Mielipiteesi lapsesi kaverien kyläilyistä teillä kun ette itse ole kotona?
esim kun lapsesi pääsee koulusta ja itse olette töissä?
Kommentit (22)
olen kotiäiti. Meille saa tulla kun lapsi on tehnyt läksyt. Ennen ei saa tulla kuin poikkeustapauksissa.
Poikani kuului kaverikolmikkoon. Yhdellä perheellä oli tämä sääntö. Poikani ei enää kuulu kaverikolmikkoon:(. Löysi kyllä uusia kavereita mutta harmittaa, kun tällä Rauhallisella poikakolmikolla leikit suijuivat aina niin hyvin. Sääntö oli sama, vaikka äiti oli kotona.
Ja ulos voivat sitten mennä isommalla porukalla. Varsinkin pojan kohdalla vaan olen kokenut, että kahdestaan homma vielä pysyy järkevänä, kolme tai useampi saa aikaan kaaoksen/tappelun. t: se, jolla on yhden kaverin sääntö
on kauhean kätevää ja helppoa, mutta sen lapsen kannalta, joka ovelta käännytetään, se toi tuntua murskaavan kauhealta. Minä muistan yhä sen tunteen kun kuljettiin kahden kaverin kanssa pitkä matka toisen kaverin kotiin kyläilemään. Kun pääsimme perille, kaverin äiti oli sanonut kaverille että hän saa kutsua sisään vain yhden kaverin. Kaveri valitsi tietysti sen toisen kaverin, minä olin vähäpätöisempi. Minut käännytettiin tylysti ovelta ja jouduin itku kurkussa laahustamaan yksin kotiin pitkän matkan. Siitä jäi trauma.
läksyt on tehty ja välipala syöty. Joskus saa tulla suoraankin koulusta.
Meillä on kaksi kouluikäistä lasta.
siitä,että pienet lapset 1-3 luokkalaiset olisivat kotona kavereiden kanssa ilman aikuista.ja lapseni eivät saa mennä kaverin kotiin jos ei aikuista kotona. ehkä sitten 10 vee eteenpäin vois olla ok.
kavereita jos vanhemmat eivät ole kotona. Eivätkä saa myöskään kyläillä kavereilla jos siellä ei ole aikuisia kotona.
Minusta parempi niin kuin olla yksin 1-4h joka päivä
Syksyllä kielsin että puihin ei saa pihassa kiivetä jos aikuiset ei ole paikalla.
Kiellättekö lapsilta kaiken ulkonaolonkin koulun jälkeen, jos ette ole vahtimassa? Mihin ikään asti?
kouluaikana sellainen kaveri, joka ei koskaan saanut koulun jälkeen mennä kenenkään luo eikä kukaan saanut mennä hänen luo. Ei ala- eikä yläasteella! Perustelu sille oli vaan se, että meidän tytöt ei hyppää ympäri kylää. Okei. Ainakin tämä kaverini oppi hyvin aikaisessa vaiheessa huijaamaan vanhempiaan!
Vähän OT:na tämä.
Tokaluokkalaisellani on muutama ystävä, joiden kohdalla en edes miettisi, tottakai voivat tulla ja samoin tyttäreni saa mennä heille vaikkei siellä olisi aikuisia kotona, ja näin tehdäänkin muutaman kerran viikossa ja on toisten tyttöjen vanhempien kanssa sovittu. Ovat yhdessä siis heti koulun jälkeen, läksyjä en vaadi tehtäväksi heti, mukavampi kun ensin saavat rauhassa leikkiä.
On myös muutama kaveri, joita en haluaisi meille, kun en ole itse kotona, mutta onneksi yleensä olen, joten myös nämä kaverit pääsevät meille silloin tällöin.
Itse en saanut lapsena koskaan mennä kenellekään eikä kukaan tulla meille, se oli kurjaa:-(
Saa kyläillä. Tyttö 3lk. Ovatkin usein meillä. Ilmeisesti kaikille ei tosiaan saa mennä, koska ovat todella usein meillä. Ärsyttää tämä, mielestäni tässäkin asiassa pitäisi olla vastavuoroisuutta, mutta onhan se kiva, jos oma kämppä on siisti, eikä tarvitse leivän muruja siivota, kun tulee töistä. No parempi sitten kuitenkin näin, kun että ajaisin lapset kadulle.
enkä halua rajata edes määrää, kun tytöillä muutenkin jätetään helposti joku porukasta pois niin en ainakaan halua tukea sellaista. Hyvin on mennyt aina.
En usko, että homma toimii poikani kohdalla. Meillä ei ole varaa ruokkia lapsemme kavereita ja toisilla pojilla menee hommat vähän yli ja saattaa tapahtua ihan mitä tahansa.
Sitten vasta kun toimii vastavuoroisuus ja ikää on tarpeeksi paljon.
En usko, että homma toimii poikani kohdalla. Meillä ei ole varaa ruokkia lapsemme kavereita ja toisilla pojilla menee hommat vähän yli ja saattaa tapahtua ihan mitä tahansa. Sitten vasta kun toimii vastavuoroisuus ja ikää on tarpeeksi paljon.
Lapseni on viidennellä, kaverinsa neljännellä ja seiskalla. En näe mitään syytä miksei saisi silloin tulla, kun lapsi ehtii harrastuksestaan kotona olla.
Poikani kuului kaverikolmikkoon. Yhdellä perheellä oli tämä sääntö. Poikani ei enää kuulu kaverikolmikkoon:(. Löysi kyllä uusia kavereita mutta harmittaa, kun tällä Rauhallisella poikakolmikolla leikit suijuivat aina niin hyvin. Sääntö oli sama, vaikka äiti oli kotona.
ja jos kaikki toisivat kaksi kaveriaan kylään niin en tiedä minkälaisessa padassa ruokaa saisi keittää ja pitäisi hommata toinen ruokapöytä että kaikki mahduttaisiin syömään. Muutenkin yksi vieras kerrallaan on ihan hyvä sääntö yleensä leikitkin sujuvat paremmin kaksin.