Ystävyyssuhteista...

Olen luonteeltani ujo, arka, en mikään puhelias enkä sosiaalinen ja erittäin arka menemään mukaan ihmisjoukkoon. Juttelen kyllä kun minulle jutellaan mutta isommassa porukassa tunnen helposti oloni ulkopuoliseksi ja syrjityksi. Näin myös ystävien kesken. Naapurissani asuu hyvä ystäväni sekä toinen kaveri, jonka kanssa ei kovinkaan läheisiä olla mutta ollaan kuitenkin kyläilty, lenkkeilty yms. Mutta nyt tämä toinen ihminen on tainut unohtaa minut tyystin. Tämä ystäväni ja tämä ns. toinen ihminen ovat ymmärtääkseni hyviäkin ystäviä nykyään, shoppailevat yhdessä, kyläilevät puolin ja toisin, käyvät lenkillä jne. Mutta enpä muista koska minut olisi kutsuttu mukaan. Edes kummankaan taholta, saati että porukkaan pääsisin mukaan. Juu-u, tiedän että itselläkin pitäisi olla oma-aloitteinen ja mennä rohkeasti mukaan muta ei se ole niin helppoa, etenkin kun epävarmuus kasvaa vaan kun näen ettei minun seura taida pahemmin kiinnostaa. Olen pyytänyt näitä lenkille, kaupungille, kylään jne mutta yleensä aina saanut rukkaset. Joten olen tullut siihen päätökseen että minä olen outo, minusta ei pidetä kerta minun kansa ei haluta viettää aikaa. Enkä siis enää tyrkytä itseäni. Jos joskus ollaan satuttu olemaan kolmisin, on minulla aina ollut tosi ulkopuolinen olo, on kuin minua ei olisikaan, minulle ei jutella, minulta ei kysytä mitään ja juttelu on tyyliin: "oletko tiennyt siitä, oletko kuullut, kävitkö".. Ei koskaan oletteko, tiesittekö, kävittekö... Se satuttaa! Ehkei sitä ymmärrä ihminen, joka on puhelias ja jolle ei ole hankaluuksia osallistua keskusteluun ja mennä mukaan porukkaan. Haluaisin muuttua sosiaalisemmaksi, rohkeammaksi, puheliaammaksi mutta miten. INhoan itseäni kun olen tällainen hylkiö.