Mistä huonoja äitejä tulee? Miten huonoksi ja ilkeäksi äidiksi muuttuu?

ja lupasin etten koskaan antaisi kenenkään satuttaa sitä. Mutta niin vain tein monta virhettä ja asiaa joita kadun. Vaikka rakastan.

Äitien on näemmä vaikea nähdä sekä hyviä että huonoja puolia. Äidit ovat vain ihmisiä heikkouksineen.



Toki kaiken kattava ilkeys, vähättely jne. tekevät äidistä surkean, siis sellaiset jotka värittävät lapsen koko elämää lapsuudesta asti. Mutta helposti äitiä sanotaan huonoksi jonkun yksittäisen jutun takia.

kaipa niissä lapsissa voi ärsyttää ihan samat asiat kuin muissakin ihmisissä, ja sitten kun niiden kanssa on jumissa liki 20 vuotta niin sen annetaan näkyä. Minulla ei vielä lapsia. Ja onhan aika monet ihan vahinkojakin.

Näin olen tehnyt itsekin.

Nainen ei tiedä mitä haluaisi elämältään, ei saa tai voi tehdä mitään omaa, hänellä ei ole omia haaveita tai tulevaisuudennäkymiä, ei käy töissä tai vihaa työtään, elämässä ei ole mukavia asioita, kuten kivaa työtä, ihania ystäviä tai päämääriä.



Ihmiset ovat niin heikkoja, että he purkavat omia solmujaan muihin, hiekoimpiin. Sieltä ne tulevat, sellaisista naisista, jotka eivät oikein hallutse elämäänsä.

ongelmat (käsittelemättömät) tekevät tuollaista käytöstä. Siirretään esim. omia lapsuudentraumoja seuraavalle edes tajuamatta asiaa.

jotka ovat paskoja jo vauvan syntymästä saakka. Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole. Osa ärsyyntyy vauvasta alun alkaen, ei jaksa hoitaa hyvin, haluaa antaa jatkuvasti muiden hoitoon jne. Ei se ole mikään salaisuus, ja varmasti jopa kätilötkin voivat todistaa, että kaikki vain eivät ole äitiainesta, jotkut ovat hukassa omasta tahdostaan riippumattakin. Kaikki eivät rakastu lapseensa samantien, jotkut eivät ollenkaan.



Mutta varmaan suuri osa tilanteista, joissa ulkopuolinen näkee äidin toimivan kurjasti lapsen näkökulmasta, on niitä, jolloin äidillä on vain ollut hermot lopussa, kova väsymys, huono päivä jne. Ja isompien lasten kanssa, kun on nähnyt lukemattomia kertoja samanlaisia tilanteita, samaa uhmaa ja vastaavaa, joka ärsyttää, saattaa helpommin mennä hermokin kun olosuhteet ovat otolliset.



Toisaalta vuosien kuluessa tulet itsekin huomaamaan, että kun lapsesi tekee jotain vaarallista, uhmaa jatkuvasti käskyäsi jossain julkisella paikalla jne. olet helposti tilanteessa, jossa tunnet ihmisten katseet ja mietit, pitävätkö he sinua ihan kauheana, kun sanot söpölle mussukallesi tiukasti tai raahaat häntä väkisin, huutavana, purevana ja potkivana jossain. Kun iso lapsi karkaa ja joudut huutamaan kaikkien kuullen, juoksemaan perään, suustasi lipsahtaa kirosana kun tilanne on äärimmäisen hankala jne. Tai kun töiden jälkeen raahaat kiukkupussin kauppaan käytännön pakosta, ja huomaat sanovasi tylysti useamman kerran, koska olet itse vain niin järjettömän väsynyt, nälkäinen ja siksi ärtyisä. Ehkä ne vauvojen äidit pöyristyneenä katsovat, kuinka kauhea äiti tuossakin menee. Mutta varmasti on tosiaan tasoeroja itse kunkin kauheuden suhteen. Eikä ilkeilyä voi oikein verrata vain tuollaiseen perusväsymysärtyisyyteen.

ongelmat (käsittelemättömät) tekevät tuollaista käytöstä. Siirretään esim. omia lapsuudentraumoja seuraavalle edes tajuamatta asiaa.

