Miten vanhempanne toipuivat puolisonsa kuolemasta?

koskaan. Hän masentui yms. eikä suostunut ottamaan apua vastaan. Kuoli itsekin 14 vuotta äidin kuoleman jälkeen, eikä koskaan ollut päässyt jatkamaan elämäänsä kunnolla. Tämä 14 v. oli mun elämäni rankinta aikaa, isän kuolema oli jossain mielessä myös helpotus mulle.

alku oli vaikeaa, isäni oli hoitanut kaikki yhteiset asiat, laskunmaksut, veroilmoitukset yms. Pikkuhiljaa äitini pääsi isäni "varjosta"; alkoi tehdä sellaisia juttuja joista itse nauttii (ennen isäni päätti mitä he puuhaavat, missä käyvät jne.), sai katsella mieleisiään tv-ohjelmia ja nähdä ystäviään. Viimein äitini alkoi suorastaan kukoistaa, kun muutti lähellemme ja alkoi hoitaa päivittäin lapsiamme, jotka ovat hänelle tärkeintä maailmassa. Tällä hetkellä voi siis hyvin, yhdeksän vuotta isäni kuolemasta. Kyllä vielä kaipaamme ja välillä itkemmekin ikävästä, sillä hallitsevuudestaan huolimatta hän oli ihana tyyppi.

tunnen päinvastaisiakin tapauksia. Tätini jäi hiljattain leskeksi hoidettuaan pitkään sairasta miestään kotona. Tuo hoito oli hyvin sitovaa. Lisäksi tämä nyt kuollut mies oli hieman hankala luonne ja täti ei esim. koskaan voinut matkustella, vaikka olisi halunnut, koska mies ei halunnut lähteä mihinkään.

Nyt leskeksi jäätyään tädille on alkanut ihan kokonaan uusi elämä. Hän harrastaa ja matkustaa ja toteuttaa itseään ihan toisella tavalla.

t. 2

alku oli vaikeaa, isäni oli hoitanut kaikki yhteiset asiat, laskunmaksut, veroilmoitukset yms. Pikkuhiljaa äitini pääsi isäni "varjosta"; alkoi tehdä sellaisia juttuja joista itse nauttii (ennen isäni päätti mitä he puuhaavat, missä käyvät jne.), sai katsella mieleisiään tv-ohjelmia ja nähdä ystäviään. Viimein äitini alkoi suorastaan kukoistaa, kun muutti lähellemme ja alkoi hoitaa päivittäin lapsiamme, jotka ovat hänelle tärkeintä maailmassa. Tällä hetkellä voi siis hyvin, yhdeksän vuotta isäni kuolemasta. Kyllä vielä kaipaamme ja välillä itkemmekin ikävästä, sillä hallitsevuudestaan huolimatta hän oli ihana tyyppi.

noin ulkoisesti isäni toipui äitini kuolemasta yllättävän nopeasti. Äitini sairasti syöpää, kuoli n. 9 kk diagnoosista.



Isäni alkoi harrastamaan kaikenlaista liikuntaa ja kyläili paljon. Puolisen vuotta äidin kuoleman jälkeen tapasi uuden puolisonsa.



Äidin sairaus oli sen verran rankkaa ja parantumisesta ei ollut toiveita , joten luulen että ehkä se suurin surutyö tapahtui jo äidin ollessa elossa. Kun näki miten toinen kuihtuu pois. Kuolema oli sitten jo helpotus (ainakin itselleni).