Lue keskustelun säännöt.
Hämmentävää! Miten suhtautua ystävääni, jonka lapsi
27.11.2010 |
oireilee psyykkisesti? Lapsi on nyt ollut lastenpsykiatrisella osastolla tutkimusjaksolla. Ystäväni on psykologi ja tekee töitä itsekin lasten parissa. Siis kun minun tekisi mieli ottaa yhteyttä hänen työantajaansa, että voiko ihminen, jonka oma lapsi kärsii psyykkisistä ongelmista tehdä töitä lasten kanssa, joilla on ongelmia?! Sanokaa mitä teen?
Kommentit (32)
Sitä se kyselyn tehnyt opettaja kuitenkin tarkoitti tuloksella eli psykologeilla on omia psyykkisiä ongelmia huomattavan paljon enemmän kuin valtaväestössä keskimäärin ja se 70 %:a viittasi juurikin tähän eli 70 %:a on kärsinyt masennuksesta, muista mielenterveyden ongelmista jne.
että välttämättä ei diagnosoituja ongelmia eli se kysely perustui opiskelijoiden omaan rehellisyyteen ja tuntemukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
usein paljon ongelmia. Osa on keksittyjä ja osa sitten ihan siitä syystä, että esim. just psykologit on itse pikkuisen pihalla usein.
ihan mielenkiinnosta, että minkälaisia ongelmia sossujen lapsille ilmaantuu? Että osaisin ennakoida. Kun en oo koskaan aatellu, että mun ammatti jotenkin vaikuttas mun lapseen, ainakaan negatiivisesti. Olen psyk.sairaalassa töissä, ja olen lapselleni kertonut hänen ikätasonsa mukaisesti mitä teen ja miksi. Eli millä tavalla ammattini vahingoittaa lastani? Valaiskaa, viisaammat. Sossu
Tietynlainen pehmoilu. Lapsi käyttäytyy huonosti muita kohtaan, ja sinä ymmärrät. Et kiellä, et komenna, et laita rangastusta, ettet vahingoita lapsen haurasta psyykeä. Sotket toiminnan / teon ja sen, että lapsi on rakastettu ja hyvä sellaisena persoonana kuin on. Eli jos puutut huonoon käytökseen, pelkäät puuttuvasi persoonaan. ET sano: en hyväksy käytöstäsi jne.. mistä tulee viesti, että lapsi on ok, käytös jossain tapauksessa ei. Lisäksi ymmärrät käytöksen syyt ja taustat, joten et pysty antamaan "rangaista" huonosta käytöksestä "se johtuu siitä että ..." ja asia jää siihen.
Mä en sekoittaisi omaa persoonaani, omaa ammattiniani ja tehtävääni äitinä, kasvattajana. Elä sä omassa totuudessasi, se on sinun oikeus. Sossu
Ja just toi asenne !! "elä sä vaan omassa totuudessasi" - minun näkemykseni on kuitenkin oikea ja sitä paitsi minä olen niiiin hyvä ja upea äitinä, kasvattajana, osaan erotella asiat toisistaan ja niin edelleen.
Mitä ylimielisyyttä! Ja sinä sitten olet sos.työntekijä - "auttamassa" perheitä, jotka tarvitsevat tukea kasvatuksessa, vanhemmuudessa tai joista on tehty lastensuojeluilmoitus (vaikka se olisi ns. aiheeton).
Eihän tuossa edes ole kyse ammattiroolin sekoittamisesta omaan vanhemmuuteen, vaan se, että kun oma lapsi toimii väärin, ymmärretään ja asia jää siihen, sen sijaan että nähtäisi, että vaikka syyt toiminnalle ovatkin ymmärrettävät, toiminta on väärin ja ei-hyväksyttävää ja siitä mahdollisesti seuraa rangaistus.
Etkö siis kykene siihen oman lapsesi kohdalla? Vai väitätkö, ettei lapsesi koskaan toimi ns. väärin?
Et tee yhtään mitään, mikäli lapsi ei ole vastuullasi.
