Onko täällä muita jotka lähteneet suhteesta ensimäisen nyrkinheilahduksen jälkeen??

Pelkään sitä ekaa kertaa ja sitä, että lähden silloin.



Mies on elämäni rakkaus (tässä ei nyt ole kyse moniongelmaperheestä vaan ns. valkokaulusperheestä), ja jos ero tulisi, luhistuisin täysin.



Mies tietää, että lähden jos lyö.

lähtenyt ekoista kiinnikäymisistä. Mutta ei, kolme vuotta kuvittelin kaiken vielä kääntyvän paremmaksi.

Lopulta en jaksanut enää ja lähdin.

Elämä on nyt hienompaa kuin koskaan. Enkä ikinä enää palaisi tuohon takaisin. Vaikka toinen osapuoli vakuutti tekevänsä kaikkensa, terapiaankin meni. Ehei, en usko siltikään, että pystyisi muuttumaan.

Pelkään sitä ekaa kertaa ja sitä, että lähden silloin. Mies on elämäni rakkaus (tässä ei nyt ole kyse moniongelmaperheestä vaan ns. valkokaulusperheestä), ja jos ero tulisi, luhistuisin täysin. Mies tietää, että lähden jos lyö.

Mun ei tulisi mieleenkään pelätä että mies satuttaisi mua. Tiedän ettei ikinä tekisi niin.

Mutta joo, edellisestä liitosta 15 v sitten lähdin ekasta kiinnikäymisestä.

En hetkeäkään halua elämästäni miettiä, lyökö toinen vielä vai ei, en halua pelätä.



Mutta toisaalta, tuntuu että mitäs jos se olikin vain se yksi virhe, niinkuin jos joku kerran pettää ja tajuaa sen jälkeen vireheensä ja oppii siitä.



Jos kyseessä olisi ollut "vain" litsari poskelle, sen olisin antanut olla, mutta nyrkin isku keskelle naamaa jo on enemän. Tosin, muuta ei ollut, mies järkyttyi itsekkin ja häpesi ja pyyteli anteeksi, mutta en antanut periksi vaan pyysin miestä lähtemään, ja hän todella kiltisti lähti.



Meillä oli siihen asti todella onnellinen parisuhde, molemmin puolinen kunnioitus ja riitoja todella harvoin. Lapset kasvatettiin yhteisymmärryksessä ja nautimme toisistamme... Kunnes tuli tämä oikeastaan ensimäinen KUNNON riita ja sen seuraukset.



ap

Olin seurustellut miehen kanssa melkein kaksi vuotta. Kaikki oli siihen asti mennyt hyvin eikä isompia riitoja ollut syntynyt. Eräänä iltana mies suuttui (enkä edes tiedä mistä suuttui) ja löi minulle mustan silmän. Pakenin yötä vasten vanhemmilleni ja seuraavana aamuna hain tavarani ja ilmoitin, ettei perään tarvi soitella. Soitellu on kyllä, mutta vastannut en ole.



Tästä on siis aikaa jotain 4 vuotta, enkä ole katunut lähtöä kertaakaan. Olen toki joskus miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos olisin jäänyt, mutta sitä kai on turha spekuloida enempää. Onneksi meillä ei ollut lapsia eikä oltu vihille asti päästy ( häät piti olla seuraavana kesänä ja löynti tapahtui helmikuussa). joten lähteminen oli huomattavasti helpompaa.

kun exä lähti (toisen naisen perään), kävi ensi kertaa kiinni minuun kun olin niin hirveä ("moralsitinen paska" kuulemma) että sanoin ettei se ole oikein minua ja pieniä lapsia kohtaan

kun exä lähti (toisen naisen perään), kävi ensi kertaa kiinni minuun kun olin niin hirveä ("moralsitinen paska" kuulemma) että sanoin ettei se ole oikein minua ja pieniä lapsia kohtaan

panoa anteeksi vaan sanoin että se on nyt tässä. Mies haukkui ensin mut tiukkapipoksi nurkkaanahdistajaksi, sen jälkeen haukkui mun rupsahtaneen ulkonäön joka omien sanojensa mukaan oikein ajoi hänet vieraisiin ja sen jälkeen veti lärvit joissa riehaantui tulevasta erosta niin että löi ja kovaa. Koko miehen suku syyttää nyt mua kun jätin hyvän miehen. Naisen pitäis antaa anteeksi yksi syrjähyppy, anopin mielestä, kun "kaikki miehethän käy joskus vieraissa".

suoraan poliisiasemalle ja sieltä lääkäriin. Entinen poikaystäväni kaatoi mut maahan ja potki päähän, niskaan ja selkään. Säälin miestä kuitenkin sen verran, että asia vietiin sovitteluun, mutta ehdin sentään kiristää hänet viemään mut ostoksille 300 euron edestä. Maksoi kitisemättä.



