Lue keskustelun säännöt.
Asiaa kuolleesta isoäidistä - muiden kokemuksia?
02.11.2010 |
Isoäitini, joka oli minulle aika läheinen, kuoli 90-luvun puolivälissä ollessani parikymppinen. Nyt vielä 15 vuotta tapahtuneen jälkeen ajattelen häntä todella usein, joskus tuntuu, että hän on mielessäni jopa päivittäin. Hän oli aika lailla "perusmummo" ja eli melko tavallisen elämän vastoinkäymisineen ja iloineen ;), eikä ollut mielestäni mikään erityinen ihminen - paitsi tietenkin siinä mielessä, että hän oli minulle kovin rakas. Olin kovin herkkä lapsi ja mielikuvitukseni oli valtava. Minulla oli myös paljon erilaisia pelkoja lapsena.
Onko muilla vastaavaa kokemusta siitä, että läheinen, aikapäiviä kuollut ihminen on jotenkin läsnä elämässä? Näen hänestä usein unta ja joskus tulee sellainen olo, että mietin, mitä mummo tähän ja tähänkin asiaan sanoisi.
Kommentit (2)
Mulla kuoli mummo muutama vuosi sitten ja näen hänestä usein unia. Unissa kuitenkin tiedän mummon olevan jo kuollut. Kaipa se kertoo ikävästä mummoa kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi vastata kuin "ainahan ne vainajat mukana kulkee". Tämä on lainaus erään itselleni läheisen vanhan ihmisen sanoista, hän menehtyi pari vuotta sitten. Ei siis tarkoita mitään henkimaailman juttuja vaan että kuolleet ovat mukana ajatuksissa ja muistoissa, enemmän tai vähemmän...he ovat osa omaa historiaani ja osaltaan muokanneet minua sellaiseksi kuin olen.
Eli ihan luonnollista minusta.
Tai jos runolliseksi heittäydyn, yhden värssyn/runon sanoin: Hän joka on ollut sinulle rakas ei koskaan katoa sydämestäsi. Niinkauan kuin elät, kannat hänen sytyttämäänsä valoa sielusi joka sopessa.
Toki joidenkin ihmisten "valo" elämässä on pimeyttä mutta se on asia erikseen...