Ihmiset tuppaavat kohtelemaan omia lapsiaan samoin kuin omat vanhempansa ovat tehneet, elleivät itse yhtään tiedosta kasvatusasioita ja koita panostaa hyvään vanhemmuuteen. Ja jotkut ehkä tiedostavat, mutta eivät välitä. On olemassa myös kauheita ihmisiä ylipäätään, jotka ovat ilkeitä ja inhottavia ihan yleisesti ottaen, eivät vain lapsilleen. Eivät kaikki muutu ihaniksi äideiksi, jos saavat toteuttaa itseään työpaikalla, niinkuin joku tuossa esitti. Empatiakykyäkään ei jaeta työpaikoilla tai anneta tarjottimella jokaiselle.

jos se olikin äitipuoli, ei biologinen äiti, se nainen joka naureskeli sille tiinalle.



Luultavasti se äiti vain kuvitteli olevansa nokkela.

Ja ehkä häpesi lihavaa lastaan. Kömpelöä ja lihavaa, kun muilla oli kauniit ja sulavaliikkeiset ja hoikat.

ehkä hän myös oli väsynyt ja tympääntynyt, ehkä tiina on käyttäynyt aikaisemmin niin vittumaisesti ekä ottanut vastaan mitään hyvää, jota tarjottu useamman kerran ja pitkän aikaa, vaikkapa vuoden tai puolen vuoden helvetti ollut sen penskan kanssa eikä äiti enää jaksanut nähdä lapsessaan mitään hyvää.



SiksiKIN ulkopuoliset voisi pitää turpansa kiinni ja olla puuttumatta asioihin, joista todellisuudessa eivät tiedä yhtikäs mitään. Se että äiti sanoa täsäyttää rumasti herttaiselle ja äidin sanomisesta onnettomaksi muuttuneelle lapsukaiselle ei automaattisesti tarkoita sitä että lasta kohdeltaisi huonosti kaiken aikaa - ihminen se on äitikin eikä aina jaksa edes omalle lapselleen olla niin kovin fiksu. Ja kenties se tenavat on oikeasti ollut todella pitkään hankala, kenties on tilanne josta aina tullaan samaan ongelma-pattitilanteeseen, ja sitten menee hermo että TAAS, ja kenties se äiti sitten kotona keskustelee sen lapsen kanssa asiasta.



Ihmisile, jotka puuttuu minun ja lapseni välisiin ns. riitoihin tai konflikteihin, olen pari kertaa jo hermostunut ja sanonut että suksi vittuun. Ja aion sanoa jatkossakin. Koska ulkopiuolinen ei tiedä mikä se tilanne on ollut ja mikä se on todellisuudessa, on siis turha tulla siihen päätään aukomaan ja saamaan lisää pahaa tuulta aikaan.

Koska JOS se tilanne, joka on tavallaan lapsen itsensä aiheuttama tai aikaansaama, ja ulkopuoliset tulee kommentoimaan, lapsi saa sitten kotona keskustelun sijaan räkytyksen: ja tämä oli sitten viimeinen kerta, yhtään tommosta käytöstä ei enää tule, kun ulospäin se näyttää siltä että minä kiusaan sinua ja siihen tulee ulkopuoliset räkyttämään.



Ei lainkaan niin raKENTavaa kuin se, että käytäisi läpi sitä mikä on suotavaa ja mikä ei, miksi äiti hermostuu.

Ihmisile, jotka puuttuu minun ja lapseni välisiin ns. riitoihin tai konflikteihin, olen pari kertaa jo hermostunut ja sanonut että suksi vittuun. Ja aion sanoa jatkossakin. Koska ulkopiuolinen ei tiedä mikä se tilanne on ollut ja mikä se on todellisuudessa, on siis turha tulla siihen päätään aukomaan ja saamaan lisää pahaa tuulta aikaan. Koska JOS se tilanne, joka on tavallaan lapsen itsensä aiheuttama tai aikaansaama, ja ulkopuoliset tulee kommentoimaan, lapsi saa sitten kotona keskustelun sijaan räkytyksen: ja tämä oli sitten viimeinen kerta, yhtään tommosta käytöstä ei enää tule, kun ulospäin se näyttää siltä että minä kiusaan sinua ja siihen tulee ulkopuoliset räkyttämään. Ei lainkaan niin raKENTavaa kuin se, että käytäisi läpi sitä mikä on suotavaa ja mikä ei, miksi äiti hermostuu.

