Mitä ajattelet aikuisista opiskelijoista?
Hienoa, että jaksavat/haluavat vielä opiskella uutta ja kehittyä? Vai että tyhmää, olisivat vain pysyneet/menneet töihin tienaamaan verorahoja? Vai jotain muuta?
Kommentit (9)
miks pitäis jotain ajatella kuin että koulutus kannattaa aina?
Itse täydennän aiempaa koulutusta ja ennen jatkokoulutusta ehdin olla vuosia töissä veronmaksajana. Alanvaihto / täydennyskoulutus aikuisena on nykyisin ihan arkipäivää, ei mikään "juttu".
ajattelen, että onpa hyvä kun nykyään voi opiskella sekä nuorena että aikuisena.
tämä ihminen ei ole vielä löytänyt "omaa alaansa" joten on päättänyt kouluttautua uudelleen.
Tai jos opiskelee ensimmäistä kertaa vasta vanhempana, niin ajattelisin että hyvä kun on saanut itseänsä niskasta kiinni ja toivottavasti menee sitten myös töihin opiskelujen jälkeen.
yhtään mitään. Niin moni kavereistani (mm. kemistejä, historian tutkijoita, biologeja ym.) on joutunut opiskelemaan joko lisää tai kokonaan toisen tutkinnon koska tällä alueella tiettyjen alojen työllisyystilanne on huono. Itse asiassa, ne jotka ovat saaneet vakiviran ensimmäisellä tutkinnolla, on huomattavasti harvemmassa kuin ne, jotka on joutuneet jatkamaan opiskeluja.
tieto ei ole pahasta. Itse olen opiskellut kokopäivä työn ohella, joten verorahat olen maksanut normaalisti. Opiskelu tukia en ole koskaan saanut.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että on aivan mahtavaa, että kaikki voivat kouluttautua iästä riippumatta. Äitini on aikuisiällä tehnyt kaksi uutta tutkintoa, enkä sulje sitä mahdollisuutta pois omalla kohdallanikaan.
En halua iskeä kehenkään mitään aikuisopiskelijan leimaa, koska heidän joukossaa on paljon tosi fiksua väkeä, mutta valitettavasti myös ne pahimmat tapaukset kurssilla kuin kurssilla ovat aina aikuisopiskelijoiden joukosta. Pahinta on nuorten opiskelijoiden ja heidän tietojensa ja kokemustensa väheksyminen, kovaäänisyys ja omien näkemysten aggressiivinen esille tuominen. Pahinta on tietysti se, jos aikuisopiskelija on aiemmin tehnyt alan töitä ja on nyt hankkimassa muodollista pätevyyttä. Nämä tyypithän tietävät kaikesta kaiken tai ainakin enemmän kuin luennoitsijat. Perheellisten kanssa ryhmätöiden tekeminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi, kun aikaa ei vain saada sovittua.
Uskoisin, että osa näistä piirteistä ehkä johtuu siitä, että uudenlainen tilanne jännittää ja siihen voi olla vaikea sopeutua. Ei ehkä oikein osata miettiä, ketä lähestyä ja miten. Joskus aikuisopiskelijat pyrkivätkin ahkerasti kaveeraamaan proffien kanssa, nämä kun ovat ikänsä puolesta lähempänä. Mutta onhan se tietysti vähän hassua, että yrittää nostaa itsensä kaikkien muiden opiskelijoiden yläpuolelle, tasavertaiseksi proffan kanssa :)
Summa summarum: jos opiskelu kiinnostaa, niin kokeile ihmeessä onneasi. Muista kuitenkin kunnioittaa muita opiskelijoita, he ovat päässeet kouluun täsmälleen samoilla ansioilla kuin sinä.
varsinkin kunnioitan jo eläkkeellä olevaa isääni, joka edelleen opiskelee.
samoin veljeäni, joka jatko-opiskelee 45-vuotiaana.
ei oppi ojaan kaada