7-vuotiaan itsetuhoiset ajatukset

Äitipuoleni pojalla, joka on yhdeksän, oli samantapaisia juttuja jotka lopulta menivät siihen, että hän sai kauheita raivareita ja uhkasi tappaa itsensä. Kaikki siis tosiaan alkoi juurikin tuollaisesta pohdiskelusta.

Nyt poika onkin sitten ollut psykiatrisella osastolla ja voi paljon paremmin. Ilmeisesti nyt alkoi vasta purkautua traumat siitä, kun hän ihan pienenä näki isänsä hakkaavan äitin sairaalakuntoon =/



Mutta tosiaan, on hyvä, että olet samantien tarttunut puhelimeen, jotta lapsi pääsee vaikka sitten puhumaan ajatuksistaan. Ehkä hän vain on jotenkin tiedostavampi tms. minkän takia moisia puhuu.

Hyvä kun olet hakemassa apua!

Googlaa lapsen pakkoajatukset. Minun lapsella menivät tuonkaltaiset ajatukset pois puhumalla, mutta se vaatii aikaa...

Jos et ekasta paikasta saa apua, etsi muualat. Koeta keskustella lapsen kanssa mistä ne ajatukset tulee. Vietä paljon aikaa ja juttele kaikkea mitä mileen tulee. Jaksamista teille!

Onko kotona joku ongelma? Onko tapahtunut jotain suurta ja dramaattista, surullista? Jokuhan nuo ajatukset on saanut aikaisesksi.

Minun 7-vuotiaani ei edes tiedä sanaa "itsemurha". Toivottavasti saatte apua.

Miten noin pienelle edes tulee tuollaista mieleen?



Yrittäkää päästä sielä perheneuvolassa psykologin tutkimuksiin, jotta selviää onko poika masentunut ja tarviiko esim. psykoterapiaa.

sairauteeni (vaarallista luokkaa) ja koulun alkuun + opettajaan (varsinainen natsi, anteeksi vaan)... Alkoi sitten pohtia oman elämänsä merkityksellisyyttä; äiti ehkä kuolee, opettaja rankaisee kaikesta ja vaatii (siinä tilanteessa) liikoja. Olisi parempi kai kuolla äidin kanssa.



No, en kuollut, ihme kyllä. Opettaja vaihtui. Nyt pari vuotta myöhemmin on paljon valoisammat näkymät.



Älä ap MISSÄÄN NIMESSÄ suostu ainakaan lapsen osastohoitoon, jo kerran itse jaksat elää mukana lapsesi arjessa vaikeissakin paikoissa!!! Kun itse hain apua, tähän pakotettiin "kokeellisesti" pariksi viikoksi ja tulos sotki soppaa entistä enemmän. Lapseni näkee yhä painajaisia siltä ajalta. Myös perhe eristettiin lapsesta osastohoidon ajaksi lähes kokonaan, ja alettiin puhua "tilapäisestä sijoituksesta"... Se oli kamalinta ja julminta, mitä voi kuvitella. Eräs ammattitaidoton (oikeasti!!!) sosiaalityöntekijä sai tämän kaiken aikaan. En ole IKINÄ tavannanut yhtä epäempaattista ja julmaa ihmistä.



Korostan vielä, että lapseni turvallisuus ei ollut sekuntiakaan uhtattuna. Hänellä oli mm. vielä työssäkäyvien isovanhempien tuki naapurustossa sairaudestani huolimatta, 3 mahdollista asuinpaikkaakin.



...tosin tätä asiaa puidaan edelleen potilasasiamiehen kanssa. Mutta ap, hae apua TURVALLISESTA paikasta. Tämä alue on sellaista, kuin kepillä jäätä kokeilisi.

hae pojalle kaikki mahdollinen apu, heti. perheneuvola tai yksityinen terapeutti. nimim. kokemusta on työn puolesta ja yksityiselämässä. surullista kokemusta. toimi niin kauan kuin poikasi elää.

