Ihmetyttää nämä nykypäivän masentuneet, jotka tuohuavat minkä ehtivät.

Minun siskonikaan ei pysty menemään töihin, mutta jaksaa esimerkiksi sisustaa silloin tällöin. Hän yritti juuri itsemurhaa, joten tuskin teeskenteleekään olevansa masentunut.

Sillä saadaan pitkiä sairaslomia mutta kas kummaa miten se masennus katoaakin kun lääkäristä astutaan ulos.

Tuttuni on ollut nyt 10kk "masentunut" ja lomaa annettu nyt helmikuulle asti.

Matkustelee minkä kerkiää, hyppii eripaikoissa ku aropupu ja oon niin onnellinen ku ei "pysty" mennä töihin.

Maniavaiheessa masentunutkin ihminen jaksaa touhuta, enemmänkin kuin normaalia jos katsot tarkasti.

Koska heitä on paljon ja seon vakava sairaus.



Mutta olen huomannut, ihan vain omassa tuttavapiirissäni sellaista, että heti kun elämä potkii vähän päähän tai vähän väsyttää enemän kuin normaalisti haetaan pillerit kun ollaan niin masentuneita.



Oikeesti siis, ei mitään kummempaa kuin väsyneisyyttä ja kun ei aina huvita kaikki. Eikö se ole normaalia elämää???

Toiset joo makaa sängynpohjalla, eikä kykene syömään tahi vaihtamaan alusvaatteitaan. Sitten on myös niitä jotka touhottaa lähes maanisesti (on kuitenkin eri asia kun mania).

Olenko masentunut?

Eli kun ei tartte mennä töihin kohtaamaan vastenmielisiä asioita (kiusaamista, aliarvointia yms), niin masennusoireet helpottavat.



Muutenkin sairasloma auttaa.



Olisi ihanaa, jos jokaisella masentuneella olisi edes joku henkireikä johon purkaa negatiivisia tunteitaan. Eikös suurista taiteilijoista aika moni ole depressiivisiä, taide on terapiaa. - Sisustuskinhan on taidetta.



Jospa ei kadehdittaisi toisemme tilanteita. Masennus on niiiin perseestä, että onhan se hyvä että siihen saa edes pikku tauon.

Monella on kaksisuuntainen mielialahäiriö, eli nk. maanisdepressiivisyys. Siinä eletään täysillä (=holtittomasti) ensin ja sitten ollaan apaattisina ihan pohjalla. Jos tuttu näkee (niinkuin usein näkee) sen "muka aikaansaavan" hetken, niin voi ajatella ettei toinen ole masentunut.

Maaniseen vaiheen ongelmia on se, että menee lujaa, olla ns. voittamattomia ja kaikki onnistuu =saatetaan tehdä velkaa, aloittaa remontti, ja vaihtaa kumppania koska "kaikki onnistuu", ja sitten tullee ne. lasku eli depressiivinen vaihe =masennusta, ahdistusta, remppa jää kesken, velat maksamatta ja maataan vain sohvalla ja mikään ei kiinnosta.



Ja se mikä ehkä on hämärtynyt nykyään, on se että myös suru kuuluu elämään. Mutta joskus se lyö oikeasti yli =on masentunut. Ehkä oma elämänpiiri vaikuttaa siihen miten asioihin suhtautuu: jos on kasvanut pumpulissa niin ei kestä samoin kuin normaali elämään tottunut.



Masentuneen ihmisen ongelmat eivät aina ratkea "sairaslomalla". Jos esim. työ on syy masennukseen, niin sairasloma ei korjaa asiaa. Jos työnkuva ei muutu =homma jatkuu samana kun saikku loppuu. Ihmisen pitää ITSE ymmärtää mihin rahkeet riittävät ja mihin eivät riitä. Jos työ masennuksen syy =pitää vaihtaa työpaikkaa (no eri asia jos kyse työpaikkakiusaamisesta tmv.) Mutta toki on lusmujakin...

Mieheni on kärsinyt masennuksesta aika ajoin jo opiskeluajoista lähtien. Lopetti yliopisto-opinnotkin kaksi kertaa kun jäi vain sängyn pohjalle makaamaan ja piti itseään epäonnistuneena ja huonona ihmisenä. Valmistui lopulta huippuarvosanoin (perfektionismi liittyy voimakkaasti hänen masentumiseensa) ja pääsi vaativaan työpaikkaan jossa vaati itseltään lähes mahdottomia. Pari vuotta sinnitteli kunnes romahti täysin. Makasi vain sängyssään pääkin peiton alla eikä puhunut sanaakaan. Liikkui vain minun ollessani töissä tai nukkumassa. Piti itseään täysin arvottomana eikä nähnyt tulevaisuudessa mitään.



Lopulta sain miehen kärrättyä lääkäriin (ei todellakaan ollut helppo tai nopea homma). Mies sai sairauslomaa, masennuslääkkeet ja käskyn terapiaan. Parissa viikossa lääkkeet helpottivat oloa sen verran että mies pääsi sängystä ylös ja miettimään kuntoutumista. Lääkäri ja terapeutti suosittelivat liikuntaa, ulkoilua ja jotain mielekästä käsillä tekemistä (eli kaikkea muuta kuin ajattelutyö toimistossa). Vähitellen mies alkoi juosta pidempiä ja pidempiä lenkkejä ja sitten innostui remontoimaan kotiamme. Maalasi seiniä, asensi vaatekomeron ovia jne. Nautti siitä että sai aikaiseksi jotain näkyvää nopeasti. Alle vuoden päästä palasi töihinsä ja siitä lähtien on pystynyt käymään töissä ja osallistumaan perhe-elämäämme. Lääkkeiden voimalla tosin ja välillä on heikompiakin jaksoja.



Eli kyllä mieheni oikeasti oli masentunut vaikka sisustikin meillä ahkerasti.

heikoimpia hetkiään. Minulla on sisälläni lähes jatkuva kova ahdistus ja vaikka olisi paniikkikin päällä, pystyn näyttelemään melko normaalia. Lasten takia on pakko lähteä ovesta ulos ja suoriuduttava elämästä vaikka koville ottaa.



Joku sisustaminen on hyvä asia masentuneelle, se on luovaa toimintaa joka tuottaa kauneutta ja voi nostaa mielialaa.



Kyllä "pillerien hakemiseen" on yleensä aika korkea kynnys, en usko että on mitenkään yleistä napsia niitä ihan ilman syytä.

No eiköhän meidän vanhempien ja isovanhempien sukupolvissa ole aika lailla näitä masentuneita, jotka ovat sen masennuksen peittäneet työntekoon tai viinanjuontiin.



Rakkautta on ollut aika vähän noissa perheissä.

Kyllä "pillerien hakemiseen" on yleensä aika korkea kynnys, en usko että on mitenkään yleistä napsia niitä ihan ilman syytä.

Ei ne pillerit mitään vaikuta ellei aivoissa oikeasti ole välittäjäaineiden vajausta. Ei niillä siis normaali terve ihminen tule sen onnellisemmaksi kuin on muutenkaan. Mutta masentunutta ne voivat auttaa korjaamalla aivojen kemiallista tasapainoa.