Itsetunnosta

että ap:n ongelma on aika yleistä nykyajan kilpailuyhteiskunnassa.

kuule aina on ihmisiä kellä menee vielä huonommin kuin sulla!

vaan nautin elämästäni tällaisena kuin se on, en myöskään kuuntele muiden arvosteluja, joita ei ihemeemmin kyllä kuulukaan.

hakeuduin 9 vuotta sitten työtehtävään, jossa joiduin väkisinkin olemaan esillä, kouluttamaan ja opastamaan muita. Hain paikkaa aivan viimetingassa, koska pelotti, mitä jos saankin paikan. No, paikan sain ja ei auttanut muu kuin kohdata pelot ja alkaa hommiin. Alussa oli kamalaa, menetin yöunetkin. Mutta vähitellen aloin luottaa itseeni ja huomasin, kuinka minua kunnioitettiin, neuvoihini luotettiin ja osaamistani arvostettiin. Huono itsetuntoni ja alemmuuskompleksini alkoivat väistyä.



Jos en olisi saanut/hakenut tuota työtä, en tiedä missä nyt olisin. Otin vain itseäni niskasta kiinni ja ajattelin, että nyt riittää tämä paska. On muutoksen aika, vaikka väkisin.



Olen ollut koko elämäni kiltti, aina muut itseni edelle asettava ihminen. Ennen pelkäsin kertoa omat mielipiteet sen pelossa, että joku ajattelee että onpas tuo tyhmä. Olen myös pelännyt muiden ajattelevan, etten ole tarpeeksi nätti, älykäs, hauska, cool jne. Iän myötä tuo tunne on hälventynyt, vaikka ei se varmaan koskaan kokonaan katoa. Olen oppinut ajattelemaan, että muiden mielipiteillä näissä asioissa ei todellisuudessa ole mitään merkitystä. Ajattelenhan minäkin muista välillä negatiivista, se on väistämätöntä. Mutta tiedän, ettei minun negatiivisilla ajatuksilla ole merkitystä sen toisen henkilön elämässä. Ei kukaan muu voi elää sellaista elämää, jota minä haluan elää. Enkä minä voi mitenkään elää sellaista elämää, jota joku muu haluaa elää. Siksi olemmekin jokainen yksilöitä.



Jos sinulla on todella voimakas ahditus ja alemmuuskompleksi, kannattaisi ehkä hakeutua terapiaan. Yksin on vaikea päästä noista eroon.



Tsemppiä!