Dodii. Millainen seuraamus kotona 5.-luokkalaiselle lintsarille?
Kommentit (12)
onko se viikkoraha, pleikkari, tietokone, ulkona kavereiden kanssa luuhaaminen vai mikä.
Ja sitten karenssi siihen mikä on hälle tärkein.
Joka päivä viikon ajan. Jos toistuu, niin joku heistä istumaan tunnille, että pysyy. Riittää taatusti!
ne mukavat tekemiset pois. Eli kotiaresti jos ulkoilee paljon kavereiden kanssa, peliillta pois jos pelaa, viikkorahat pois. Aika mielestäni on viikko riittävä.
jos esim. kiusaamisen takia, en rankaisisi ollenkaan vaan tukisin ja selvittäisin. jos olisi ihan muuten vaan lintsannut esim. todistaakseen kavereilleen jotain niin se olisi koulusta-kotiin systeemi, kaikki viihdykkeet pois plus joutuisi luopumaan vielä rahoistaankin joksikin aikaa. lisäksi kunnon selvitykset mikä on fiksua ja mikä ei.
Ei rangaistusta, jos oli ensimmäinen kerta.
Tekemättä jääneet työt pitää tietysti tehdä alusta loppuun asti. Suostuisiko opettaja kasvatusmielessä pitämään lasta parina päivänä tunnin pitempään koulussa?
Ja jatko selväksi: jos lintsaus oli ihan laiskuutta tai jännityksen kaipuuta, asettakaa ennalta jokin aresti- tai pelikieltorangaistus.
mikä siinä on niin hirveää, ettei joku käy siellä istumassa ja kuuntelemassa opettajien lätinää ja toisten oppilaiden vittuilua?
Minä lintsasin yläastella ja lukiossa paljon. Ensin se johtui siitä, että minua kiusattiin paljon ja jatkuvasti, eikä kukaan voinut sille mitään. Alkuksi lintsasin siis, koska en uskaltanut mennä kouluun. Sen jälkeen lintsasin, koska en viitsinyt mennä kuuntelemaan sitä jatkuvaa vittuilua. Mitenkään en mielestäni kärsinyt lintsaamisesta, koska osasin kaikki "opetettavat" asiat ennestäänkin. Päinvastoin, kun en mennyt kouluun, istuin kirjastossa lukemassa ja ehdin siinä oppia paljon enemmän kuin koulussa samassa ajassa olisi tankattu.
OK, nyt joku sanoo, etä en oppinut ryhmätyöskentelyä ja vertaistaitoja, mutta koska mua ei kuitenkaan ikinä huolittu mihinkään ryhmään niin tuskinpa olisin niitä koulussakaan oppinut. Yliopistossa oli sitten aikaa ja tilaisuus opetella näitäkin taitoja.
Mun tulevaisuuteni ja mielenterveyteni oikeasti pelasti se, että kukaan ei puuttunut lintsaamiseeni eikä pakottanut tulemaan kouluun haukuttavaksi ja pahoinpideltäväksi ja tylsistymään. Kun sain olla itsekseni, mulla säilyi oppimisen into ja luovuus, joista nyt on hyötyä kun olen tutkijana. Mulla siälyi myös jonkinlainen usko siihen, että jossain on olemassa siedettäviä ihmisiä, minkä takia mulla nyt on mielenterveys, perhe ja jopa kaverisuhteita, toisin kuin monilla koulukiusatuilla.
nii nettä mikä vika siinä lintsaamisessa nyt oikein on? Minulle siitä on ollut vain hyötyä.
lapsen olinpaikasta, tekemisistä ja luotettavuudesta. Että lapsi ei osaa käyttäytyä kunnolla. Että niin ei tehdä ilman todella painavaa syytä ja ilman lupaa. Ja luvan kanssa poisolo ei ymmärtääkseni edes ole lintsaamista. Pakeneminen, lintsaaminen ja syrjäytyminen ei ole oikein eikä sallittua.
[i Pakeneminen, lintsaaminen ja syrjäytyminen ei ole oikein eikä sallittua.
[/quote]
Jos aikuisella on liian stressaava työ- tai perhetilanne, häntä kehotetaan hellittämään vähän. Miksi lapsi ei olisi oikeutettu hellittämään vähän siitä kaikkein turhimmasta kohdasta? Miksi lapsen pitäisi jaksaa jatkaa koulussa, jossa hänelle vain v*ttuillaan? Ja kuten yllä totesin, se nimenomaan johtaa syrjäytymiseen, että pakotetaan kuuntelemaan sitä v*ttuilua ilman edes pakomahdollisuutta. Se johtaa masennukseen ja sitä kautta syrjäytymiseen. Sanoisin myös, että koulun yleensä surkea opetuksen laatu ja taso (siis se, että yläkouluikäinen teini pystyy hankkimaan enemmän jäsentynyttä ja argumentoitua tietoa itsekseen kuin koulussa) johtaa myös turhautumiseen ja sitä kautta vähänkään fiksumpien lasten syrjäytymiseen.
Joka päivä viikon ajan. Jos toistuu, niin joku heistä istumaan tunnille, että pysyy. Riittää taatusti!
Lisäksi ei lipsuta sovitusta ajasta (viikko) vaikka lapsi vannoisi, että menee kouluun ja uskoi jo!
ilman lupaa hellittää vähääkään työ- tai perhetilanteesta. Jos on ongelma, se pitää ratkaista muilla keinoin kuin pakkoasiaa pakenemalla. Koulu on pakko käydä.
Ehkä vanhempien kannattaisi miettiä, miten he itse suhtautuvat kouluun. Onko se paikka oppimiselle vai säilytykselle.
Ei minnekään muualle kuin kouluun, ei edes harrastuksiin. Näin minä tekisin, ainakin viikko ellei jouluun asti, riippuen lintsauksen määrästä/tavasta/syystä/muista olosuhteista.