Suoraan sanottuna sinun tekstistäsi saa sellaisen kuvan, että ihmissuhdetaitosi eivät ehkä ole sieltä parhaasta päästä.

Aikuisen tulisi olla esimerkkinä lapselleen. Esimerkkinä myös siitä, kuinka käyttäydytään kun hermostutaan. Kellään ei ole oikeutta edes hermostuessaan ryhtyä haukkumaan toista ihmistä. Toisen nimittely tyhmäksi tai toisen vähättely on täysin asiatonta käytöstä, mihin ei _minkäänlainen_ käytös oikeuta.

Lapsi ei aivan varmasti ikinä koskaan milloinkaan ansaitse vanhemmaltaan (tai äitipuolelta tai keltään aikuiselta) sen tyylistä käytöstä, mitä tässä kuvattiin, vaikka käyttäytyisi kuinka huonosti.

Minun kotonani ihmisille EI puhuta rumasti. Ketään EI haukuta ja kaikilla on täysi oikeus elää ilman vähättelyä. Sen olen opettanut myös lapsilleni ja puutun HETI jos kuulen heidän esim. haukkuvan, vähättelevän tms. sisaruksiaan (tai ketään muutakaan).

Suuttua saa. Harmistua saa. Vihainen saa olla. Mutta kenenkään vatsamakkaroihin ei tässä perheessä puututa eikä aivan varmasti myöskään ketään lytätä tai vähätellä.

AP:n kysymykseen: niitä "huonoja" ja kärttyisiä äitejä tulee perheistä, joissa aikuiset eivät saa välitettyä lapsilleen näiden kasvaessa sitä, miten ihmisten kanssa ollaan.

Huonoja äitejä tulee naisista, joilla on itsellään jotenkin paha olla. Tuo kuvailemasi tilanne voisi olla suoraan omasta lapsuudestani. Kymmenvuotiaasta n. parikymppiseksi kuulin lähes päivittäin äidiltäni, että olen laiska, tyhmä ja saamaton, eikä minusta koskaan mitään tule. Söin liian hitaasti, en osannut pukeutua, kaikki mitä sanoin oli jotenkin typerää. Samaan tapaan jos menin vaikka kauppareissulla autosta repsikan puolen ovesta niin se oli täysin idioottimaista ja olisi pitänyt mennä toisesta.

Niinhän siinä käy, että kun yli kymmenen vuotta kuuntelee, että on huono niin kyllä siihen rupeaa uskomaan. Itsetuntoni oli niin huono, että vaikka olin koulussa aina luokan parhaita, niin vain minusta tuli alisuorittaja, joka ei uskaltanut lähteä opiskelemaan mitä halusi ja tarrautui ensimmäiseen mieheen, joka tuntui antavan turvaa. Koska enhän minä mitenkään voinut uskoa, että oisin pärjännyt yksin. Miehessä sinänsä ei ollut mitään vikaa, mutta suhde perustui minun riippuvuuteeni, joten eipä siinä ollut tulevaisuutta, vaikka yli 10 vuotta roikuttiinkin yhdessä. Lapsia en koskaan halunnut, koska olin itse sitä mieltä, että olisin surkea äiti.

Kaiken kaikkiaan, vaikka päällisin puolin asiani olivat ihan ok, koko ajan oli jotenkin epämääräisesti paha olla. Jostain kumman syystä satuin onneksi päätymään terapeutille, jonka kanssa niitä solmuja sitten rupesin selvittelemään. Se on ihan älytöntä, mitä kaikkea huono itsetunto saakaan aikaan. Parisen vuotta meni aikaa ja tietenkin älyttömästi rahaa, mutta kyllä kannatti. Osaan tunnistaa itsessäni tietyt opitut käyttäytymismallit, mitkä aiheuttavat tiettyjä reaktioita ja tiedän, mistä ne johtuvat.