Tapaan työssäni myös psykologi-vanhempia, joiden lapset ovat tarvinneet monenlaista apua. Se että vanhemmat ovat psykologeja ei tee heistä huonompia tai parempia vanhempia ja lapsista enemmän tai vähemmän avun tarpeessa olevia. Vaikeutena on usein heidän ammatillisuutensa joka sotkeutuu vanhemmuuteen, jolloin he tarkastelevat lasta psykologian näkökulmasta, ei vanhempina. Mielestäni isä ja äiti on lapselle aina ensisijaisesti vanhempi, sitten jotain muuta. Ei ole opettaja vanhemman helppo myöntää että lapsella on oppimisvaikeuksia, psykologin lapsella psyykkisiä vaikeuksia, urheilija vanhemman ettei lasta kiinnosta liikunta, kädentaitajalla että lapsi on kömpelö käsistään jne. Niin se vaan on, että me ihmiset olemme erilaisia ja usein ajattelemattomia puheissamme ja suvaitsemattomia ajatuksissamme.
että ajatus siitä, että lasten mielenterveysongelmat ovat aina vanhempien (tai lähinnä äidin) syytä, jäi johonkin 70-luvulle.
Joistain tän ketjun kommenteista saa sen käsityksen, että psykologiäidin lapsen ongelmat johtuvat äidistä, mutta levyseppähitsaajaäidin lapsen ongelmat eivät johdu lapsen äidistä.
Siihen väitteeseen, että 70 % psykologian opiskelijoista on mielenterveysongelmia, kommentoisin, että yliopiston pääsykokeissa on soveltuvuuskoe, jossa pyritään karsimaan hakijat, joilla on omia mt-ongelmia. Avoimessa yliopistossa ei tietääkseni tällaista karsintaa ole.
että ajatus siitä, että lasten mielenterveysongelmat ovat aina vanhempien (tai lähinnä äidin) syytä, jäi johonkin 70-luvulle.
Joistain tän ketjun kommenteista saa sen käsityksen, että psykologiäidin lapsen ongelmat johtuvat äidistä, mutta levyseppähitsaajaäidin lapsen ongelmat eivät johdu lapsen äidistä.
Siihen väitteeseen, että 70 % psykologian opiskelijoista on mielenterveysongelmia, kommentoisin, että yliopiston pääsykokeissa on soveltuvuuskoe, jossa pyritään karsimaan hakijat, joilla on omia mt-ongelmia. Avoimessa yliopistossa ei tietääkseni tällaista karsintaa ole.
Se samainen kysely tehdään myös yliopistoon päässeille tai ainkin tehtiin ennen. Harva meistä on niin normaali ja ehkä noista opiskelijoista on niin kriittisiä itseään kohtaan, että prosentti hieman vääristyy eli jos vähän ottaa päähän niin heti kärsitään masennuksesta ja kun ollaan itsekkäitä niin ollaan narsisteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja just toi asenne !! "elä sä vaan omassa totuudessasi" - minun näkemykseni on kuitenkin oikea ja sitä paitsi minä olen niiiin hyvä ja upea äitinä, kasvattajana, osaan erotella asiat toisistaan ja niin edelleen. Mitä ylimielisyyttä! Ja sinä sitten olet sos.työntekijä - "auttamassa" perheitä, jotka tarvitsevat tukea kasvatuksessa, vanhemmuudessa tai joista on tehty lastensuojeluilmoitus (vaikka se olisi ns. aiheeton). Eihän tuossa edes ole kyse ammattiroolin sekoittamisesta omaan vanhemmuuteen, vaan se, että kun oma lapsi toimii väärin, ymmärretään ja asia jää siihen, sen sijaan että nähtäisi, että vaikka syyt toiminnalle ovatkin ymmärrettävät, toiminta on väärin ja ei-hyväksyttävää ja siitä mahdollisesti seuraa rangaistus. Etkö siis kykene siihen oman lapsesi kohdalla? Vai väitätkö, ettei lapsesi koskaan toimi ns. väärin?
mutta minusta tuntuu, että sulla on nyt jotakin mun ammattiryhmää vastaan, ei henk koht minua, kasvattajan. Saatanhan olla väärässäkin.
Itse olen sitä mieltä, että työosaamiseni jää ihan sinne työpaikalle ja kotona olen ihan vaan minä. Kaikkine vahvuuksineni ja heikkouksineni. En näe itseäni sen ihmeellisempänä äitinä, olin sitten sossu, opettaja, myyjä, kosmetologi etc
Ja sorry, jos asenne hyökkäsi silmille. Sitä teki myös sinun kirjoituksesi.
