voinko olla työtön ja kodinhoitotuella samaan aikaan?
Kommentit (28)
se on ainoa päätelmä, jonka tästä aiheesta tiedän varmaksi. Jos vie lapsen päivähoitoon ollakseen valmis ottamaan tarjotun työn vastaan heti huomenna ja samalla itse aktiivisesti kaikki päivät töitä etsien, huudetaan heti, että työttömien lapset pois päivähoidosta viemästä työssäkäyvien veronmaksajien lasten paikkoja. Ja lisäksi että siellä se makaa vaan kotona eikä haluakaan mennä töihin. Jos pitää lapsen kotona ollakseen kuluttamatta yhteiskunnan palveluja ilman oikeaa tarvetta, huudetaan heti, että mitään tukea työttömyydellesi et sitten saa kun lapsesi ei ole päivähoidossa etkä ole valmis ottamaan työpaikkaa heti vastaan. Ja lisäksi että siellä se makaa vaan kotona eikä haluakaan mennä töihin. Että sanokaa nyt hyvät naiset tähän ajankohtaiseen teemaan liittyen selkeä ohje: miten vanhempainlomallaan työttömäksi jääneet pätkätyöläisen kuuluu toimia, jotta tekisi oikein haaveillessaan taas työelämään pääsemisestä (ihan vaikka vaan pariksi kuukaudeksi ja alipalkattuna, koska eihän synnytysikäiset naiset muuta voi toivoa. Heitä ihan koulutetaan yliopistoissa vuosi sitä varten, että saavat olla työelämän joustonvarana).
ottaa työtä vastaan, ellei mieluista, hoitopaikkaa tai muista syistä halua.
Hyvä vaihtoehto siis. Hoidat lasta kotihoidon tuella, ja samalla haet töitä, hakemuksia mvoi lähetellä kotoa käsin, ja käyttää lyhytaikaista hoitoa tarvittaessa.
mutta miten tuo hoitopaikka-asia kannattaisi järjestää työnhaun ajaksi? Eli mitä siis käytännössä tarkoittaa tuo "hoitopaikkahakemus pitää olla sisällä, jotta saavat paikan"? Minulla on vuoden vanha lapsi, jota en tietenkään haluaisi laittaa tarhaan vain siksi, että haen töitä. Mutta jos ja kun töitä saan, niin hoitopaikka pitäisi saada tietysti nopeasti.
ettei lasta tarvitse tarhaan laittaa, vaikka paikkaa hakeekin. Miten silloin tukiasiat menevät? Jos lapsi saa paikan, niin se pitänee maksaa, vaikkei lasta tarhaan laitakaan? Ja silloin ei voi saada kotihoidontukea. Mutta työttömyyskorvausta varmaan voi?
Eli jos pystyt mummujen tm avulla sumplimaan 2 viikon ajan, voit hakea vasta kun työtä löytyy. Toki et välttämättä saa lähipäiväkotiin, mutta ei muutoinkaan takeita ole.
Päiväkodeissa myös lyhytaikaista hoitoa, mikä ei vaikuta kotihoidonn tukeen. Muistaakseni silloin maksu 20 e/ pv. Esim työhaastattelujen vuoksi tm.
Mutta se on, jos hoitopaikka on toisella puolella kaupunkia (asun Helsingissä). Eli sikäli ei varmaan kannata hakea hoitopaikkaa vasta, kun olen saanut töitä?
t. 10
mutta miten tuo hoitopaikka-asia kannattaisi järjestää työnhaun ajaksi? Eli mitä siis käytännössä tarkoittaa tuo "hoitopaikkahakemus pitää olla sisällä, jotta saavat paikan"? Minulla on vuoden vanha lapsi, jota en tietenkään haluaisi laittaa tarhaan vain siksi, että haen töitä. Mutta jos ja kun töitä saan, niin hoitopaikka pitäisi saada tietysti nopeasti.
ettei lasta tarvitse tarhaan laittaa, vaikka paikkaa hakeekin. Miten silloin tukiasiat menevät? Jos lapsi saa paikan, niin se pitänee maksaa, vaikkei lasta tarhaan laitakaan? Ja silloin ei voi saada kotihoidontukea. Mutta työttömyyskorvausta varmaan voi?
Eli jos pystyt mummujen tm avulla sumplimaan 2 viikon ajan, voit hakea vasta kun työtä löytyy. Toki et välttämättä saa lähipäiväkotiin, mutta ei muutoinkaan takeita ole. Päiväkodeissa myös lyhytaikaista hoitoa, mikä ei vaikuta kotihoidonn tukeen. Muistaakseni silloin maksu 20 e/ pv. Esim työhaastattelujen vuoksi tm.
Mutta se on, jos hoitopaikka on toisella puolella kaupunkia (asun Helsingissä). Eli sikäli ei varmaan kannata hakea hoitopaikkaa vasta, kun olen saanut töitä? t. 10
Voit olla kotona hoitamassa lapsiasi ja hakea töitä ilman että olet ilmoittautunut työttömäksi.
vakaumukseni on, että haluan saada myös korvausta työttömänäolopäivistäni, samoin kuin muut työttömät, koska työhaluni on aito ja olen työllistymiseni eteen paljon tehnytkin (kuten työttömäksi jääneen kuuluukin). Töiden saamattomuus on useinkin johtunut siitä, että minun epäillään jäävän pian äitiyslomalle tms., joten katson, että vähin korvaus yhteiskunnalta on työttömyyskorvaus työttömyysajalta. Työhistoriassani on paljon pätkätöitä, joiden peruste ei aina ole ollut selvä.
Kivittäkää, jos haluatte. Ei tunnu enää missään.
t. 24
vakaumukseni on, että haluan saada myös korvausta työttömänäolopäivistäni, samoin kuin muut työttömät, koska työhaluni on aito ja olen työllistymiseni eteen paljon tehnytkin (kuten työttömäksi jääneen kuuluukin). Töiden saamattomuus on useinkin johtunut siitä, että minun epäillään jäävän pian äitiyslomalle tms., joten katson, että vähin korvaus yhteiskunnalta on työttömyyskorvaus työttömyysajalta. Työhistoriassani on paljon pätkätöitä, joiden peruste ei aina ole ollut selvä. Kivittäkää, jos haluatte. Ei tunnu enää missään. t. 24