Kotihoidon kannattajat: Onko kotihoito aina oikeasti lapselle parempi vaihtoehto?

Ulkoilen lasten kanssa päivittäin ja teen ruoatkin itse. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä meidän arkinen elämä näin pienille riittää. Meillä on omat rutiinimme ja päiväohjelmamme. En usko hetkeääkn, että joku minulle täysin vieras/vieraat ihmiset päivähoidossa voisi kasvattaa lapsiani tämän paremmin. Haluan itse valita mitä arvoja/käytöstapoja heille opetan. Päivähoidon arki on niin karua (täällä Helsingissä ainakin), että en todellakaan vie lapsiani ennen kolmea vuotta ulkopuoliselle hoitoon. Tietysti on tilanteita jolloin lapsi hyötyy enemmn kodin ulkopuolisesta hoidosta. Nämä ovat kuitenkin kapea marginaali. Usein lapsi viedään omasta mukavuuden halusta tai heikosta itsetunnosta tai yksinkertaisesti siitä syytä, että naapurin Marjakin näin teki. Tämä on mielestäni sääli!

Koska en hirveästi nauti kotona olemisesta, olen tosi yksinäinen, itkeskelen, en jaksa leikiä ja järjestää ohjelmaa, ulkona käydään joskus vain lyhyesti kerran päivässä, ruokaakin teen vain välillä (eikä poika edes tykkää siitä). Kuulostan varmaan aika masentuneelta, mutta kun on alkanut pelottaa että onko lapselle sittenkään parasta olla täällä tällaisen äidin kanssa näkemättä juuri muita ihmisiä ollenkaan. Ap

ulkoilee joka pvä riitätävästi, kyläilee, vie harrastuksiin yms. Nin monessa päiväkodissa työskennelleenä olen henk.koht sitä mieltä, etten omia laita ikinä pk.hoitoon!

tulee eskariaikana shokkiterapiaa. lapsi ehkä puhuu eri tavalla kuin muut tai ei täysin sopeudu ryhmään. joutuu heti kiusattujen listalle. ja eikun kouluun seuraavana vuonna.

Lähdin opiskelemaan, vein pojan hoitoon 2,5-vuotiaana ja a vot. Elämä alkoi luistaa, lapsi nautti kavereista ja toiminnasta. Kaikki ei sovi kaikille. Parivuotias alkaa jo kaivata kavereita, eikä niitä kaikkialla ole.

Olisikohan nyt sitten kyse enemmän omasta väsymyksestäni kuitenkin? Olen raskaana ja odotan toista joten kotona tässä jokatapauksessa ollaan vielä pitkään, enkä äitiysloman aikana ainakaan laita isompaakaan hoitoon. Mutta ei täällä ole mitään harrastuksia paitsi se muskari, ei ole kavereita, kyläilypaikkoja, leikkikentillä en ole tutustunut keneenkään jne. Olen itse tosi yksinäinen ja kyllästynyt kotonaoloon ilman ulkopuolisia kontakteja ja oikeasti pelkään että lapsella ei ole hyvä olla täällä kanssani.

Jospa yrittäisit saada lapsesi kerhoon tai vastaavaan muutaman kerran viikossa. Lisään vielä, että yleensä ottaen kannatan kotihoitoa lapsille, mutta vain jos heidän tarpeensa pystytään tyydyttämään kotihoidossa. Mielestäni subjektiivinen hoito-oikeus toimii juuri ap:n kaltaisissa parheissä oikealla tavalla. Voimat ei riitä turvaamaan lapsen kasvua!

Kannattaisikohan sinun ottaa väsymyksesi ja yksinäisyytesi puheeksi neuvolassa? Voisit saada apua

Kyllä ap:n lapsi varmasti voi hyvin jos äiti (ja isä?) jaksaa hoitaa perusturvan, olla kiinnostunut päivittäin lapsesta, hymyilevät, koskettavat ja rakastavat. se, että äiti on yksinäinen ei ole peruste lapsen päivähoidolle. Kerhoja löytyy ja lapsi käy muskarissa, hienoa! Ap, tiedostaa oman vajavaisuutensa ja voi näin parantaa lapsen ja omaa elinpiiriä. Kaikkea hyvää ap:lle arkeen! P.s. minkäikäinen lapsesi on?

lapsi haluaa kuulua johonkin sosiaaliseen ryhmään - meidän luokkalaiset, meidän eskarilaiset, meidän päiväkotiryhmäläiset jne

Valitettavasti moni äiti ei sitä tajua, lapsi tarvitsee muutakin seuraa kuin vanhempansa. Tarvitseehan äitikin muuta seuraa kuin pelkän lapsensa.

