"Kaikilla lapsilla on luontainen liikunnan tarve!" ja HAH sanon minä...

tarve e´des joskus ollut, eikös?

Liikunnan tarve on liikkujana lahjattomallakin. Yritä karsia halu päteä lapsen liikunnallisuudella ja löytää muunlaista liikunnan iloa.

Olen käynyt kahdestaan uimassa, metsässä ja hiihtämässä nuoremman kanssa, mutta joka kerta vaan samaa narinaa ja marmatusta. Poika inhoaa vettä, metsässä voi olla aina jotain risuja tai oksia, jotka osuu kasvoihin tai hiihtäessä saattaa mennä vähän lunta monoon...

Meidään lapsella on aistihäiriö ja lievä säätelyjärjestelmän häiriö. Ja kyllä tuollainen lieväkin juttu vie sen luontaisen liikunnan tarpeen, koska liikkuminen tuntuu lapselta niin vaikealta ja raskaalta, että hän ei todellakaan halua tehdä sitä.



Eikä sitä liikunnan iloa saa lapselle ihan tavallisella maalaisjärjellä edes syötettyä, vaan meilläkin avuksi tarvittiin fysioterapeuttia ja SI-terapeuttia. Nämä osaavat antaa lapselle juuri oikeanlaisia ja oikeantasoisia virikkeitä, joiden avulla lapsi on alkanut aivan vapaaehtoisesti liikkumaan. Ja voi kuinka olen äitinä onnellinen siitä, että lapsen liikunnan ilo ja halu on vihdoin löytynyt. Sen myötä on edes jonkinlainen mahdollisuus kehittyäkin ikäsensä tasolle.