3. luokkalaisen koulupäivät
Pojan koulu alkaa ti-pe klo 8:15 ja ruokailu on vasta klo 11:40. Minusta liian pitkä aika aamupalan jälkeen olla syömättä (aamupala n. klo 7:45), varsinkin kun pitäisi jaksaa keskittyä opiskeluun. Neljän ensimmäisen tunnin aikana vain yksi 15min. tauko. Kaksi viikkoa käyty koulua ja jo tuli opettajalta viesti että keskittyminen tipotiessään.
Miten teidän 3. luokkalaisilla on/oli?
Mites läksyt?
Pojalla läksyjä ollut ensimmäisestä päivästä lähtien joka päivä, usein 2-3 kirjasta. Onkohan minun nyt vain vaikea "luopua" siitä ensiopetusajasta vai onko jonkun muunkin mielestä liian rankkaa?
Kommentit (12)
Kolmannelle luokalle meno on yleisesti ottaen iso muutos verrattuna aikaisempiin kahteen kouluvuoteen. Oppiaineet vaikeutuvat, vaatimukset koulunkäynnin suhteen lisääntyy, kokeisiin täytyy lukea... Nämä ruokailuajat ovat koulussa valitettavasti usein sellaiset, ettei niihin voi vaikuttaa. Meillä esim. on iso koulu ja ruokailu kahdessa vuorossa. Toisilla alkaa jo klo 10.30 ja toisilla vasta 11.45. Eli kannattaa panostaa kunnon aamupalaan! Tuota taukoa kyllä ihmettelen. Minusta pitäisi olla ehdottomasti useampi tauko neljän tunnin aikana. Siitä voisi soittaa opettajalle ja kysyä miksi asia on noin. Muuten täytyy vain todeta, että lapsen kasvaessa vaatimukset myös koulunkäynnin suhteen kasvavat. Tämä on vain pakko hyväksyä ja muistaa suhtautua positiivisesti koulunkäyntiin. Se, miten vanhemmat kouluun suhtautuvat, heijastuu nimittäin suoraan lapsen suhtautumiseen. terv. yksi opettaja
Eihän tuollaista meininkiä ole kuin aikuiskoulutuksessa ja hekin voivat ostaa välipalaa oltuaan 2 tuntia koulussa.
Miten ne muuta lapset jaksaa keskittyä 2 tuntia putkeen?
Onneksi meidän lasten koulussa on perinteiset 45min tunnit ja sitten välitunti.
Meidän kolmasluokkalaisella on yhtenä päivänä 15.00 koulua ja silloin kyllä tulee pitkä väli ruokailussa, kun syönti on 11.00. Vielä kotimatka ennenkuin saa välipalaa.
Läksyjä on ollut meidän ekaluokkalaisella enemmän kuin kolmasluokkalaisella. Yleensä 1-2 kirjasta lyhyt läksy ollut kolmasluokkalaisella. Eikä niitä läksyjä kuulemma edes tarkisteta koulussa.
siis ainoana taukona neljässä opetustunnissa? En oikein jaksa uskoa. Kun opetustunti on 45 min ja tauko 15 minuuttia. Näitä kyllä voidaan ryhmittää toisin. Esim meillä koko ala-asteen on opetusta putkeen 8-9.30 ja sitten 30 min tauko että ehtivät kunnolla ulos. Ruokailu hoituu porrastetusti tuntien keskellä ilman varsinaista välituntia ja luokasta riippuen ajoittuu 10.30-11.30 väliin. Välitunti sitten taas klo 12.
Mutta läksyä tosiaan tulee kolmosella reilusti enemmän jos alkuopetus on ollut kovin "löysää". Meilläkin esikoisella oli tuossa harppakusessa haastetta ja jälkikäteen olisin toivonut että tokaluokan keväällä olisi portaittain opeteltu isompaa läksymäärää. Nyt kuopuksella ei porras tunnun kun alkuopetusta veti entinen 6 luokan ope ja antoi jo ekasta asti läksyä useammasta aineesta. Viime viikolla 3. luokkalaisella oli läksyä pahimmillaan 6 kirjasta ja se kyllä oli minustakin ihan liikaa.
koulun ruokailuaikatauluihin ei oikein voi vaikuttaa, koska ne ovat aikataulutettu tarkkaan.
On aivan normaalia, että kolmosella läksyjen määrä lisääntyy, koska useammasta oppiaineesta tulee läksyä. Samana päivänä saattaa läksyjä tulla matikasta, äidinkielestä, ympästä ja vaikkapa A1 kielestä. Viimeistään nyt kannattaa panostaa kunnolliseen läksyjen teko rutiiniin.
Ja usein läksyjä ei tarkisteta koulussa - tämä ihan siksi, että jos kaikki tarkistetaan tunnilla tehtävä kerrallaan niin muulle tekemiselle ja oppimiselle ei jää tarpeeksi aikaa.
Eihän tuollaista meininkiä ole kuin aikuiskoulutuksessa ja hekin voivat ostaa välipalaa oltuaan 2 tuntia koulussa.
Miten ne muuta lapset jaksaa keskittyä 2 tuntia putkeen?
Näillä on tunnit 8:15-9:45, välitunti 15min., tunnit 10:00-11:30, 11:30-12:45 on "siesta" jonka aikana käydään syömässä, 12:45 alkaa taas tunnit ja 45min-1,5h putkeen.
