En jaksa enää tapailua! Onko aikuisten äkkirakastuminen mielestäsi nykyisin harvinaista?

kait sen harvinaisempaa kuin ennenkään...tuttavpiirissäni useita yhen yön jutuista alkaneit juttuja. mutta kait nuorempana useammin rakastuu kunnolla

ehkä netin myötä ihmisten tapaamisesta on tullut jotenkin kylmempää ja harkitumpaa. Ja amerikan vaikutusta voi olla myös. Valillä olen kanssa kaivannut romanttisempia kohtaamisia. Ehkä vanhemmiten tulee varovaisemmaksi ja siksi homma voi tuntua jopa laskelmoidulta. En silti ehkä itse uskaltaisi pettymysten jälkeen suin päin hypätä rakastumaan.

ei kelpaa ku äkkirakastuminen.

mitkään hitaasti lähtevät ja etenevät ei sovi mulle:)

En pysty itsekään enää äkkirakastumaan niin kuin nuorena. Kai vaikealla erolla osuutensa asiaan myös.

asia on vain niin, että sitä ei voi rakastua mieheen kuin mieheen. Tai naiseen kuin naiseen. Sitten kun rakastuu ja ihastuu täysillä, ei ole mitään väliä miten toimii - ole iloinen, että nuo tapaamasi miehet eivät ole "näytelleet" tosi-ihastuneita. Jos eivät ole olleet.

Olen pari vuotta sitten eronnut. Kokeilin nettideittailua, mutta kyllästyin siihen. Yhtä suurella todennäköisyydellä, tai ehkä suuremmallakin, siihen hyvään mieheen törmää livenäkin. Sellaiseen, joka veisi jalat alta ja olisi, no, just sellainen, että voisi puhua ja puhua, eikä tarttis esittää mitään. Jotenkin toi nettideittailu oli sellaista, että piti yrittää markkinoida itseään (myydä itseään), esittää hyvät puolet ja olla kaikin puolin kiinnostava. teennäistä.

nelikymppisenä on vaikea rakastua sen vuoksi, että sitä tajuaa nykyään niin selvästi, että jokaisella ihmisellä on hyvät puolet ja huonot puolet. Nuorempana ihmiset luokitteli hyviin ja pahoihin, eikä niin selkeästi ymmärtänyt, miten nämä kaksi kytkeytyvät toisiinsa.



Siis kokemuksen myötä tunnistaa ihmisiä paremmin- tai ainakin luulee tunnistavansa :-). Eli tätä nykyä, kun tapaan spontaanin ihmisen,niin sitä vaistomaisesti tajuaa, että tuo ihminen voi jättää asiat hoitamatta ja olla epäluotettava. Tai jos tapaa hitaan ihmise ajattelee, että tuota pitää raahata perässä kuin kivirekeä. Nuorena sitä vain ihaili ko. ihmisen ominaisuutta ymmärtämättä, että kolikolla on kääntöpuoli.



Tämä ymmärrys siis johtaa kriittisyyteen.

Jopa kuusi vuotta. Osaksi omasta tahosta, osaksi tahtomatta..olin kranttu. Jossain vaiheessa olin j luopunut toivosta, ei rakkauta enää minun elämään kiitos. Pelkkää seksiä ja sitä tasan semmosten kanssa jotka mie kelpuutan.



Vaan niinmpä kävi että nykynen mies tuli baarissa vastaan. Ikäeron takia en ottanu asiaa vakavasti vaikkakin jäi mieltä kaihertamaan. Nähtiin tämän ekan kerran jälkeen sattumalta yhteisten tuttujen kautta vaihdettiin puh.nrot. Vieläkään en ollut vakavissani, mutta kun kolmannella sattuma tapaamiskerralla tämä mies jälleen lyöttäytyi seuraani luovutin.



Muutettiin puoli vuotta sen jälkeen yhteen, nyt on lapsi tulossa ja yhteistä aikaa takana pian kolme vuotta, eili suht tuore pari ollaan edelleen. Ja kyllä minä äkkirakastuin, vaikkakaan en sitä ensin halunnut itselleni myöntää.



Älä luovu toivosta, mutta älä haaskaa aikaa turhaan etsimiseen vaan nauti elämästä.

nelikymppisenä on vaikea rakastua sen vuoksi, että sitä tajuaa nykyään niin selvästi, että jokaisella ihmisellä on hyvät puolet ja huonot puolet. Nuorempana ihmiset luokitteli hyviin ja pahoihin, eikä niin selkeästi ymmärtänyt, miten nämä kaksi kytkeytyvät toisiinsa.

Siis kokemuksen myötä tunnistaa ihmisiä paremmin- tai ainakin luulee tunnistavansa :-). Eli tätä nykyä, kun tapaan spontaanin ihmisen,niin sitä vaistomaisesti tajuaa, että tuo ihminen voi jättää asiat hoitamatta ja olla epäluotettava. Tai jos tapaa hitaan ihmise ajattelee, että tuota pitää raahata perässä kuin kivirekeä. Nuorena sitä vain ihaili ko. ihmisen ominaisuutta ymmärtämättä, että kolikolla on kääntöpuoli.

Tämä ymmärrys siis johtaa kriittisyyteen.

olen 27 ja ajattelen täysin tuolla tavalla vaikka olen harrastanut miehiä vasta muutaman vuoden. Pariin ekaan tapaamaani mieheen ihastuin täysin palkein mutta sitten aloin nähdä asiat realistisemmin. Tuntuu että päässä on miesten kohdalla aina koko ajan skannaus päällä niin kuin robocopilla, kestään ei kyllä ajattele että tuo on kyllä täydellinen. Eikä olekaan.

Mä deittailin todella montaa tapausta, tuloksetta. Sitten eräänä päivänä eräs tapaus vaan kolahti -kummallakin ja välittömästi. Oltiin melkein 40v, nyt ollaan oltu muutama vuosi naimisissa ja 2 lasta. Onnellisia olemme edelleen.



Älä luovu toivosta siis! Toisaalta taas itse ajattelen että pitää kuitenkin olla realistinen ts me kaikki ihmiset olemme loppujen lopuksia ihmsiä, virheinemme:)

molemminpuoleinen äkkirakastuminen tapahtui myös minun kohdallani. Molemmat yli nelikymppisiä, eikä kumpikaan edes etsinyt sillä hetkellä mitään panoseuraa, saati suhdetta... Eka kohtaamisessa oli ilmassa sähköä ja kiihkoa jo todella paljon, mutta siinä vaan hillittiin himojamme ja juteltiin sivistyneesti --- olimmehan täysin tuntemattomat toisillemme, mutta eipä siinä sitten tainnut mennäkään kuin kaksi viikkoa, kun uskaltauduimme sänkyyn :)

Mahtavaa oli sekin, olimme kuin luodut toisiimme kiinni --- ja kiinni ollaan vieläkin jo seitsemättä kuukautta =)

Luulen, että jokaiselle on se oma pari jossain ja se tulee parhaiten esiin, kun ei hätiköi ja etsi sitä epätoivoisena... Onnea sinulle omassasi!!!