Minkä verran hyväksyt isoilta sisaruksilta vauvan härnäämistä?
Nollatoleranssi vai joku muu?
Kommentit (12)
mitä tarkoitat härnäämisellä..? Jos me puhutaan samasta asiasta, niin nollatoleranssi tietysti.
Sellaista mitä kaikkea vauva ei ehkä ymmärrä. Esim kasvoihin tai vatsaan tökkimistä sormella (ei huumorimielessä), rumasti/tylyllä äänensävyllä puhumista (vihainen "mene pois" jos vauva tulee lähelle) itkun tai jokelluksen matkimista "kiusaamisäänensävyllä", lällättämistä, irvistelemistä.
Nyt tarkoita kouluikäiseltä tätä käytöstä, en supermustasukkauselta taaperolta tai leikki-ikäiseltä (alle 5v).
En salli moista käytöstä 5 ja 7 vuotiailta isoveljiltä, siinähän samalla oppivat ettei se ole sallittua nyt eikä tulevaisuudessakaan.
Vauva on ihminen, ja ihmisiä on tapana kohdella tietyllä tavalla. Voin kertoa isommille lapsille, että joskun vauva tuntuu rasittavalta. Äitikin joutuu valvomaan, ja vauvan itkun ja muun ääntelyn kuunteleminen voi tuntua joskus v-mäiseltäkin, varsinkin jos on väsynyt tai haluaisi keskittyä muuhun. Mutta silti ei saa kohdella toista rumasti. En siis kieltäisi tunteita, vaan tunteista huolimatta pitää osata käyttäytyä oikein.
Olemme uusperheessä ja miehen lapset tyttö 8v ja poika 10v meillä tapaamissopparin mukaisesti. Poika on aina nätisti vauvalle, mutta tyttö ei niinkään.
Mustasukkaisuus on tietysti ymmärrettävää, mutta on vauvallakin oikeutensa. En antaisi vauvan myöhemmin "kiusata" sisartaankaan, oikeasti enkä leikisti.
Välillä tyttö on ihan kivasti, mutta sitten sivusilmällä katsellen tulee noita tökkimisiä, lällättämistä, tekoitkun vääntöä ja jotenkin inhottavaa "kommunikointia".
Noin ei käyttäydytä ketään kohtaan, ei varsinkaan puolustuskyvytöntä vauvaa kohtaan, joka kuitenkin osoittaa kiintymystä isosisaruksiin (omalla tavallaan).
että minusta kiusaamisen hyväksyminen osoittaa lapselle, että kiusaaminen on joskus ihan ok tai ei ainakaan väärin. Toisen kiusaaminen on aina väärin, näin siis meillä.
Enkä kyllä anna taaperon tai leikki-ikäisenkään härkkiä. Saati sitten kouluikäisen...
voi käyttäytyä noin, mustasukkainen joka on aina saanut aikuisten jakamattoman huomion. Emme hyväksy ollenkaan, jäähy tulee jos isosisko satuttaa tai yrittää satuttaa fyysisesti esim. tönimällä, sekä heti kielletään jos tulee itkun matkimista, lällättelyä, jne. Joka kerta huonoon käytökseen annettu systemaattinen jäähy tai kielto on selkeästi vähentänyt kiusaamista. Kaikesta myönteisestä tietenkin kehutaan kovasti.
Ympäri korvia lapsilleen antavat vain idiootit!
T. Ap