Lue keskustelun säännöt.
Huudan lapsille päivittäin --millä siitä pääsee eroon?
12.01.2011 |
Moi,
meillä on 10v, 7v ja 4v lapset ja varsinkin tuon isoimman kanssa ja varsinkin aamuisin huutomekkala on kauheeta. Tänään esim hän oli hukannut yhden kirjansa ja toinen läksy tekemättä ---huutoa! Musta tuntuu ettei osata enää puhua normaalisti. Tietty poika on alkanut huutaa myös kun äiti karjuu hänelle, eli ei enää osaa aloittaa muuten kuin huutamalla jos jostain asiasta tarvis keskustella.
Millä pääsen tästä tavasta eroon?
Kommentit (6)
Miettikää ensin yhteinen linja miehenne kanssa ja sen jälkeen pitäkää palaveri koko perheen kanssa. Mitkä ovat perheen säännöt, miten niistä pidetään kiinni ja mitä seuraa, jos ei pidetä?
Ennakoikaa. Etsikää kirjat ja vaatteet yhdessä illalla valmiiksi.
Tehkää myös mukavia asioita yhdessä!
Omaan 'kilahtamiseen' voisi auttaa se, että saisit ensin itsellesi paremman olon. Onko sinulla työstressiä? Nukutko liian vähän? Sinun olisi helpompi pitää kuria rauhallisena, jos et olisi jo valmiiksi kireä. En tiedä, onko sinulla näin, mutta ainakin itselläni väsymys ja kiireen tuntu kulkevat käsi kädessä lapsiin ärsyyntymisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ajattele niitä asioita, joista huudat, koska ne tuskin vaativat suurempaa ponnistelua vaan keskityt ainoastaan ääneesi. Yritä jopa kuiskata mieluummin kuin korottaa ääntäsi. Suhtaudu viestintääsi kuin näyttelijä. Sinulla on rooli ja tällä kertaa hahmollasi on hiljainen ääni.
Kestää vähän aikaa tottua ajatukseen siitä että äänesi on huomiosi keskipisteessä, mutta parin päivän päästä se sujuu jo rutiinilla.
On vain tosiaan saatava kuriin. Ehkä se Aku Ankan "laske kymmeneen" ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus.
Tämän aamuinen läksyjen tekemättömyys esim oli osalta munkin syy ettei jo illalla tsekattu onko läksyt tehty.
´kiitos ymmärryksestä, pakko alkaa kasvaa meitsinkin aikuiseksi..:)
puhetta, sillä tunnistat ongelman.
Jos aamut on ne kriittisimmät, niin vaadi että reput on pakattu jo illalla ja lapset ovat läksynsä tehneet. Niin aamulla ei tarvitse käydä vääntöä ko. asioiden kanssa.
Jos jotain on hukassa tai tekemättä muista, että se ei ole sinun moka, vaan lapsi oppii unohduksista ja erehdyksistä ja iso lapsi kantaa asioihin kuuluvan päävastuun.
lopetat huutamisen.
Kukaan muu ei sitä voi sun puolesta tehdä. Nyt olet tiedostanut asian ja se on se suurin askel.
eli seuraavan kerran kun alat huutaa lopetat siihen paikkaan. Nipistä itseäsi vaikka kovaa, niin alat oppia.
Lakkaamalla huutamasta. Naurettavan yksinkertainen ehdotus, joka ei taatusti ole helppo toteuttaa. Mutta ehdotukseni ajatus menee näin:
Lapsesi odottavat, että huudat. Jos et huuda, sinua ei tarvitse ottaa vakavasti. Ja huutaminen myös menettää arvoaan nopeasti. Kerta kerralta tarvitaan isompi mekkala, että lapsi alkaa toimia toivomallasi tavalla.
En väitä tuntevani 10-, 7- tai 4-vuotiaan sielunelämää erityisesti. Mutta jos he sietävät huutosi korvissaan, he eivät motivoidu toimimaan. Antaa mutsin tai faijan huutaa, kyllä se kohta lopettaa. Perheessänne kuitenkin pitäisi aikuiset pitää aikuisina ja lapset lapsina vielä vuosia.
Ensimmäinen toimenpide on miettiä vaihtoehtoiset toimintatavat. Jos kirja on kadoksissa ja läksy tekemättä, seuraa asiallisin sanoin ilmaistu huomautus. Lapsi tietenkin odottaa huutoa, mutta tällä kertaa mitään sellaista ei tapahdu. Huomautusta seuraa kuitenkin rangaistus. Ei siis sen uhka, vaan välitön, kurja asia. Ei jotakin, mikä toteutuu ensi viikolla, vaan kerta kaikkiaan: tv menee kiinni, koska isä tai äiti sen sulkee ja tarpeen vaatiessa jopa pistää tarvittavat piuhat paikkaan josta jälkikasvu ei niitä saa. Siellä ne sitten pysyvät kunnes kirja löytyy ja läksyt on tehty. Pleikka katoaa kaappiin, kaverin luokse ei pääse kylään jne... Ja pienin tosiaan joutuu nurkkaan, johon hänet palautetaan huutamatta ja mekkaloimatta niin monta kertaa, että hän siellä sen pienen hetken pysyy ja rauhottuu. Sen jälkeen sitten jaarittelematta kerrotaan, miksi sinne nurkkaan joutui.
Tässä vanhempien täytyy tehdä yhteistyötä. Homma ei välttämättä ole helppo. Ja toisaalta, yleensä me vanhemmat ihmiset pidämme hyvää käytöstä asiana, josta ei liiemmin ole aihetta kiitellä. Mutta kun yrittää muuttaa lasten toimintatapaa ja saada heidät motivoitumaan hyvästä käytöksestä ja asioiden hoitamisesta, toiminnasta pitää saada myös palkkio. Ei lapsi tai nuori vielä ymmärrä, että vallitsevat mukavat olot perustuvat siihen että toimitaan järkevästi ja käyttäydytään hyvin. Vallitseva normaaliolotila ei ole lapselle houkutteleva palkkio vaan itsestäänselvyys. Kun siis saa viikossa kerättyä viisi papukaijamerkkiä, saa viikonloppuna karkkia. Välitön palkinto on siis karkkiin oikeuttava piste, ja houkuttimena toimii mahdollisuus kerätä miinuspisteitä.
Nyt siis kannattaa nähdä vaivaa, että saadaan aikaan huutamaton linja. Asia on nimittäin niin, että vaikka vanhemmat tilapäisesti voittaisivat juupas-eipäs-kiistelyn, ajan mittaan voiton vie silti lapsi. Viimeistään murrosiän jälkeen nuori yleensä voittaa myös lyhyet kränät, jos hän on vuosien varrella oppinut, ettei hyvä käytös kuitenkaan kannata. Karkeasti sanoen: teini-ikään mennessä pitää vanhempien ja lasten kesken saada vakiinnutettua yhteistyösuhde. Muutoin jälkikasvu aiheuttaa enemmän ongelmia kuin olisi suotavaa. Näin arvelen.