Lapsi kaipaa säännöllisiä rytmejä elämäänsä ja samoin virikkeitä ja isompana ainakin ikätovereiden seuraa. Monesti varmaan osapäivähoito olisi paras malli. Meillä kun on useampi lapsi, niin heillä on jo toisistaan seuraa. Isovanhemmat asuvat naapurissa ja päivittäin ollaan tekemisissä. Meillä on myös kotieläimiä (kanoja, 2 koiraa, kissa, kesällä lampaita, lisäksi akvaario) ja niistäkin on seuraa ja virikettä. Lisäksi todella iso piha, metsää, peltoa, pihalla leikkimökki, hiekkis, kiikut jne. Naapurustosta löytyy jokaiselle lapselle ainakin 1 kaveri, lisäksi kyläillään ja käydään perhekerhossa, muskarissa...kotona tehdään kotitöitä, mutta myös luetaan, pelataan, lauletaan ja askarrellaan mahdollisimman paljon. Joka päivä ulkoillaan. Ei ole kouluunmeno ollut shokki kummallekaan koululaiselle, hyvin on kaikki sujunut ja ope kehui lapsiamme monitaitoisiksi ja sosiaalisiksi.

olemalla muka lastenhoitaja ? Tyyliin " en ikinä veisi lastani hoitoon kun olen itse nähnyt hoitajana vaikka mitä " . kirjoitustyylistä päätellen yksi ja sama henkilö jota vituttaa olla kotiäitinä mutta muuallekaan ei pääse...

Tässä ketjussa keskustellaan vaan vaihtoehtoakselilla kotihoito-päiväkoti. Mutta onhan perhepäivähoitokin olemassa ja itse olen vienyt hyvällä omalla tunnolla molemmat lapset alle vuoden ikäisenä päivähoitoon perhepäivähoitajalle. Lapsirakas täti, pieni ryhmä, kotona hoitoahan sekin on, perhepäivähoitajan kotona. Turvallinen kiintymyssuhde syntyy lapselle sekä isään, äitiin että hoitajatätiin.

Vierailija:

Lapsi kaipaa säännöllisiä rytmejä elämäänsä ja samoin virikkeitä ja isompana ainakin ikätovereiden seuraa. Monesti varmaan osapäivähoito olisi paras malli. Meillä kun on useampi lapsi, niin heillä on jo toisistaan seuraa. Isovanhemmat asuvat naapurissa ja päivittäin ollaan tekemisissä. Meillä on myös kotieläimiä (kanoja, 2 koiraa, kissa, kesällä lampaita, lisäksi akvaario) ja niistäkin on seuraa ja virikettä. Lisäksi todella iso piha, metsää, peltoa, pihalla leikkimökki, hiekkis, kiikut jne. Naapurustosta löytyy jokaiselle lapselle ainakin 1 kaveri, lisäksi kyläillään ja käydään perhekerhossa, muskarissa...kotona tehdään kotitöitä, mutta myös luetaan, pelataan, lauletaan ja askarrellaan mahdollisimman paljon. Joka päivä ulkoillaan. Ei ole kouluunmeno ollut shokki kummallekaan koululaiselle, hyvin on kaikki sujunut ja ope kehui lapsiamme monitaitoisiksi ja sosiaalisiksi.

niitä henkireikiä.säännöllistä ulkoilua ja ruokaa pidän kyllä itse ehdottoman tärkeänä.itsestäni olen huomannut se että kun joutuu esim. lasten sairastellessa olemaan monta pv sisätiloissa sitä tulee vielä väsyneemmäksi ehkä se ulkoilu voisi piritää sinuakin...jos taustalla on masennusta niin sillon kyllä ammattiapu on varmasti tarpeen.niin itsesi kuin lastesikin hyvinvointia ajatellen.

-Juu, on lapsella tai siis lapsilla, isä. On paljon töissä (mm. ulkomaanmatkoilla), mutta kun on kotona on läsnä ja osallistuu.



-Esikoinen täyttää vasta kaksi samoihin aikoihin kun toinen syntyy



-Minulla ei ole ystäviä täällä, pari kaveria, mutta ovat lapsettomia ja päiväsin töissä, iltaisin omissa harrasteissaan. Ei kyläilypaikkoja.



-En oikeastaan koe että neuvolasta saisin apua tähän asiaan. Pohdin vaan että mikä meidän tapauksessa olisi parasta lapselle. Kun olen aina luullut että kotonaolo, mutta jotenkin tästä hommasta on nyt " elämänmakuisuus" kadonnut ja päivät kotona on pitkiä ja tyhjiä ja pelkään että lapsikin on yksinäinen....

Luotan vaan äidin vaistoon, hän sanoi pelkäävänsä ettei lapsella ole hyvä olla vain hänen kanssaan. Eiköhän sitten luoteta äitin mielipiteeseen..

Entäpä jos ihan oikeasti ovat olleet töissä pk:ssa? Minäkin olen ollut vuosina 1991-94 monessa eri pk:ssa töissä ja nähnyt monenlaista, mm. lasten nippailua, ihan pienten nimittelyä, syömään ja potalle pakottamista, välinpitämättömyyttä ja erittäin paljon oli sitä, että vanhemmista juoruiltiin ja kaikkia moitittiin selän takana. Edestä päin oltiin tosi ystävällisiä. Oli ihan ok paikkojakin ja mihinkään ihan hirveään en törmännyt. Pahinta oli se, miten vähän hoitajia välillä oli suurenkin lapsiryhmän kanssa. Kyllä minä silloin ajattelin jo, että pk:iin en kyllä lapsiani vie. Mutta eihän aina kaikilla ole mahdollisuutta valita, elämä ei aina mene niinkuin on suunnitellut.

t.14

muuten ei kehity niinkuin pitäisi. Tästä on tutkimuksiakin pilvin pimein

viedä lapsenikin sinne... Kuulkaa työntekijät, jotka täällä näitä kauhujuttuja levittelette: eikö näihin toimintatapoihin olisi kannattanut puuttua silloin töissä ollessaan. Ihmettelen!