Olitko lapsena nälkäinen/puutteessa?

jotenkin jäänyt päälle sellanen vaihe, että kun ruokaa on tarjolla, sitä pitää ottaa koko ajan vaan lisää. Kun ei silloin pienenä koskaan tiennyt, milloin saa ruokaa seuraavan kerran, niin jäi tapa syödä itsensä ihan täyteen silloin kun oli mahdollista. Lämmintä ruokaa sai vaan koulussa.

Eli pakkomielteeksi tuon luokittelisin, enkä ole päässyt eroon, vaikka kuinka olen yrittänyt vakuuttaa itselleni, että ruoka multa enää lopu.

en kestä jos jääkaappi on tyhjä. Reissusta tullessa on kamalaa avata tyhjähkö, siistitty jääkaappi. ap

Olin järkyttävän nirso kakara vuoteen 1977 asti.

meillä ollut kuin halpaa perusruokaa. Hedelmiä yms aniharvoin. Itse hamstraan myös ruokaa, pakastin on aina täynnä ja kuivatuotteita joka lähtöön, ihan kuin pelkäis että tulee pulaa.

Siksi varmaan aina olen aikuisiällä hulehtinut, että rahat riittää edes jonkinlaiseen ruokaan.

Ostan pakkaseen tarjoustuotteita reilusti ja poistotuotteita. Samoin kuiva-aineita on vaikka pataljoonalle. Nykyisin on lähes kaikkea aina kaapeissa valmiina vaikka kauppakin olis parinsadan metrin päässä.



Olen ylipainoinen tunnesyöppö ollut myös aikuisiällä. Varmaan osin lapsuuden peruja, kun tosi harvoin saatiin herkkuja. Varsinkin jos sai reilusti sitten ottaa sen kerran kun niitä oli, ahmittiin aina ihan älyttömästi. Aikuisiällä tuli kyllä ahmittua ihan ruokaakin.

Siksi koitan kans huolehtia, että on ruokaa riittävästi kotona, jotta lapsistani ei tulis tällaisia ikiläskejä, joilla on vääristynyt suhde ruokaan.

Jos, niin onko sinulla mitään keittiöperiaatteita tai jopa pakkomielteitä? Tulipahan vain mieleen, kun puraisin leivänkannikkaa ja maistoinkin homeen. Tulee ihan hirveä olo, vaikkei siihen kuole ja teki mieli puunata koko keittiötaso, jolla leipäpussi oli ollut. En kestä vanhentuneita tuotteita, en tykkää jääkaapissa hajua ottaneista juustoista ja leikkaan niistä aina pinnat pois ennen käyttämistä. Olen jotenkin tosi tarkka keittiön puhtaudesta ja siitä, että meillä on vain tuoreita ruokia, eikä kukaan joudu syömään vanhaksi menevää ruokaa. Välillä jopa rasittavaa, kun olen aina nuuhkimassa leipäpusseja, vaikka meillä menee leipä _tosi_ harvoin homeeseen. Juustonkannikat haluaisin heittää pois, mutta mies tykkäisi käyttää ne ruuanlaitossa (joo, en pysty sellaiseen). Luulen, että tämä johtuu siitä, että lapsena joutui liian usein syömään homeista ruokaa ja juusto oli niin arvokasta, että sitä syötiin vähän kerrallaan ja piti ne kuivat reunatkin syödä jne.

jos leivässä on päiväys esim parasta ennen 14.2., niin en syö sitä enää neljästoista päivä. En syö, koska siinä sanotaan, että sen on parasta _ennen_ neljästoista päivä. Voisi se tietysti syömäkelpoista olla, mutta silti en syö. Kai tämäkin on seurausta ankeasta lapsuudesta ja jonkinlainen protesti silloista kasvatusta kohtaan. Meillä leipälaatikossa oli aina vanhaa leipää. Ruoka oli aina pahaa ja äiti oli huono kokki. Protestoin kaikkea sitä vastaan enkä suostu syömään enää mitään mikä ei ole hyvää.

Meillä ei ollut koskaan jääkaapissa mitään, ja leivät just aina homeessa, kuivatuotteissa kuolleita hämähäkin raatoja jne. Rotat juoksi yöllä keittiössä ja nakerteli, mitä pöydillä sattui olemaan.(oli niin paskasta).



Mä varastelin rahaa, ja kävin lähikaupassa. Ostin kylmiä pizzoja, jacky-makupaloja, sipsejä, limsaa, suklaata jne jne. Ahmin ja ahmin ja ahmin, nälkääni ja kurjaan olooni.



Mulla pitää kans olla kaapit täynnä ruokaa, muuten alkaa ahistaa. Ahmiminen on loppunut, nykyään uskon, että syömällä ei ruoka lopu. Sen sijaan syön edelleen tosi epäterveellisesti, enpä juuri muuta kuin laskiaispullia (tänä aamuna), suklaavanukkaita, Fazerin sinistä jne jne. Lempilounaani on kylmä Saarioisten jauhelihapizza ja kokis, jälkkäriksi just joku suklaamusse...Karkkia ja sokeria ja pullaa ja jätskiä siis. Lapsille teen oikeeta ruokaa.

Enkä nytkään 30+. Tai yleensäkään lämmintä ruokaa. En myöskään esim. kananmunaa, majoneesia, ravintorasvoja, useimpia leikkeleitä/makkaroita tai juustoa. Nykyisin syön, mutta rajoitetusti. Keitot, puurot, vellit sekä suolatut/rasvatut/maustetut kypsennetyt kasvikset ovat edelleen "kauhulistalla". Ja pottua en vaan syö, en kykene.



Tykkäsin pienenä esim. ruisleivästä ja hedelmistä, raakasalaatista ja puhtaasta jänteettömästä ja rasvattomasta lihasta. Ja tykkään yhä, vaikka skaala on onnekseni hieman laajentunut (perunaa ja voita tms. en käytä vieläkään, yäks).



Eli juu, olin alipainoinen ja nälkäinen, koska vanhempani keksivät, että kun ruoka ei kelpaa, ei tartte tulla pöytään eikä tarvitse kattaa omaa lautasta. Kiva tapa elää lapsuuttaan. Eivät sitten keksineet että laitetaan sille se leipäpala, viipale savukalaa ja vaikka tomaatti (muiden lisukkeet). Kun pottu ja se ällörasvanen soosi ei kelvanneet, ei niin ei.



Kivaksi perinnöksi on tullut ruuan hamstraaminen pakastimeen yms. Ja melkonen tappelu aikoinaan ylipainon kanssa (kun sai syödä mitä halusi, lihoin yli 20kg eikä pudottaminen ollut helppoa. Mutta onnistui, siis.)



Suhde ruokaan on vähän outo vieläkin.

Kyllä, monesti olin nälkäinen lapsena. Silloin minulla oli tapana ottaa ruokaa.

Puutteessa olin teini-ikäisenä. Aikuisena aloin saada aika usein, pois lukien vaihe ennen avioeroa. Aloitin sitten uuden parisuhteen, ja siinä ei ole tarvinut olla puutteessa.