Voi, miksi pitkät parisuhteet on niin vaikeita?

Sillä eihän kukaan ala pitkään parisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa tekee mieli kiukutella ja riidellä. Eihän?



Lyhyet parisuhteet on niitä hankalia, kun toista ei tunne, toisen tunteista ei ole varma ja kaikki on vielä niin epävarmaa.



Pitkässä parisuhteessa on paljon epävarmuustekijöitä poistunut jo alkuhämmennyksen jälkeen. Toisen tavat tuntee, eikä turhista tarvi enää riidellä, kun tietää, että noinhan se toinen on aina tehnyt ja tulee luultavasti aina tekemään. Sitoutuminen tuo rauhaa.



Tietenkin olennaista on valita itselleen kumppaniksi sellainen ihminen, jonka kanssa nää hyvät asiat toteutuvat.

vaikkei se aina helppoa olekaan. Kai nämä pitkät suhteet on jokaiselle paikka kasvaa ihmisenä. Sitä pitäisi osata kehittää ja jalostaa itseään.



Jaksamista sinne, kyllä se aurinkokin taas paistaa risukasaan!

Ei tarvitse esittää, jännittää, arvailla tms. Kumpikin saa olla oma itsensä. Yhteiset linjat on löytyneet.

Ja se rakkaus :)



Kyllä säkin vielä löydät SEN OIKEAN!

Miksi pitäisi jaksaa kiukuttelematta ja riitelemättä? Turvalliseen parisuhteeseen mahtuu myös kiukuttelua ja riitaa. On erilaisia kausia; jaksoja jolloin on paljon läheisyyttä, lämpöä ja yhteisymmärrystä ja jaksoja, jolloin olllaan kireitä ja kauempana toisistamme. Eri elämäntilanteissa on erilaista, esim. pikkulapsivaihe on aika koetteleva, riitaa tulee herkemmin kuin sitten, kun lapset ovat isompia, yöunet ehjiä ja kotityöt rullaavat omalla painollaan. Kun on oltu pitkään yhdessä, tunteet toisen ja voi olla aika varma toisen rakkaudesta. On sellainen perusvarmuus toisesta silloinkin, kun on sellainen vähemmän-läheinen kausi.

Miestä vaihtaessa kuin sukkia tulee vaihto aina ajankohtaiseksi kun arki alkaa. Eli eletään aina ihastumisvaihetta ja arkea ei kestetä.

kyllä se ilo parisuhteeseen pitää löytyä täältä kotoa. Ehkä olen ihmisenä "vähän" hankala, ja siksi homma tökkii.

Muista kuitenkin että sulla on varsin suuri vaikutus parisi elämänlaatuun. Mielestäni sinulla ei ole oikeutta heikentää sitä "ominaisuutesi" takia.

kyllä se ilo parisuhteeseen pitää löytyä täältä kotoa. Ehkä olen ihmisenä "vähän" hankala, ja siksi homma tökkii.

on parisuhteessa hankala?

kyllä se ilo parisuhteeseen pitää löytyä täältä kotoa. Ehkä olen ihmisenä "vähän" hankala, ja siksi homma tökkii.

että vaikka se oikea olisi jo valittuna, niin voihan sitä edelleenkin miettiä millainen tyyppi tuli kumppaniksi valittua ja mikä tekee teistä toisillenne sopivan parin. Eli parisuhdetta voisi vähän työstää, ettei se olisi sitä riitelyä niin paljon.

mutta sit taas ei kannata olla liian varma toisesta, varsinkin silloin kun on huono kausi. Se voi olla myös enne tulevasta erosta, toinen löytänyt uuden kumppanin tai muuten vaan ei enää parisuhde voi hyvin.

Mä toisaalta pelkään koko ajan koska mies kyllästyy minun väsyneeseen ja harmaaseen naamaan, ja siihen kun koko ajan marisen jostakin. Meillä on 2 pientä lasta, toinen vauva ja tuntuu, että itselläni ei ole enää mitään elämää, mies taas käy edelleen töissä, harrastuksissa ym. Sitten sitä purkaa kaiken toisen niskaan.

Minä ajattelen itsekkin noin miten kirjoitit, mutta olen nähnyt läheltä niin monen pariskunnan eron tulleen yllätyksenä toiselle osapuolelle ( naiselle ) kun on luotettu tähän "rakkauteen" silloinkin kun elämä, parisuhde on on ollut yhtä H*******. Se pistää taas myös pelokkaaksi.

Kun on oltu pitkään yhdessä, tunteet toisen ja voi olla aika varma toisen rakkaudesta. On sellainen perusvarmuus toisesta silloinkin, kun on sellainen vähemmän-läheinen kausi.

ihmettelen vaan, kuinka mulle on käynyt tällainen tuuri, että tuo mies tuntuu niin hyvältä ja rakkaalta. Ja on todella kaukana täydellisestä tai jostakin ihanteesta. Jääräpäinen, hiljainen verkkarimies, mutta selittämätön yhteinen sävel soi välillämme.



Arkemme ei myöskään ole täydellistä tai ihannetta. Kolme pientä jaloissa, velkaa paljon niskassa, rahat pitää laskea ja yhteinen aikamme on varastettuja hetkiä touhun keskellä. Ei lomiin tai luksukseen ole mahdollisuuksia. Olemme eri mieltä ja riitelemme myös ihan kuten muutkin. Suorat sanat välillä puhdistavat ja selkeyttävät.



Minäkin olen kaukana täydellisestä tai ihanteesta. Ikää ja painoa alkaa kertyä, hermot on välillä rullalla ja univelkaa on kerrytetty vuosia.



Hohtoa, onnea ja iloa elämääni tuo rakkaus mieheni kanssa. Hänen äänestään, eleistään, toiminnastaan, kosketuksestaan huokuu kunnioitus, huolenpito ja rakkaus. Se kantaa meitä, se auttaa minuakin huomaamaan raskaampina aikoina mitä meillä on. Koskaan en voi tuulettaa, että tämä onni on mun aina ja ikuisesti, eihän elämästä koskaan tiedä, mutta uskon ja luotan, että tämä voimakas rakkaus kantaa. Tätä on helppo jaksaa päivästä ja vuodesta toiseen!

ehkä siinä keskinäisessä kemiassa on häikkää, kun puolin ja toisin on jakuvasti jotain "sanomista" eli kaikki pikkuasiatkin saa aikaan riitaa, aina.

Mä en ole kokenut pitkää parisuhdetta vaikeana, vaan päinvastoin, ihanan helppona :) Pitkään suhteeseen pääsyin miehen kanssa joka on hyvin samanlainen kuin minä, ei mikään kaksonen mutta sellainen joka ymmärtää minua ja jota minä ymmärrän, ajatukset siis kulkevat samoja ratoja.



Kunnioitamme toisiamme ja se näkyy siinä miten kohtelemme toisiamme. Jos joku alkaa nyppiä, siitä puhutaan, asiallisesti, ja pyritään puhumana ennen kuin menee riitelyksi. Toki välillä riitaa tulee, mutta nekin sitten selvitetään ja jälleen asiallisesti eikä jätetä hautumaan.



Hellyys ja läheisyys on jokapäiväistä, vähintään suukkoja ja halauksia. Pysyy vire yllä siitä että tämä on puoliso, ei pelkkä kaveri ;)

parisuhde

muutaman lyhyen aviovuoden jälkeen, pikkulapsivaiheessa, omansa ja perheensä elämän. Jotkut eivät osaa elää oikeaa elämää ihmisiksi; osataan vain paistatella ihastumisvaiheen hetkellisessä vääristymässä.