Koetko olevasti läheisin sen lapsesi kanssa,j oka eniten muistuttaa sinua

enkä osaa edes sanoa kuka heistä eniten mua muistuttaisi...

Esikoinen on kuin ilmetty minä..armoton jästipää ja kova tempperamentti. Tunnen "sielunsympatiaa" enemmän hänen kanssaan. Mutta kuopus on minun vastakohtani..arkempi ja rauhallisempi..häntä kohtaan minulla on enemmän suojeluvaistot pinnassa. Esikoisen ehkä ajattelen kyllä pärjäävän, koska on semmoinen pikku-myy, jota ei kyllä jyrätä jalkoihin :D.

enkä osaa edes sanoa kuka heistä eniten mua muistuttaisi...

Niin, no ehkä vähän huonosti muotoilin tuon viestin. Totta kai rakastan kaikkia lapsiani yhtä paljon, mutta ehkä eniten yhteisiä juttuja on kuopuksen kanssa. ap

Ihan on kuin isänsä,hyvässä ja pahassa

joka on juuri niinkuin minä. Uskoisin, että samankaltaiseen lapseen suhde on sellainen viha-rakkaus suhde ja siksi voimakas. Erilaista lasta kohtaan taas tosiaan on ne suojeluvaistot pinnassa, varsinkin jos menee juurikin kuten meillä että on itsekin sellainen "pikku myy".



Koen ymmärtäväni lastani paremmin kuin isänsä, esimerkiksi jos lasta kiukututtaa, annan kiukuta koska tiedän että mikään ei ole oikeasti hätänä. Rauhallinen isänsä taas yrittää lohdutella lasta ja "ahdistuu" lapsen oletetusta hädästä.



Sama homma toistuu myös lapsuudenperheessäni ja siskoni perheessä. Siskollani on kuusi lasta, joiden kanssa olen ollut paljon (vanhimpaan ikäeroa vain 7-vuotta). Kahdelle näistä lapsista en ole huutanut koskaan, kahdelle joskus ja kahdelle TODELLA paljon. Kuitenkin nämä, joille olen huutanut, tuntuvat myös läheisimmiltä koska ovat niin samanlaisia itseni kanssa (huudan ja minulle kestää huutaa :) ).



Myös itse olin (ja olen) läheisempi tempperamenttisen isäni kuin lempeän äitini kanssa. En vain jotenkin ymmärrä äidin ajatusmaailmaa, vaikka todella rakas onkin. Sinänsä hassua, että puolisoni muistuttaa äitiäni, vaikka aina sanotaan että tyttö etsii isänsä kaltaista miestä...Kai olen vain niin tottunut siihen että perheessä tulee olla ne kaksi ääripäätä :)

ja näyttää enempi toisiaan kuin meitä vanhempiaan.

Varsinkin kaksi vanhinta poikaa on kuin kaksi marjaa mutta hakemalla ehkä esikoinen isänsä näkönen ja nuorempi minun (toinen hoikka ja pitkä ja toinen vähän raamikkaampi).

Luonteeltaan esikoinen ehkä vähän rauhallisempi ja luova. Mies meistä rauhallisempi ja minä luovempi.

Nuorempi taas aktiivisempi menemään ja kätkee ujouttaan häseltämiseen. Minä olen meistä se joka menee ja tekee ja mies ujompi.

Eli ei ihan osu mikään.. Jos nyt minun näkönen kakkonen on enempi siis ehkä isäänsä! Muuten menee kaikki sekasin!



Mitä ajattelen omia sisarruksiani niin minä näytän eniten äidiltäni ja tällähetkellä minulla ja äidillä on kismaa.

En ymmärrä yhtään äitiä ja arvostelen hänen elintapojaan (en kylläkään ääneen ole koskaan sanonut muuta kuin voisi vähän liikkua ja lopettaa röökaamisen)

* Polttaa

* Juo humalahakusesti vaikkei kyllä kannattaisi, on tullut jo terveyshaittaa

* Ei liiku ja omaa omppuvyötärön

* Ruokailutapoja voisi parantaa



Itse olen saanut selvästi joitain luonteenpiirteitä enempi isältäni. Vaikka näytän äidiltä (perkeleen kamalaa) niin olen kuin isä luonteelta. ;)



Meillä lapset on kaikki alle kouluikäsiä niin en uskalla lähteä sen enempää kommentoimaan heidän luonteistaan. Uskon että ne sitten kehittyy ja ryhtiytyy kun lapsi isompi.



Esim. kakkonen ja kolmonen on lapsia joita ei kiinnosta taaperona, leikki-ikäsenä katsella telkkaa. Mutta tekee ja puuhaa omiaan. Aktiivisia koheltajia mutta toisaalta jaksaa sitten keskittyä johonkin pikkutarkkaan räpeltämiseen enempi kuin kakkonen ja nelonen joita kiinnostaa telkkarin seuraaminen pienenä vauvana pitempi jaksosesti.