Lapset ei kuulu yliopistolle!
Taas syksyn tullen saa muistuttaa, että minkään ikäisten lasten ei tarvitse (eikä pidä!) tulla vanhempiensa mukana luennoille, KIRJASTOON, opiskelijaravintolaan tai muuallekaan pyörimään.
Kiitos.
Kommentit (15)
Mikä sua mun lapsessa häiritsee? On rauhallinen ja kiltti koululainen, joka tekee luennolla läksyjään tai piirtää.
Kyllä vain kultaisella 70-80-luvuilla sai vanhemman kanssa tulla vaikka rauhassa tutkimustyötä labraan tekemään.
Taitaa olla taas aika tulla kaupunkiin syysretkelle ja siellä tietysti mennä yliopiston pääkirjaston unicafeen lounastamaan... Voisin samalla esitellä "alma materin" kirjaston arkkitehtuuria lapsille...
niin kauan kuin he osaavat olla hiljaa paikallaan. Ruokalassa saa toki pitää vähän enemmänkin ääntä, mutta luennolta tai harjoituksista vanhemman pitää tajuta lähteä lapsen kanssa, jos lapsi ei osaa olla hiljaa.
Olen jopa ollut väitöstilaisuuksissa, joissa on ollut lapsia (yleensä väittelijän).
kuka vaan - myös ELÄKELÄISET. Että revi siitä ja kärsi.
Minä piipahdan taaperon kanssa Unicafessa harvasen päivä. Ja kirjastossakin käyn, jos tarvis.
meinasin kaataa tarjottimeni jonkun lapsen päälle, koska vanhemmat olivat päästäneet lapsosensa vaeltelemaan täyteen ruokalaan.
Muistahan myös, että lapsesi on sitten hiljaa siellä kirjastossa, missä muut mm. lukevat tentteihin!
ap
Mikä sua mun lapsessa häiritsee? On rauhallinen ja kiltti koululainen, joka tekee luennolla läksyjään tai piirtää.
Yleensä ne on vauvoja, jotka alkaa huutaa tai inistä ja äiti pitää yhtä paljon ääntä kuin vauva tyynnytellessään tätä. Koululaiset ei minua häiritse, sellaisia en vain ole ikinä luennolla nähnyt!
ap
yliopistolle ja sellaiseen aikaan että on ilta,kun pitävät meteliä.Isompia en.
että oli vapaus tehdä monenlaisia asioita. Minäkin pystyin tekemään graduni vauvan kanssa, koska kävimme kätevästi syömässä yliopiston ruokalassa, sain raitista ilmaa ja näin samalla opiskelukavereita. Lapsi oli mukana aina, kun kävin hakemassa jotain pikaisesti kirjastosta. Mihin mä olisin lapsen laittanut 5-10 minuutiksi hoitoon? Kerran kävin jopa lehtorin konsultaatiossa vauvan kanssa. Tiesin, että lehtori tykkäisi. Ja tykkäsihän se, lapsirakas ihminen. :)
Kuka opiskelee oikeasti sellaisella intensiteetillä, ettei pysty ruokalassa väistämään muita ihmisiä, ja koko tenttiin lukeminen menee mönkään, jos kirjastossa näkyy lapsi? Onko tällaisen ihmisen paikka edes yliopistossa, tuollaisella keskittymiskyvyllä ja noilla lahjoilla? :D
opettajalla ei ollut mitään sitä vastaan, eikä kukaan muukaan suutaan avannut, kun kysyin, häiritseekö jotakuta. Yleensä vauva nukkui tai oli rinnalla, jos alkoi itkeä, lähdimme pois.
Kuka opiskelee oikeasti sellaisella intensiteetillä, ettei pysty ruokalassa väistämään muita ihmisiä, ja koko tenttiin lukeminen menee mönkään, jos kirjastossa näkyy lapsi? Onko tällaisen ihmisen paikka edes yliopistossa, tuollaisella keskittymiskyvyllä ja noilla lahjoilla? :D
vaan siitä, että lapsi juoksi minua päin enkä ehtinyt väistää! Ja kenen tahansa kesittymiskyky menee, jos lapsi huutaa kirjastossa...
ap
ei ole kokemusta yliopisto-opiskelusta (olen AMK), mutta noin yleisesti minun mielestäni lasten paikka ei ole koululla eikä työpaikalla. Aina se jotenkin häiritsee ja vie huomiota olennaiselta.
mutta lapsilla on oikeus olla julkisissa paikoissa. Eivätkä ne yliopistojen ruokalat, kirjastot ym. ole tarkoitettu vain opiskelijoille.
mutta lapsilla on oikeus olla julkisissa paikoissa. Eivätkä ne yliopistojen ruokalat, kirjastot ym. ole tarkoitettu vain opiskelijoille.
mutta myönnän, että itkevä lapsi luennolla, proseminaarissa tai kirjastossa ei saisi minun hyväksyntääni. Yliopisto on monen ihmisen työpaikka ja vielä useamman opiskelupaikka. Suurin osa opiskelijoista on lapsettomia, eikä heillä mielestäni tarvitsekaan olla ymmärrystä ääntä pitäviä tai itkeviä lapsia kohtaan. Eri asia täysin tietenkin, jos lapsi on aivan huomaamaton, mutta yleensä näin ei ole. Lapsi alkaa inistä, äiti ajattelee nopeasti antavansa rintaa ja on tyytyväinen, kun ei tullut suurempaa mekkalaa, mutta aivan varmasti moni vierustoveri tai vastapäätä oleva on jo nostanut päänsä, ehtinyt seota lukemisista tai ajatus on katkennut. Pieni hankaluus heille mutta niin raivostuttava, kun sen lapsen paikka ei nyt yleensä ole opiskelu- tai työmaailmassa.
Ruokalat ja kahvilat ovat mielestäni kaiken ikäisille, samoin yliopiston käytävät ja kirjaston "normaali" puoli mutta lukusaliin tai luennolle lapsella ei mielestäni ole mitään asiaa, koska siellä vaaditaan keskittymistä ja koska kyse on tosiaan joidenkin työpaikastakin. Ainakin heillä olisi oikeus tehdä työtään häiriöttä.
hiirenhiljaa tottakai. Opiskelijaruokaloissa myös, mutta eivät juokse ympäriinsä vaan syövät.
Jos lapsista olisi häiriötä, he eivät olisi mukana.
kuka vaan - myös ELÄKELÄISET. Että revi siitä ja kärsi.
Minä piipahdan taaperon kanssa Unicafessa harvasen päivä. Ja kirjastossakin käyn, jos tarvis.