Mikähän siinä on,ettei laki velvoita mopokortin suorittavia
teoriatunneille ja muutamalle ajotunnille?
Vanhemmat tietysti älähtäisivät kun maksaa mutta olisi kuitenkin turvallisempaa nuorille.
Nyt riittä, että harjoittelet ulkoa teoriakokeen ja läpäiset sen. Siitä vaan liikenteen sekaan vaikka ei ole mitään käsitystä.
Tietääkö monikaan, että kun kyysää kaveria ja mokaa liikenteessä niin voi tulla jopa rikosrekisteriin merkintä kuolemantuottamuksesta. Tai joutuu maksamaan loukkaantuneelle kaverille koko loppu elämänsä korvauksia.
Kommentit (21)
moni kuitenkin on jo mopoilla ym. ajellut ennen kortin saantia. Meilläkin aika pienestä saakka ovat molemmat harrastaneet mönkkärillä ja crossimopolla ajoa. Tarkennuksena vielä ettei siis tiellä vaan crossiradalla.
Varmasti on ajokin hallinta osattu, kun kortti on saatu. Ja teoriaa pitää kyllä opiskella, että kokeesta läpi pääsee.
Vanhempien asia on varmistaa, että lapsi on valmis liikenteen sekaan. Ei siihen muutama ajotunti riitä.
Mopoautolla ajettiin kun paloi vihreävalo.
Jalankuljilla oli myös vihreävalo. Mopoautokusti ei tajunnut, että oma vihreävalo velvoittaa kuitenkin väistämään. Jalankulkija loukkaantui.
Mopo kääntyi pakettiauton eteen. Mopokuski tai kyytiläinen kuoli.
lapsilleen? Minä en ainakaan antais, ellen olis tasan varma, että lapseni tuntee liikennesäännöt takaperin ja etuperin ja nooudattaa nittä. Ja osaa toimia rauhallisesti vaikeassakin tilanteessa ja kunnioittaa muita liikenteessä olevia. Ja koska en usko, että lapseni 15 vuotiaana tuon vielä hallitsisi, niin mopoa ei tule saamaan.
lapsia autokouluun teoriatunneille vaikkei laki sitä määrää! Eikö ne välitä lapsistaan?
lMinä ihmettelen vanhempia jotka eivät laita lapsia autokouluun teoriatunneille vaikkei laki sitä määrää! Eikö ne välitä lapsistaan?
Autokouluopetus on niin surkeata, että en ihmettele ollenkaan, vaikka useimmat vanhemmat haluavat varmistaa lastensa hengissäsäilymisen ihan itse. Minä ajoin korttini autokoulussa, mutta ajamaan opin vasta kun isäni istui vieressä ja neuvoi...
jolla ei ole mitään käsitystä liikenteestä. Vaikka hän olisi ajanut polkupyörällä niin silti. Ei ne tajua (muista) kuka koska väistää. Vaikka itsellä on etuajo-oikeus niin ne kevyenliikenteen käyttäjät voivat yllättää. Mopoautoon kaavaillaan enenmmän opetusta, saisi tulla myös mopoille/skoottereille.
Muistakaa ottaa hyvät vakuutukset lapselle kun päästätte hänet ilman kunnon opetusta liikenteeseen.
Mopolla on helppo ajaa ja liikennesäännötkin ob sen verran helppoja ja loogisia, että jos 15v kolli haluaa niin hän kyllä osaa ajaa mopolla liikenteessä hyvin.
Ongelma on asenteessa, ei tiedoissa ja taidoissa. Nuoret kikkailee ihan tahallaan siellä liikenteessä ja siinä ne vahingot tulee. Ei siinä etteikö osattais.
Muutama teoriatunti tai ajotunti tuskin parantaa asenneta.
moni kuitenkin on jo mopoilla ym. ajellut ennen kortin saantia. Meilläkin aika pienestä saakka ovat molemmat harrastaneet mönkkärillä ja crossimopolla ajoa. Tarkennuksena vielä ettei siis tiellä vaan crossiradalla.
Varmasti on ajokin hallinta osattu, kun kortti on saatu. Ja teoriaa pitää kyllä opiskella, että kokeesta läpi pääsee.
Vanhempien asia on varmistaa, että lapsi on valmis liikenteen sekaan. Ei siihen muutama ajotunti riitä.
Kommentoisin tähän vielä, että ne lukuisat läheltä piti tapaukset, jotka itse olen nähnyt, eivät ole liittyneet mopon yms. hallintaan sinänsä vaan väistämisvelvollisuuksien tai liikennesääntöjen osaamattomuuteen. Jokin aika sitten olin tilanteessa, jossa mopoilija rikkoi neljää liikennesääntöä kerralla.
viikonloppuna ajavan moottoritiellä.... Hyvin osaa liikennesäännöt...
eli jokunen ajotunti on otettava.
vai oliko se vasta seuraavan vuoden vuodenvaihteessa?
moni kuitenkin on jo mopoilla ym. ajellut ennen kortin saantia. Meilläkin aika pienestä saakka ovat molemmat harrastaneet mönkkärillä ja crossimopolla ajoa. Tarkennuksena vielä ettei siis tiellä vaan crossiradalla.
