Lue keskustelun säännöt.
Adoptio ei ole hylkääminen.
24.02.2011 |
Ennen lapselle ei kerrottu, että hänet on adoptoitu. Henkilö kuuli asiasta kenties vahingossa vasta aikuisena. Siinä tilanteessa on voinut tulla vaikka minkälaisia ajatuksia. Nykyisin lapselle kerrotaan jo pienenä, miten hän on perheeseen tullut. Lapsi voi jossain vaiheessa etsiä biologisia vanhempiaan. Hänelle kerrotaan miksi oma äiti ei ole voinut häntä pitää. Hylkääminen on sitä, että lapsi jätetään korissa kirkon portaalle. Adoptiossahan ei hylätä lasta, vaan annetaan tälle mahdollisuus hyvään perheeseen.
Kommentit (27)
asiasta edes kertoa? Sitä en ymmärrä. Jos lapsi ei tiedä olevansa adoptuitu, eipä tule ahdistustakaan.
Luuletko, ettei lapsi saa sitä tietää? Suku tietää, tuttavat tietävät, jostain lapsi kuulee asiasta joskus ja mieti miten suuri shokki on kuulla se myöhemmin ja vahingossa, sen sijaan että pienestä asti tietäisi asian.
Moni adoptiolapsi on sitäpaitsi ihan eri näköinen kuin vanhempansa, meidän tyttömme on Kolumbiasta ja me vanhemmat vaaleita suomalaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asiasta edes kertoa? Sitä en ymmärrä. Jos lapsi ei tiedä olevansa adoptuitu, eipä tule ahdistustakaan.
jos ei kerrota noin oleellista asiaa.
Paskat. Hylkäämistä se on, turha uskotella itselle muuta.
Tunteet, rakkaus ja välittäminen ei ruoki lasta, vaateta tätä, tarjoa lapselle kotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän todellakin että naisella voi olla monta syytä antaa lapsensa pois. Hän saattaa olla raiskauksen uhri, kokee olevansa liian nuori tai muuten kykenemätön antamaan lapselleen sellaista elämään kuin ajattelee tämän tarvitsevan... Näissä tilanteissa on mielestäni uskomattoman hienoa että nainen joka ei lasta itse halua antaa kuitenkin lapselle mahdollisuuden elämään.
Silti olen sitä mieltä että adoptio on hylkääminen ja en yhtään ihmettele adoptoitujen lasten ajatusta että heidät on hylätty ja heidän kysymyksiään siitä mistä he ovat tulleet, miksi heidät on annettu pois jne.
Ajatelkaa nyt vauvaa joka on äitinsa kohdussa. Vauva tottuu äidin sydämenlyönteihin, äidin ääneen, oppii tavallaan tuntemaan äidin. Myös kuulee ja oppii niiden ihmisten äänet joita äiti näkee säännöllisesti. Sitten tulee syntymän hetki. Äiti synnyttää lapsen, mutta siihen hänen osallistumisensa loppuu. Lapsi joutuu vieraiden ihmisten hoitoon heti syntymästään (heti synnytyssalistahan ei ainakaan ennen vauva mennyt suoraan vanhemmille, tiedä sitten miten nykyään). Häntä hoitavat monet eri ihmiset, joista ketään hän ei varmasti opi tuntemaan ainakaan kunnolla. Varmasti siitä täytyy jäädä joku kokemus vauvalle... uskoisin että juuri se hylkäämisen kokeminen.
asiasta edes kertoa? Sitä en ymmärrä. Jos lapsi ei tiedä olevansa adoptuitu, eipä tule ahdistustakaan.