Näillä on tunnit 8:15-9:45, välitunti 15min., tunnit 10:00-11:30, 11:30-12:45 on "siesta" jonka aikana käydään syömässä, 12:45 alkaa taas tunnit ja 45min-1,5h putkeen.
Ja tämän siestan aikana on vapaaehtoista harrastustoimintaa järjestetty tai sitten saavat vaan olla. Minä kyllä ottaisin ne 45min. välein tauot, mutta vuosia tässä koulussa jo menty näin. Täytyy satsata aamupalaan...
Oppitunnit
8.10-8.55
8.55-9.40
9.40-10.10 välitunti
10.10-10.55
ruoka
11.15-12.00
12.00-12.30 välitunti
12.30-13.15
13.15-14.00
14.00-14.45
Iltapäivällä voidaan pitää välitunti tarpeen mukaan
Riippuen siis moneen menee ja monelta pääsee.
Meidän kolmasluokkalaisella on
2 seitsemän tunnin päivää
2 viiden tunnin päivää
1 kahden tunnin päivä
laksyjä tulee jokapäivä paitsi perjantaisin, vielä ei ole paljoa tulllut 1-2 kirjasta.
Meillä 3-luokkalaisella on 1kpl 3h päiviä, 1kpl 4h, 2kpl 5h ja 1kpl 6h päiviä.
Ruokailu n.klo 10.30 ja sinä päivänä kun koulua on klo14 saakka saavat ottaa pienen välipalan reppuun mukaan jonka syövät ennen viimeisen tunnin alkamista klo13 aikaan.
Eka oppitunti on klo 8.05-9.35 jonka jälkeen 25min välitunti ennen seur tuntia ja ruokailua.
Läksyjä tullut joka päivä, 1-3 aineesta ja aikaa pojalla menee niihin 10-40min, koulu sujunut aina hienosti.
yhdistelty, mutta kakoistunnin jälkeen on aina puolen tunnin välkkä. Ap:lla näköjään on rakennettu joku ihmeen siesta sinne väliin, ei minusta hyvä. Harrastustoiminta koululla on ok, mutta parempi että se olisi selkeästi koulupäivän jälkeen ja keskityttäisiin siihen että edes lapset jaksaa olla kunnolla edes ne oppitunnit.
Mun kolmasluokkalainen sai eilen ekan raivarin läksyistä, mutta syynä oli ennen kaikkea nälkä ja väsymys. Ei meillä ole ollut mitenkään kauheasti läksyjä, parista kirjasta korekintaan ja aika lailla tokan luokan kertausta. Vähän pelottaa, mitä on sitten kun englantia pitää ihan oikeasti alkaa päntätä...
Syömisestä: tietenkin jotkut lapset on vielä 9-vuotiaanakin herkkiä nälälle, mutta useimmat kestää jo pidemmän välin syömisissä. Olisihan se parempi että ruokaa tulisi sännöllisin välein ja se olisi hyvää, mutta valitettavasti koulussa harvoin on näin. Mun kumpikaan lapsi ei pidä kouluruoasta, joten käytännössä syövät arkisin aamupalan (mysliä), koulussa salaattaia ja näkkärin, välipalan, jos ehtivät ennen kavereiden kanssa ulos lähtöä, ja vasta illalla oikeaa ruokaa. Alkuun mua ahdisti, mutta koska nuo pääsääntöisin ovat hyvällä tuulella, kasvavat normaalisti, pärjäävät koulussa eivätkä sairastele, niin minkäs teet. Iltaruoat ja iltapalan tietysti teen hyviksi ja monipuolisiksija yritän sillä kompensoida muun päivän huonon syömisen.
alkuun ajattelin, että todella typerää, mutta tähän on jo totuttu.
Lapsi menee joka päivä klo 8 kouluun, ruokailut ovat 11.30 - 11.50 alkaen.
Ma pääsee klo 12.15, ti 13, ke 13.45, to 12.15 ja pe 13.
Eilenkin läksyjä tuli 5 aineesta.. ( enkku, matikka, ylli, uskonto ja äikästä kirjoittamista) vähän huhhuh-meininkiä, mutta vielä jaksaa ja vielä sujuu.
Oppitunnit 8.10-8.55 8.55-9.40 9.40-10.10 Meidän kolmasluokkalaisella on 2 seitsemän tunnin päivää 2 viiden tunnin päivää 1 kahden tunnin päivä laksyjä tulee jokapäivä paitsi perjantaisin, vielä ei ole paljoa tulllut 1-2 kirjasta.
Kyllä minusta tasaisempaan lukujärjestykseen pitäisi pystyä...
Olen itse todella tyytyväinen lasteni lukujärjestyksiin. 5.-luokkalaisella on 3 kuuden tunnin päivää, 1 viiden tunnin päivä ja 1 neljän tunnin päivä. 7.-luokkalaisella puolestaan 2 7 tunnin päivää, 1 kuuden tunnin päivä ja 2 viiden tunnin päivää.
jos 1-3lk päivä alkaa klo 8.00 on sovittu että he syövät klo 10.40, jos ei olisi ko. ruoka-aikaa sopikaa opettajan kanssa välipalasta esim. omena tms.
LÄksyjä on 2-3 kirjasta, mutta noin 30min. verran