Lue keskustelun säännöt.
Onko joskus syytä lopettaa ystävyyssuhde,
26.11.2010 |
vai pitäisikö aina pyrkiä sopimaan asiat ja antamaan anteeksi?
Minulla meni n. vuosi sitten välit poikki pitkäaikaisen ystäväni kanssa, oltiin tunnettu lapsista asti. Tuntui, että olimme molemmat muuttuneet vuosien mittaan paljon, ja suhde oli muuttunut yksipuoliseksi, ts. kaveri soitti minulle vain tilittääkseen elämästään ja muodon vuoksi kysyi joskus minun kuulumisiani. Kun mainitsin tästä, hän raivostui täysin, eikä yhtään ymmärtänyt 'syytöksiäni'. Vaikka tämä minua suututtikin, ja sanoin pahasti, on minua kalvanut välien poikki meneminen. Olen miettinyt ,voisiko tilanteen korjata ja ihan vaan jutella tuon ihmisen kanssa tapahtuneesta.
TOisaalta olen miettinyt, miksi haluaisin takaisin ystävyyssuhteeseen, jolta en saa oikeastaan mitään. Joudunko taas hyväksikäytetyksi? Onko joku raja kiltteydelläkin? Pitääkö vain hyväksyä se, että joskus ystävyyssuhteet loppuvat?
Mielipiteitä?
Kommentit (5)
Minulla myös vähän samankaltainen kokemus. Olemme kasvaneet parhaimman nuoruudenystäväni kanssa erilleen. Hän muutti perheineen toiselle paikkakunnalle ja muutti elämäntapansa täydellisesti. Samalla jotenkin hänen arvonsa ja maailmankatsomuksensakin muuttuivat. Koen, että hän ei ole enää sama ihminen.
Monta vuotta olen pitänyt silti häneen säännöllisesti yhteyttä. Kunnes viime kesänä tajusin, että se olen vain minä, joka aina soittaa ja yrittää kysellä kuulumisia. Hän ei soita minulle ikinä.
Minua on asia harmittanut kovasti, mutta yritän nyt ajatella niin, että ehkä meillä ei sitten todellakaan ole enää mitään puhuttavaa ja on parempi lopettaa yrittäminen. Ehkä hän joskus taas ottaa yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti se harmittaa sitä ex-ystävääsikin ja se harmittaminen on merkki vain inhimillisyydestä, ei mistään "läheisriippuvuudesta" tai kynnysmatoksi alistumisesta. Älä siis niele haukkuja sen vuoksi!
Mutta mieti, mihin asti sinun kannattaa yksin kantaa vastuuta sen ystävyyssuhteen palauttamisesta.
Voisit ehkä vaikka kirjoittaa kirjeen sille entiselle ystävällesi ja nätisti kertoa, että sinua on jäänyt kalvamaan se, että hyvä ja pitkään kestänyt ystävyys loppui niin kuin se loppui.
Ei ehkä kannata toistella tai selitellä siinä sitä alkuperäistä riidanaihetta, vaan kysyä, haluaisiko ystäväsi olla yhteydessä puhtaalta pöydältä. Aikuisiällä uusien ystävyyssuhteiden solmiminen voi olla hyvinkin hankalaa, ja on sääli tärvätä ystävyyttä yhteen riitaan.
omalla kohdallani kävi niin, että aikaisemmin minua ei haitannut se, että yhden ystäväni kanssa koin antavani enemmän kuin saavani. Ikää kun tulee lisää ja omaa itsekkyys kasvaa (terveellä tavalla) niin ymmärsin, että emme olleet tasavertaisia ystävyyssuhteessa ja että itse olin aikaisemmin ollut ehkä riippuvainenkin jollain tapaa ystävästäni. Koin niin, että hän saattoi kohdella minua ikävästi mutta itse en tästä välittäny. Itse en puolestani voinut kuvitellakaan kohtelevani häntä samoin. Olin aina kiltti ja yritin ymmärtää. Jossain vaiheessa päätin, ettei minun tarvitse tällaista jaksaa ja lopetin yhteydenpitämisen. Aluksi syyllistin itseäni, mutta nyt tuntuu siltä, että tein ihan oikean ratkaisun. Joskus ihmiset kohtelevat sinua huonosti, jos annat heidän tehdä niin.
En tiedä menikö kuinka paljon ohi alkuperäisen aiheen, mutta sainpahan purettua omia tuntojani!
ja olen hetero,en jaksa antaa edes säälistä.Mulla on perhe!
Tosin en osaa ottaa kantaa juuri sinun tilanteeseesi, onko tämä sellainen tilanne. Mutta jos sinustakin tuntuu, että et saa ystävyydeltä mitään ja pelkäät tulevasti hyväksikäytetyksi/olet kokenut aiemmin tulleesi hyväksikäytetyksi, lienee paikallaan hyväksyä se, että elämä vie teitä eri suuntiin.