Nykyään ollaan yhteyksissä facebookin kautta, mutta kasvokkain en suostuisi tapaamaan ellei mulla ole vieressä 3 turvamiestä.

Jos menet takaisin, mies tulkitsee sen niin, että lähtöuhkailut ovat puoleltasi pelkkää tyhjää puhetta ja tulet takaisin kun mies vähän itkeä tirauttaa ja "katuu".Se muuttuu rumemmaksi koko ajan kun mies tajuaa, ettet sinä mihinkään lähde.



On tosin yksi toinenkin mahdollisuus. Itse menin heti itsepuolustuskurssille saatuani turpaani mieheltä. Kurssilta jatkoin opiskelemaan Krav Magaa.

Miehelle en näistä kertonut, hän luuli minun olevan aina tiistaisin ja torstaisin aerobicissä. Sitten kun ukko seuraavan kerran kävi minuun kiinni (näitä tapahtui harvakseltaan), annoin hänen maistaa omaa lääkettään ja vedin ukkoa turpaan ihan kunnolla. Sen jälkeen väkivaltaa ei ole ollut ja suhteen koko dynamiikka on muuttunut täysin.



Itse en käytä KOSKAAN taistelutaitojani kuin itsepuolustukseen.

sait mut hymyilemään! oikea naarastiikeri, oikein!

sait mut hymyilemään! oikea naarastiikeri, oikein!

mutta kun näin miehen hakkaaman nykyisen naisystävänsä niin tajusin, että vain lähtö piti minut hengissä.

8 v oli hyvää, ja nyt olette olleet vuoden erossa.. kyllä se mies jo huomasi että olet tosissaan. Mielestäni , jos itse haluat, voisit keskustella moiehen kanssa, harkita jatkoa. Ja selvää pitäisi olla, että toista kertaa ei sitten tule, ja jos tulee, ero on sillä kertaa lopullinen.



Mutta yhden virheen, pahankin voi mielestäni antaa anteeksi. Lyömisenkin- kerran. Jos toinen aidosti katuu.

Kuka tahtoo olla nyrkkeilysäkki, ei kai kukaan..

mies on aina ollut niin väkivallaton. Lapsille ei ole luunappiakaan antanut, joskus on voinut kädestä ottaa kiinni, mutta ei muuten.



Ikinä ei ole ollut missään tappelussa, muuta kuin veljiensä kanssa paininut.



Siis oikeasti todella kiltti mies, mutta kun tuntuu etten voi unohtaa sitä yhtä hairahdusta, tulisin varmaan pelkäämään jollain tasolla aina.



Mutta rakastan miestä, ja hänkin minua. Yhtään ei ole pyytänyt takas, koska sanoi jo silloin kun lähti, että hän ymmärtää täysin ratkaisuni, eikä hän sitä moiti.



Viimeiseen kuukauteen asti, olen ollut todella vihainen, loukattu jne, mutta nyt tuntuu, että olen päässyt siitä tietyllä tavalla yli, ja nyt mietityttää jatko.



Pelkään sitä että tulee toinen ja kolmas lyönti, mutta pelkään myös sitä että niitä ei tule ja menetän rakkaan mieheni, joka on avioliittomme ajan tehnyt kaiken minulle mieliksi, jopa liiallisuuksiin asti.



En tiedä, en todellakaan tiedä.. Vuosi tulee erosta täyteen ens kuussa, joten tosiaan on nähnyt että tosissani olen.

Lapsia ei saanut nähdä ilman ylimääräistä valvojaa 3 kk eron jälkeen. Sen jälkeen muutaman kuukauden saivat käydä vaan päiväkylässä, mutta nyt ovat tän viimeisen puolivuotta olleet puolet viikosta aina isällään....



Olen todella sekaisin....



ap