Äitini on myös omassa elämässään muuttanut monia asioita noista ajoista ja aika paljon olemme myös pystyneet puhumaan menneitä selväksi. Äidilläni oli silloin avioliitossaan (asuin siis uusperheessä) huono olla, hän joi liikaa palautakseen rankasta työstä, josta ei pitänyt jne. Se sitten purkautui minuun. Olin helppo kohde, kun uusperheessä jotenkin ulkopuolinen.

Nykyisin elämä on ihanaa. Olen nyt 37-vuotiaana 7kk pojan äiti. Ja hyvä äiti olenkin. En olisi ikinä uskonut, miten pitkäpinnainen kykenen olemaan ja miten kaikki toimintani tähtää lapseni parhaaseen. Silti osaan olla myös yllättävän rento, eikä lapsi ole maailmani napa. Hyvä itsetunto takaa sen, ettei minun tarvitse elää lapseni kautta. Itse haluan kasvattaa lapseni niin, että hänestä tulee itseensä luottava ja toiset huomioon ottava aikuinen. Se tarkoittaa lapsen kannustamista ja ihastelemista. Meillä hymyillään paljon ja vauvani on itsekin oikea hymypoika. Niinhän ne pienet matkivat ilmeitä myöten kaiken. On meillä vanhemmilla melkoinen valta ja vastuu. Välit äitiini ovat tänä päivänä asialliset. Hän on pojalleni hyvä mummo ja aina valmis auttamaan, mikäli perheeni apua tarvitsee. Soittelemme viikottain. Tosin on sanottava, että äitini ei siltikään ole minulle sellainen luottohenkilö, jonka puoleen kääntyisin kovin helposti. Ihan kamalan syvällisiä ei tänä päivänä enää jutella. Ystäväni hoitavat sen puolen. Kyllä se menneisyys siis edelleen on olemassa, vaikkakaan ei enää määritä elämääni.

Sen haluaisin vielä niille ihmisille, jotka väittävät ettei lapsuutta voi syyttää kaikesta. Ei voikaan. Myös huonon lapsuuden omaavat ihmisestä voivat saada ihan onnellisen aikuisuuden, eikä paha lapsuus oikeuta tekemään vääriä tekoa aikuisena, mutta kyllä ne lapsuudessa koetut asiat vaan vaikuttavat monesti vielä aikuisenakin. Joku ne tiedostaa, joku ei. Mikäli niistä haluaa eroon niin työtä se kyllä vaatii.

äidit, joita pidän suoraan sanottuna aika huonoina, on kaikki tehneet lapsen siitä lähtökohdasta, että on lapsen tehtävä rakastaa heitä, olla heille ihana aina + että lapsella on ollut välinearvo jonkun toisen asian saamisessa. Täysin vinksahtanut asenne jo alunalkaenkin, siis. Entinen kaverini teki lapsen neljän viikon seurustelun jälkeen manipuloimalla ehkäisyä, koska halusi sitoa tuon miehen itseensä. Tiesi siis, että mies oli jättämässä häntä. Lapsi on otettu huostaan, sitä ennen äiti tosin ehti tehdä lapsen hermoraunioksi arvaamattomalla, väkivaltaisella ja ennakoimattomalla käytöksellään. Toinen teki lapsen, että joku rakastaisi häntä. Hän ei ole koskaan kestänyt lapselta minkäänlaista uhmaa, eikä minkäänlaista omaa tahtoa. Lapsi on sijaisperheessä nykyään osan aikaa.



Mä ymmärrän, että äitiys väsyttää, ja että ongelmat usein kumuloituu pikkuhiljaa. Mut näistä äideistä molemmat on ajatelleet, että heillä on oikeus olla kamala, alistava, väkivaltainen ja ilkeä, koska lapsi on heidän omaisuuttaan, ei erillinen ihminen jolla on oikeus koskemattomuuteen ja terveeseen kasvuun.