Poikaa ei kiusata, mutta hänellä ei ole paljon kavereita. Hän ei ole kovin "tyypillinen" lapsi, ei siis tee ja harrasta samoja asioita kuin muut saman ikäiset, ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ei hakeudu monenkaan samanikäisen seuraan. Lisäksi olemme muuttaneet lähiaikoina, sen vuoksi hänellä on vielä kaveripiiri haussa. Yksi poika on, jota poikani pitää hyvänä ystävänään, mutta toisaalta suree, kun tämä toinen ei aina halua leikkiä poikani kanssa.



Poika on hyvin herkkä, pohdiskeleva. Miettii paljon filosofisia kysymyksiä ja on tehnyt niin aina: elämää, kuolemaa, vihaa, rakkautta, sielua, surua... Kielellisesti hän on lahjakas, on osannut lukea monta vuotta ja ilmaisee itseään runollisesti. Hän on älykäs, hyvin tiedonhaluinen ja utelias. Toisaalta ikävystyy koulussa, kokee asiat liian helpoiksi, ja saattaa olla luokassa levoton.



Kotona poika saa paljon vanhempien huomiota, harvemmin tosin jakamatonta (2 sisarusta), mutta sitäkin saa. Hänen huomion- ja hellyydentarpeensa on aina ollut erittäin suuri, ikinä hän ei taida kokea saavansa riittävästi huomiota, vaikka saa sitä sisaruksia enemmän varmasti.



Perhetilanteemme on suhteellisen vakaa, mutta pieniä riitoja mieheni ja minun välillä on silloin tällöin. Nyt meillä on ollut pari viikkoa vähän tavallista enemmän riitaa, joka varmasti on vaikuttanut poikaan. Poika on erittäin taitava aistimaan kenen tahansa läheisensä pahaa mieltä tai huonoa oloa, ja reagoi siihen voimakkaasti.



Positiivista on, että pojasta kyllä huomaa, kun jokin painaa mieltä - silloin poika on levoton, ja kun vain ottaa asian puheeksi niin hän kertoo kyllä avoimesti, mistä on kyse (niin hyvin kuin osaa).



t. ap

Googletin lapset ja pakkoajatukset, mutta en löytänyt lapseni käytökseen ja ajatukseen oikein sopivaa materiaalia. Googletin myös itsetuhoisen lapsen, ja itsetuhoisuuteen liitettiin kaikilla sivuilla masennus+sen oireet. Masennuksen oireet eivät kuitenkaan sovi lapseeni - lapsi innostuu, voimakkaasti, niistä asioista, jotka häntä kiinnostavat ja on enimmäkseen iloinen, aktiivinen, avoin ja ilmeikäs.

Itsemurhapakkoajatuksista lapsella oli dokumentti juuri äskettäin.



Pojan oudot jutut alkoivat 5- vuotiaana ja jatkuivat teini- ikään asti. Taustalla oli maanisdepressiivisyys, jota esiintyy maanisempana ja masentuneempana versiona. Kunnollinen apu löytyi lopulta lääkityksestä, jota olisi pitänyt jatkaa, jotta pojan elämä ei olisi päättynyt ennenaikaisesti.



Täytyy sanoa, että kyllä oli riipaiseva tarina. Paljon voimia asian kanssa taisteleville!

on kuullut sellaisesta. Minusta koko aihepiirin ei pitäisi vielä kuulua 7-vuotiaan maailmaan.

Siinäkin osin samantapaista käytöstä ilmenee. Toivottavasti saatte heti apua oli syy lapsen käytökseen mikä tahansa.

Ap:lta dokumentti meni valitettavasti ohi, eikä Ylen sivuilta päässyt katsomaan. Pätkiä katsoin Youtubesta.

Epäilen sitä isälläni, mitään diagnoosia ei ole. Mutta olen omasta kiinnostuksesta tutustunut asiaan ja jotkin seikat täsmäävät kyllä poikaamme.



t. ap