Sossu
70 % psykologian opiskelijoista ilmoittaa kyselylomakkeessa kärsivänsä mt-ongelmista?
#27
että ajatus siitä, että lasten mielenterveysongelmat ovat aina vanhempien (tai lähinnä äidin) syytä, jäi johonkin 70-luvulle.
Joistain tän ketjun kommenteista saa sen käsityksen, että psykologiäidin lapsen ongelmat johtuvat äidistä, mutta levyseppähitsaajaäidin lapsen ongelmat eivät johdu lapsen äidistä.
Siihen väitteeseen, että 70 % psykologian opiskelijoista on mielenterveysongelmia, kommentoisin, että yliopiston pääsykokeissa on soveltuvuuskoe, jossa pyritään karsimaan hakijat, joilla on omia mt-ongelmia. Avoimessa yliopistossa ei tietääkseni tällaista karsintaa ole.
Se samainen kysely tehdään myös yliopistoon päässeille tai ainkin tehtiin ennen. Harva meistä on niin normaali ja ehkä noista opiskelijoista on niin kriittisiä itseään kohtaan, että prosentti hieman vääristyy eli jos vähän ottaa päähän niin heti kärsitään masennuksesta ja kun ollaan itsekkäitä niin ollaan narsisteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista enää oliko tämä mies psykologi vai psykiatri.
Luulisin että psykologi.
Joten vitsi menee psykologi-vitsinä.
Tämä on hänen itsensä kertoma:
- Miksi vain 80 % psykologeista valmistuu ?
- Ne 20 % paranevat opiskelujensa aikana.
että ajatus siitä, että lasten mielenterveysongelmat ovat aina vanhempien (tai lähinnä äidin) syytä, jäi johonkin 70-luvulle. Joistain tän ketjun kommenteista saa sen käsityksen, että psykologiäidin lapsen ongelmat johtuvat äidistä, mutta levyseppähitsaajaäidin lapsen ongelmat eivät johdu lapsen äidistä. Siihen väitteeseen, että 70 % psykologian opiskelijoista on mielenterveysongelmia, kommentoisin, että yliopiston pääsykokeissa on soveltuvuuskoe, jossa pyritään karsimaan hakijat, joilla on omia mt-ongelmia. Avoimessa yliopistossa ei tietääkseni tällaista karsintaa ole.
... että ajatus tai asenne siitä, että levyseppähitsaaja on jotenkin kyvyttömämpi tai huonompi kasvattaja etenkin jos lapsella on psyyken kanssa ongelmia kuin korkeakoulututkinnon ja etenkin alan koulutuksen saanut vanhempi, on jäänyt sinne 70-luvulle.
Mutta eipä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ollut tarkoitus loukata tai mollata mitään ammattikuntaa. Levyseppähitsaajan nappasin vain #15:n kommentista, jonka mielestä levyseppähitsaajat ovat usein parempia kasvattajia kuin psykologit.
t. #27
että ajatus siitä, että lasten mielenterveysongelmat ovat aina vanhempien (tai lähinnä äidin) syytä, jäi johonkin 70-luvulle. Joistain tän ketjun kommenteista saa sen käsityksen, että psykologiäidin lapsen ongelmat johtuvat äidistä, mutta levyseppähitsaajaäidin lapsen ongelmat eivät johdu lapsen äidistä. Siihen väitteeseen, että 70 % psykologian opiskelijoista on mielenterveysongelmia, kommentoisin, että yliopiston pääsykokeissa on soveltuvuuskoe, jossa pyritään karsimaan hakijat, joilla on omia mt-ongelmia. Avoimessa yliopistossa ei tietääkseni tällaista karsintaa ole.
mä luulin ... että ajatus tai asenne siitä, että levyseppähitsaaja on jotenkin kyvyttömämpi tai huonompi kasvattaja etenkin jos lapsella on psyyken kanssa ongelmia kuin korkeakoulututkinnon ja etenkin alan koulutuksen saanut vanhempi, on jäänyt sinne 70-luvulle.
Mutta eipä ole.
Sitä se kyselyn tehnyt opettaja kuitenkin tarkoitti tuloksella eli psykologeilla on omia psyykkisiä ongelmia huomattavan paljon enemmän kuin valtaväestössä keskimäärin ja se 70 %:a viittasi juurikin tähän eli 70 %:a on kärsinyt masennuksesta, muista mielenterveyden ongelmista jne.