Varmasti on ajokin hallinta osattu, kun kortti on saatu. Ja teoriaa pitää kyllä opiskella, että kokeesta läpi pääsee.
Vanhempien asia on varmistaa, että lapsi on valmis liikenteen sekaan. Ei siihen muutama ajotunti riitä.
Kommentoisin tähän vielä, että ne lukuisat läheltä piti tapaukset, jotka itse olen nähnyt, eivät ole liittyneet mopon yms. hallintaan sinänsä vaan väistämisvelvollisuuksien tai liikennesääntöjen osaamattomuuteen. Jokin aika sitten olin tilanteessa, jossa mopoilija rikkoi neljää liikennesääntöä kerralla.
noin pariinkymmeneen sellaiseen tilanteeseen, joissa AUTOILIJA ei noudata väistämisvelvollisuutta. Mites tämän selität, kun ne on kuitenkin käyneet autokoulun?
mutta eipä se paljoa auttanut kun risteyksessä autoilija ei noudattanut liikennesääntöjä vaan ajoi lapseni+mopon päälle.
se mun pointti tuossa olikin se, että vanhempien velvollisuus on varmistaa lapsen kyky selviytyä liikenteessä. Ajokin hallinnan ja liikennesääntöjen osalta.
En tarkoittanutkaan että pelkkä mopon käsittelytaito riittää.
epäilemättä haluavat vääntää. Lisää ajotunteja ja oppitunteja vaan kaikille. Sehän tuottaa heille lisää rahaa!!
Miksi ei viedä kortinhankintaa toiseen suuntaan, painoteta arjessa itse opettelua ja keskitytä asenteisiin? Maissa, jossa ajoharjoittelu hoidetaan pääsääntöisesti itse, ei tapahdu yhtään sen enemmän kolareita ajosuoritteeseen nähden kuin täällä pakkokoulujen maassa. Autonkin ajoluvan voisi antaa ihan hyvin nuoremmille kuin nyt, ajamista voisi aluksi rajoittaa tapahtuvaksi koulun/työpaikan ja kodin välillä, päiväsaikaan, aikuisen seurassa, vain tietyillä tietyypeillä (ei motarit). Kun siitä selviää, saa myöhemmin "oikean" kortin, jolla voi ajaa rajoituksetta.
Suomessa omatoiminen ajoharjoittelu on tehty mahdottomaksi lisäjarruvaatimuksineen ja kotiopettajan pakkokouluttautumisineen. Lyhyesti sanoen, koko systeemi on perustettu autokoulujen ja katsastuskonttoreiden sanelun mukaan.
se mun pointti tuossa olikin se, että vanhempien velvollisuus on varmistaa lapsen kyky selviytyä liikenteessä. Ajokin hallinnan ja liikennesääntöjen osalta. En tarkoittanutkaan että pelkkä mopon käsittelytaito riittää.
lisäyksenä, että tämä siis vastaus numeroon 11
epäilemättä haluavat vääntää. Lisää ajotunteja ja oppitunteja vaan kaikille. Sehän tuottaa heille lisää rahaa!!
Miksi ei viedä kortinhankintaa toiseen suuntaan, painoteta arjessa itse opettelua ja keskitytä asenteisiin? Maissa, jossa ajoharjoittelu hoidetaan pääsääntöisesti itse, ei tapahdu yhtään sen enemmän kolareita ajosuoritteeseen nähden kuin täällä pakkokoulujen maassa. Autonkin ajoluvan voisi antaa ihan hyvin nuoremmille kuin nyt, ajamista voisi aluksi rajoittaa tapahtuvaksi koulun/työpaikan ja kodin välillä, päiväsaikaan, aikuisen seurassa, vain tietyillä tietyypeillä (ei motarit). Kun siitä selviää, saa myöhemmin "oikean" kortin, jolla voi ajaa rajoituksetta.
Suomessa omatoiminen ajoharjoittelu on tehty mahdottomaksi lisäjarruvaatimuksineen ja kotiopettajan pakkokouluttautumisineen. Lyhyesti sanoen, koko systeemi on perustettu autokoulujen ja katsastuskonttoreiden sanelun mukaan.
eikä nyt ole kyse rahasta.
mutta mopolla ajetaan lain mukaan samoilla säännöillä ja samassa asemassa kuin polkupyörällä. Kyllä 15-vuotiaan pitää ne jo osata ilman eri opetustakin. Voin kertoa, että mun 13- ja 8-vuotiaat osaavat.
Menopelin käsittelyssäkään ei ole ongelmia, sillä ovat harrrastaneet motocrossia ja trialia useita vuosia. Tämä tietysti ei ole kaikilla hallussa, mutta sen oppii helposti ja joka tapauksessa vain "paria ajotuntia" pitemmällä harjoittelulla. Se on toki totta, että harjoitteluun tarkoitettuja suljettuja ratoja pitäisi olla enemmän. Niissä pitäisi olla myös erilaista maata, hiekkaa, pehmeää kuraa, töyssyjä, mutkia jne. eikä vain siistiä asfalttia.