Lue keskustelun säännöt.
Ihan rauniona
07.03.2011 |
11v pillereita ja ensimmaista kertaa unohdin yhden ja nyt testi plussalla. Olen todella jarkyttynyt ja mies innoissaan. Minusta tuntuu etta olen niin yksin! Kaikki muut ovat onnellisia (lahes hysteerisen!) ja mina itken jarkytyksesta.
En vain nae itseani aitina ja minulla ei heraa mitaan tunteita tuota jotakuta kohtaan. Olen vasta 9vk:lla, mutta tiennyt jo yli kuukauden ja olo vain pahenee. Kun puhun miehelleni, aidille tai ystaville hevain valavat onnellisuutta minuun. Mieheni on pahin, ostelee jo potkuhousuja ja raahaa niita kotiin.
En jaksa syoda tai tehda yhtaan mitaan.. Pakottaudun toihin (jossa en ole kertonut koska en jaksaisi enaa yhtaa lassytysta ja onnitteluja) a tekemaan pakolliset arkijutut. Ystaviakaan en jaksa tavata.
Kommentit (12)
kurjaa että oikeasti onnellinen asia on ottanut jonkun kumman käänteen mielessäsi. luulen sen olevan vain järkytyksestä johtuvaa. odota rauhassa ultriin ym. ja uskon vauvan "ottavan" sinut. klisee on, mutta omaa lastaan rakastaa enemmän kuin voi käsittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tieda. mina en "inhoa" lapsia mutta en koskaan ole viela haaveillut omistakaan. en vain ole ajatellut asiaa. olen vain niin ahdistunut! itkettaa jo tata kirjoittaessakin, enka tieda mita tehda. siis vaihtoehtojahan ei paljon ole.
oksettaa ja en tieda onko ahdistuksesta vai raskaudesta..
ja oeln pahoillani jos joku loukkaantuu kun valitan raskaudesta ja toinen lapseton
Ketaan jolla ollut samoja tunteita?
olen ilmeisesti ainoa jolla tallaisia tunteita, siksi kukaan ei kai ymmarrakkaan..
Onneksi mies tulee ainakin huolehtimaan vauvasta lopulta
tosin "vahinko" johtui omasta kännityperyydestä, ei tullut vahvassa humalassa tajuttua käyttää ehkäisyä. Aborttia en voinut kuitenkaan tehdä, ja niin päätin pitää lapsen, vaikka itkeskelinkin koko raskausajan ja säälin itseäni, kun tuntui että elämäni on nyt ohi. En ollut koskaan ajatellut tulevani äidiksi, en ikinä. Päinvastoin, olin sitä mieltä että elän lapsettomana koko elämäni. En edes tykännyt lapsista, ne olivat mielestäni vaan rasittavia ja meluisia velvollisuuksia niille, joilla niitä oli.
Tosin olin melko nuorikin silloin, vähän päälle parikymppinen, en todellakaan valmis äidiksi!
Miten sitten kävi: lapsi tuli, ja oli vielä järkyttävän vaativa vauvana, tuntui että kaikki mitä vain voi mennä vikaan, meni vikaan. Olin varmaan tosi huono äiti, olin väsynyt ja stressaantuntu ja kaiken lisäksi mietin koko vauva- ja oikeastaan vielä pikkulapsiajankin, että voisipa tämän perua.
Jotenkin kummasti sitä sitten kuitenkin kasvoi siihen äitiyteen. Vuosien kuluessa opin jopa arvostamaan äitiyttä, ja tajusin, mikä rikkaus ja lahja lapsi onkaan! Ja onneksi ne rakkaudentunteetkin lasta kohtaan tulivat! Lapsi ei onneksi ole mitenkään ilmeisesti traumatisoinut siitä, että ensimmäiset elinvuotensa ajattelin niin pahasti äitiydestä enkä jaksanut olla mikään paras mahdollinen äiti (kaukana siitä) mutta ilmeisesti onnistuin kuitenkin hoitamaan lapsen niin, että lapsesta tuli ihan tasapainoinen ja onnellinen. On jo iso, 14-vuotias :) Aivan mahtavaa ollut, olen niin kiitollinen nykyään, että hänet sain! Tärkein asia elämässäni!
(anteeksi kliseinen hehkutus, mutta tältä nyt vaan tuntuu)
Välillä tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, että en ollut kypsä äidiksi ja tein varmasti paljon virheitä. Kun voisikin elää sen ajan uudelleen, tekisin paljon toisin.
