Itse olen niin kovin erilainen. Harmaa arki tappaisi minut. Mulla pitää aina olla jotain mitä odottaa, silloin voin hyvin ja olen innostunut.

Mutta ne asiat pitää olla sellaisia, joita itse haluaa.

ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, ymmärrän pointtisi. Mutta mä olen sellainen, että nautin siitä, kun arjessa on yllätyksiä, draamaa, tragediaa, komediaa ja kaikkea sekaisin eivätkä päivät mene aina suunnitelmien mukaan.

Vierailija
10/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tai jokin muu ahdistuneisuushäiriö?

Onko siihen joku syy osoitettavissa? Kun mietin lapsuuttani, niin olin aina eristyksissä muista, kotihoidossa aina kouluun asti.

Vanhempani olivat aina poissa tai poissaolevia minulta, olin kuin joku nukke heille silloin joskus, kun heillä oli minulle aikaa. En oppinut olemaan muiden kanssa.

Muistan kun olin 6-vuotias ja muutettiin kerrostaloon lähiöön ja näin, että pihalla oli lapsia, joilla oli hauskaa, kun hyppäsivät narua.Muistan jo silloin ajatelleeni, että he ovat jotain muuta kuin minä - pääsin kyllä sitten hanura hyppäämään myöhemmin jne. mutta olin kaikki jäljessä paljon, eikä kukaan halunnut olla kaverini oikeastaan.

Sitten menin syksyllä kouluun ja tunsin itseni todella ulkopuoliseksi. En saanut yhtäkään kaveria sieltä, olin jotenkin kuin pieni vauva muihin verrattuna.

Ja tämä on seurannut minua joka iässä, olen aina olut muita jäljessä henkisessä kehityksessä, mutta en älyssä. Miten sen voisi oikein selittää?

Eli mitkään muotijutut eivät ole koskaan olleet mun juttu, olen aina liikkunut ihan eri sfääreissä ja tykännyt muista asioista.

Lisäksi olen hävennyt perheeni köyhyyttä ja itsetuntoni on ollut heikko, koska olen aina ollut herkkä ja olen saanut selkääni asioista, joita en tehnyt, joutunut ottamaan äitini salaisuuden isäni pettämisestä kontoilleni ja surrut sitä, että isä oli hyvä isä ja äiti kylmä.

Tälläisiä esim. mutta ketä kiinnostaa, ei varmaan ketään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa etsiä netistä tietoa. Tai käydä vaikka psykologin juttusilla. Netin tietoja kannattaa kumminkin silmäillä sillä ajatuksella, että monet oireet voivat olla vähäisempiä tai puuttua kokonaan.

Itselläni on paniikkihäiriö ja jotain muitakin ahdistuneisuushäiriöitä varmaankin, välillä oireet katoavat mutta talvisin erityisesti putkahtavat esille. Hakeuduin itse psykologille. Olen silti ihan normaali ihminen eikä minulla ole sen kummemmin päässä vikaa, ei se ole minun vikani miten minut on nuoruudessani hylätty, ja pari kertaa (kaksi eri ihmistä) luottamani ihmiset ovat minut pahoinpidelleet. :(

Olen hyvin pahoillani siitä mitä sinulle on tapahtunut, ja vielä enemmän pahoillani jos se on aiheuttanut nämä oireesi. :( Mutta voisin hyvinkin epäillä että tuollainen eristäminen on saanut sinut jollain lailla epävarmaksi uusiin tilanteisiin tai ihmisten eteen astumisen edessä. Pahimmillaan minuakin on pelottanut käydä kaupassa ja olen melkein kassalle pyörtynytkin, johtuen siitä että kassalla oli mies ja takana oli jonoa. :D

Minäkin olin aina se oman polun kulkija, muotia en ole jaksanut seurata oikeastaan koskaan, vaan pukeudun miten haluan. :) On minulla silti kumminkin ystäviä, mutta en ole riippuvainen heistä.

Sinun kannattaa tosiaan siellä psykologilla käväistä, ei siitä mitään pahaa seuraa. :) Hyvää vain. :)



Tässä on pari linkkiä sulle vielä:



http://www.poliklinikka.fi/hyvan-mielen-kanava/artikkelit/sosiaalisten-…



http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalisten_tilanteiden_pelko



http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…

Vierailija
12/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ihmeesssä olet uskaltanut trefreille aikanaan? Ja siitä jopa eteenpäinkin aina aviolliittoon asti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
14/14 |
09.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos vastaan noiden parin aikaisemman kysymykseen.

Itse opin ainakin luottamaan nykyiseen mieheeni hänen ansiostaan. Ennen pelkäsin miehiä niin paljon, etten juttumme alussa halunnut hänen edes koskevan minuun, saatoin saada paniikkikohtauksen vain siitä kun hän otti kädestäni kiinni huomaamattani.

Miehelleni sain kertoa kaiken menneisyydestäni ja hän vain kuunteli. Koski minuun vain silloin kuin se tuntui minusta hyvältä. Silti halusi olla minunlaiseni ihmisraunion kanssa..heh.. :') Hän näki minussa jotain sellaista mitä muut ei, ja taisteli kanssani pelkojani vastaan. Nykyään en tietenkään pelkää/ahdistu miehestäni ollenkaan. Paniikkioireita tulee joskus enää vain tuntemattomien miesten takia esim. baarissa jos joku koskee minuun vaikka tanssilattialla tahallaan, mutta hoidon tehotessa olen oppinut hillitsemään oireitani, eli ei tule enää kohtauksia juuri koskaan. :)



Eli tiivistettynä löysin ihmisen joka halusi tosissaan olla kanssani, ja joka rakasti minua ja välitti minusta niin paljon että hoiti minua paremmin kuin psykologi tai mikään poppamies olisi samassa ajassa hoitanut! :D

Sanoin hänelle kyllä kerran että minuun ei kannata pitää yhteyttä ollenkaan koska olen niin ahdistunut ja pilattu, että ei minun kanssa seurustelusta tulisi mitään. Hän ei silti luovuttanut, onneksi. :)



Valitettavasti mieheni ei varmasti voi koskaan tajuta sitä miten suuren palveluksen minulle teki, enää ei tarvitse pelätä! :) Ei edes niitä vastaantulevia kamaaaalia miehiä! (Nykyään jopa nauran muistellessani miten kamalan pelottavia nimenomaan vastaantulevat miehet muka olivat :DD)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi kahdeksan