Olematon isäsuhde

Oma isäsuhteeni on käytännössä olematon. Tai koko ukko kuvottaa mua kaikilla mahdollisilla tavoilla. Eipä tarvitse isänpäivänä enää vaivautua. Vain joitakin syitä tuntemuksiini:



- suosinut aina veljeäni, minua kohdellut kuin spitaalista, suoraan halveksuen ja väheksyen,



- pilannut melkein kaikki perhejuhlat (synttärit, juhlapyhät jne) omalla lapsellisuudellaan: esimerkiksi jouluina v*ttuilee muille ja eristäytyy omaan yksinäisyyteensä teatraalisesti, vaikeuttaa kaikkea henkistä väkivaltaa käyttämällä ja toimimalla kuin uhmaikäinen 5-vuotias,



- Kaiken pitää aina tapahtua kuten hän tahtoo: vain hänen tahdollaan ja haluillaan on merkitystä ja sillä "kunhan se hänelle riittää": muille tulee riittää hänen toiveensa toteutuminen, omia haluja tai ajatuksia ei muilta suvaita,



- ei osallistunut lapsuudessani koskaan mihinkään vanhemmille kuuluviin "velvollisuuksiin, "esim. vanhempainiltoihin tai vanhojentansseihin: jäi mieluummin kotiin katsomaan TV:tä,



- Mieheni ja minä suunnittelimme häitä: sanoi suoraan ettei tahdo osallistua mihinkään eikä mitenkään, eivätkä juhlat häntä edes koske. "Siinäpähän menette naimisiin", ei vaivautunut tulemaan paikalle muiden sukulaisten ihmetykseksi,



-Suhtautuu mielialojensa mukaan jälkikasvuumme joko vihamielisesti tai suorastaan mielistelevän ystävällisesti riippuen siitä, onko hänelle taka-ajatuksia, ts. tarvitseeko lähiaikoina apuamme johonkin,



-Käyttäytyy kuin olisimme ilmaa hänelle, ei esim. koskaan sano "heihei", kun lähdemme ajamaan kauas kotiin vierailun jälkeen, istuu paikallaan mykkänä ja tuijottaa esim. televisiota,



- en ole hänen kanssaan missään tekemisissä, ainoastaan olen pakotettu näkemään häntä vieraillessani äitini luona, en voisi edes kuvitella soittavani hänelle, hänelle ei ole koskaan pystynyt puhumaan mistään mitään enkä uskoisi edes osaavani tehdä niin,



-puhuu pahaa muista selän takana ja naureskelee toisten epäonnelle, nauttii siitä, että saa nolata muut julkisesti, naljailee ja puhuu vain negatiivisesti,



- ei ole koskaan käynyt meillä kylässä uudessa jo monivuotisessa asunnossamme, muut lähisukulaiset ovat käyneet monesti, hänellä sattuu aina olemaan "jotakin muuta menoa", äidin mukaan ei tahdo edes kuulla asunnostamme mitään,



-kaikista pahinta on, että häpeän häntä ja sitä miten huonosti hän käyttäytyy ja toimii epäisällisesti. Miksi ihmeessä minun pitäisi pyytää muilta anteeksi sitä, että oma oletettu isäni on tuollainen? Häpeän tunnetta on raskasta kantaa. Hänen käytöksestään on tullut perheemme hyvin varjeltu salaisuus: tabu, josta ei kukaan kehtaa puhua eivätkä monet sukulaiset edes uskoisi todeksi kuullessaan.



Suoraan sanottuna toivon, että koko narsistisen sairas ukko kuolisi pois. Isäksi häntä ei ole koskaan voinut kutsua. Ehkäpä aika kultaisi sellaisiakin muistoja, jotka ovat vain negatiivisia.