Ihan ymmärrettävää, että olet järkyttynyt, kun pillerien käytöstä huolimatta yhtäkkiä toteat olevasi raskaana! Mutta sitä(kin) varten on pitkä raskausaika, että ehdit valmistautua asiaan. Hyvä, että lähipiirisi on innoissaan eikä yhtä järkyttynyt kuin sinä, jolloin pystyt keskittymään omien tunteidesi työstämiseen.
Olet mitä ilmeisimmin varautunut vastaanottamaan vauvan, joten senkin puolesta on henkisen valmentautumisen ja valmistautumisen paikka.
Eihän lasten kanssa aina helppoa ole, ja se voinee pistää mietteliääksi myöhemminkin, kun vaikean hetken tullen saatat alkaa miettiä, ettet halunnut tätä alunperinkään.
Et taatusti ole ainoa, jolla on tuollaisia tai muitakaan tunteita. Oleellista on mielestäni se, että myönnät tapahtuneen, et jossittele, ja annat itsellesi aikaa sopeutua ajatukseen. Ei siinä ole mitään pahaa tai ainakaan epätavallista, että positiivinen asia herättää myös negatiivisia ajatuksia, tai että välillä niitä negatiivisia tuntuu olevan enemmänkin.
Usko pois, että vaikkei lasten saaminen pelkkää onnea ja auvoa ole, se antaa paljon, paljon enemmän kuin ottaa. Omat lapseni ovat kouluiän kynnyksellä, ja päivä päivältä paranee heidän kanssaan oleminen, vaikka itsekin olen läpikäynyt lasten kanssa melkoisen tunteiden vuoristoradan, jo tähän mennessä (hieman eri syistä ja eri vaiheissa vain)!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tuttu, joka ei halunnut lapsia. En siis voi kertoa omasta kokemuksesta tuossa tilanteessa, koska minulla ei ole lapsia. Tuttu kertoi, kun selvisi, että hän on raskaana, se tuntui pieneltä kuolemalta. Oli kolme viikkoa maannut kotona pimeässä ja itkenyt. Se tuntui hänestä niin pahalta ja väärältä. Aborttia ei pystynyt tekemään.
Nyt hänellä on tytär, jota rakastaa kauhean paljon, mutta odottaa aikaa jolloin ei tarvitse olla niin sidottu lapseen, eli kun tytär menee kouluun jne (nainen on yksinhuoltaja).
En voi lohduttaa sinua kuin sillä, että kaikelle on tarkoitus ja lapsella on todella jokin merkitys tulla juuri sinun elämääsi, vaikket sitä nyt pystykään ajattelemaan sillä tavoin. Tai voihan käydä niin, että jossain ultrassa selviää vauvan olevan sairas ja joudut tekemään päätöksen abortista siinä kohti kuitenkin. Elämästä ei voi aina tietää mitä haasteita meille heitetään eteen. Niistä täytyy vain koittaa selvitä vahvempana eteenpäin...
Kiitos paljon teille jotka jaksoitte vastata kannustavasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sulla vielä 3 viikkoa aikaa tehä se. Miksi synnyttää viaton lapsi kärsimään, kun ei ole pakko?
En ymmärrä, sorry vaan.
sulla vielä 3 viikkoa aikaa tehä se. Miksi synnyttää viaton lapsi kärsimään, kun ei ole pakko? En ymmärrä, sorry vaan.
enkä edes ole ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö - "viaton lapsi kärsimään"... Tässä ny paljon muusta kyse kuin että jos on 11 v käyttänyt ehkäisyä se mielessä, ettei lasta tulisi, niin totta ihmeessä se on järkytys, jos yllättäen käykin toisin. Ja vasta kuukausi ollut aikaa sulatella.
Ap ei kuitenkaan minusta missään vaiheessa sanonut, että miettisi aborttia, ja tukiverkko ympärillä kuulostaa vahvalta.
Kummassa tapauksessa lapsella kurjempi kohtalo: siinä, että epävarmuudessa vellova äiti tekee abortin, vaikka hän luultavasti ajan myötä kypsyy ajatukseen, vai että äiti antaa itselleen aikaa ja todennäköisesti kypsyy ajatukseen.
Kaikki äidit, jotka oikeasti ajattelee jälkikäteen, ettei olisi pitänyt hankkia lasta, vaikka ajatukset olisivat alussa olleet minkälaiset tahansa, ilmoittautukoot!
en missaan vaihessa edes ajatellut aborttia. minusta en voi tappaa jotakuta oman epavarmuuteni vuoski, varsinkin kun vauvalla tulee taatusti olemaan rakastava perhe ymparilla. enka koskaan tekisi tata miehellenikaan, han on rakastunut vauvaan nyt jo.
AP
p.s
En minakaan ymmarrara, sorry vaan.
koska vuosien hoitojenkaan jälkeen ei meille ole lasta suotu!