Miksi mieheni toimii näin?
Olemme olleet pitkään yhdessä ja mäkiä on ollut joka suuntaan. Suhteemme on kuitenkin mielestäni ihan hyvä jne. mutta yksi asia minua häiritsee. Mieheni tuntuu kaunistelevan asioita. Pikkujuttuja, mutta pidemmän päälle tämä häiritsee. Esim. on väittänyt ettei juurikaan juttele töissä muiden ihmisten kanssa, mutta kautta rantain kuitenkin jutellessamme selviää, että selvästi on hyvin sosiaalinen tapaus ja on sitä myös vapaa-ajallaan (vaikka vähemmän ollessaan kanssani). Lisäksi kertoo kaikkien naispuolisten ihmisten työpaikallaan olevan joko eläkeikää lähestyviä tanttoja tai sitten lihavia ja lyhyitä tanttoja.
Kuitenkin hänen töissään joskus käydessäni selviää, ettei kuvailut pidä paikkaansa. Tänäänkin eräs läski ja ruma nainen, jonka näin, olikin ihan tavallisen näköinen nuori nainen!
Välillä on myös selvinnyt, että jos olen kysynyt jotain asiaa (siis ihan uteliaisuuttani vain) niin mies on vastannut, ei valehdellut, mutta niin, että olen saanut väärän mielikuvan asiasta.
Käytös kummastuttaa ja loukkaakin minua.Eikö mieheni voi kertoa mnulle oikeita mielipiteitään ja miksei? Ja tästä seuraa jatkoajatus, mitä hän jättää kertomatta, kun en tajua asiaa kysyä? En voi mieheltäni kuitenkaan asiasta kysyä, koska siitä tulisi taas liian iso riita, jossa molemmat vain loukkaisivat toisiaan.
En usko mieheni siis pettävän tms.
Kommentit (9)
ja haluaa kaunistella asioita, sulle positiiviseksi?
kai. voisin kuvitella omastani noin.
ja siksi vähättelee työpaikan naisia ja sitä mitä heidän kanssaan töissä juttelee. Tai pelkää, että jos kommentoi jotain naista/asiaa positiiviseen sävyyn, niin joutuu kamalaan ristikuulusteluun aiheesta ja sinä aina vaan kyselet ko.jutusta.
Meillä mies sanoo ihan suoraan, jos töissä joku on hyvännäköinen.
Ja toimin tasan niinkuin miehesi, välttääkseni riitoja ja kuulusteluja.
Vaikka työkaverini olivat mukavia miehiä ja osa vielä hyvännäköisiä ja vapaitakin, en kertonut hänelle. Vähättelin kaikkia ihmisiä, etten vaan olisi loukannut Hänen Korkeuttaan.
Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa teidän suhteessanne, mutta mieti tätäkin puolta asiasta.
Mieheni on kyllä vaatinut minua vaihtamaan (ja vaihdoinkin) työpaikkaa, koska siinä häntä häiritsevässä työpaikassa oli miehiä töissä ja kerroin heidän kanssaan juttelevani. Tästäkin on kyllä jo aikaa.
Aiemmin mieheni on ollut meistä se mustasukkaisempi, nykyisin hän on aika välinpitämätön. Hänen työnsä on meillä kuin punainen vaate ja siitä kyseleminen on kuulemma kyttäämistä ja epäilemistä. En nykyisin enää kommentoikaan hänen työtään tai mitään siihen liittyvää, jottei tule riitaa.
Mieheni on kyllä vaatinut minua vaihtamaan (ja vaihdoinkin) työpaikkaa, koska siinä häntä häiritsevässä työpaikassa oli miehiä töissä ja kerroin heidän kanssaan juttelevani. Tästäkin on kyllä jo aikaa.
Aiemmin mieheni on ollut meistä se mustasukkaisempi, nykyisin hän on aika välinpitämätön.
Koska miehesi on mustasukkainen kyttääjä, hän olettaa sinun olevan samanlainen ja muuntaa kertomuksensa mustikselle sopivaksi
Alanko yhtä välinpitämättömäksi, en kysele, ole kiinnostunut, ehdota mitään yhteistä tekemistä, enkä kerro oman päivän tekemisistäni kuin kaunistellen?
että tuo, että mies kaunistelee asioita, on ongelma pienimmästä päästä. Verrattuna siihen, että painosti ap:n vaihtamaan työpaikkaa mustasukkaisuussyistä!
että pettää sinua jonkun työkaverin kanssa tai ainakin on ihastunut johonkin siellä.