Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suututtaa, kun isovanhemmat eivät yhtään kunnioita lastemme nukkumaanmenoaikoja. :(

Vierailija
29.08.2010 |

Lapsemme menevät arki-iltoina nukkumaan viimeistään klo 20.30, joskus jo klo 20 jälkeen. Tästä rytmistä ei voi juuri poiketa, sillä aamuisin on jaksettava herätä päiväkotiin.



Ja tätähän miehen vanhemmat eivät ymmärrä sitten millään! En edes tiedä kuinka monta kertaa olemme kertoneet heille lasten nukkumaanmenoajan ja korostaneet sen tärkeyttä, mutta kun ei mene jakeluun niin ei mene.



Olemme yleensä kahdeksan jälkeen nukuttamassa lapsia, mutta etenkin appiukko keksii soittaa juuri siihen aikaan. Olemme alkaneet laittaa puhelimia äänettömiksi, mutta ellemme vastaa, appi saattaa soittaa kymmenenkin kertaa tuona aikana ja laittaa viestiä, että missä olette ja miksi ette vastaa.



Mieheni on sanonut isälleen, että on juuri siihen aikaan lapsia nukuttamassa ja voisiko isä soittaa myöhemmin. "Niin juu, joo" isä mutisee - ja soittaa seuraavana iltana taas samaan aikaan. On kuulemma niin hyvä hoitaa soittamiset ennen iltauutisia.



Kun homma rajoittuisikin pelkkään soitteluun. Mutta nyt appivanhemmat ovat alkaneet tulla kylään kesken lasten nukutuksen. Tästäkin on puhuttu sen miljoona kertaa. Olemme pyytäneet heitä tulemaan aikaisemmin, esim. klo 18. Se ei vain millään onnistu, "kun on niin paljon hommia". Tosiasiassa kyse on vain siitä, etteivät he tajua ajankulusta mitään. Tässä kerrankin sanoin klo 17.50 puhelimessa, että tulkaa nyt saman tien niin ehditte leikkiä lasten kanssa. HE LUPASIVAT LÄHTEÄ HETI, mutta ilmestyivät ovellemme vasta 2 tuntia myöhemmin. Mainittakoon, että ajomatkaa meille on alle 15 minuuttia. "Me keiteltiin kahvia ja jääkaappikin piti sulattaa" - kuului perustelu.



Ja kun he tulevat kylään juuri ennen lasten nukkumaanmenoa, lapset tietenkin villiintyvät ja haluavat leikkiä isovanhempiensa kanssa. Jos yritämme sanoa että lasten pitäisi lähteä nyt nukkumaan, mummo ei letkauta korvaansakaan, vaan alkaa kaivaa käsilaukustaan jänniä tuliaisia, kuten suklaapatukoita tai pullaa. Joskus olemme topakasti ilmoittaneet, että lapset menevät nukkumaan NYT. Sitten appivanhemmat jäävät olohuoneeseemme istuskelemaan ja valittavat, että voi kun ei taaskaan ehditty nähdä niitä pikku kullanmuruja.



Mikä on seuraava askel? Porttikieltoko?

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puhelin äänettömälle ja ovi kiinni. Kirjoittakaa lapulle päivärytminne, jos se ei muuten pysy jakelussa millään. Muistakaa, että oma kotinne on teidän kotinne eikä appivanhempien viihdytyskeidas.

Vierailija
2/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensinnäkin lapsia ei tarvitse nukuttaa, ellet ole opettanut jotain nukutusrituaaleja. Oma ongelmasi.



Toiseksi isovanhemmille sanotaan klo 19.55 että kiva kun kävitte, me menemme nyt pesemään hampaat ja lapset käyvät nukkumaan. Jos mummon kassista löytyy pullaa, niin sen voi laittaa kaappiin huomista varten.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos toinen nukuttamassa lapsia?



Kylään en päästäisi, jos juuri uniaikaan tulisivat, ok, poikkeukselliseti joskus, mutta harvemmin.

Vierailija
4/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuin edellinen. Tiukka linja, lappua heille vaikka miljoon kappaletta ja puhelin äänettömälle. Ehkä se sitten tajuaa olla soittamatta kun kuukauden ajan teille siihen aikaan soittelee.



Mulla samanlainen sukulainen ja oli lapsen takia (ja sukulaissuhteen jatkumisen takia) kaivauduttava poteroihin ja pidettävä pinta. Ja jos eivät vieraisilta älyä lähteä niin "heittäkää" ulos ovesta. Siis tollaset ihmiset on todella niin ärsyttäviä!

Vierailija
5/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme molemmat mielellämme heidän lähellään ennen nukahtamista. Lisäksi pisut, pesut, sadut, peittelyt ym. hoituvat kätevämmin kahdelta kuin yhdeltä aikuiselta, kun lapsia kuitenkin on kolme.



Tietenkin jos toinen ei ole kotona, toinen hoitaa homman yksin. Mutta normitilanteessa näin, ja todellakin lapsemme menevät tärkeysjärjestyksessä appiukon kärsimättömän soittelun ohi. ;)



ap

Vierailija
6/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

että mä olen lukenut tän joskus aiemminkin...



Mutta asiaan: sanotte vaan saman asian joka ilta. Tai sitten toinen puhuu puhelimsessa ja toinen hoitaa iltapuuhat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ette itse vieraile appivanhempien luona arki-iltoina ja pyydä heitä kylään viikonloppuisin?



Puhelimeen ei tosiaan tarvitse vastata, vaan sen voi laittaa äänettömälle. Muutenkin ihmettelen, että soitteleeko he teille (lähes) päivittäin?



Minkä ikäiset lapset teillä on?

Vierailija
8/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

draamaa sitten ihan mista vaan..

"mutku me halutaan nukuttaa meidan lapset ja ihan kauheeta on jos puhelin soi ja miten me nyt muka pystytaan nukuttaan kun se puhelin soi ja sit jos ei vastata niin ssit tuleeki tekstari ja voi karseeta ja miten mun mieskin nyt selviaa tasta"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

draamaa sitten ihan mista vaan.. "mutku me halutaan nukuttaa meidan lapset ja ihan kauheeta on jos puhelin soi ja miten me nyt muka pystytaan nukuttaan kun se puhelin soi ja sit jos ei vastata niin ssit tuleeki tekstari ja voi karseeta ja miten mun mieskin nyt selviaa tasta"

Vierailija
10/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Takana on kuitenkin pitkä työ- ja hoitopäivä ja haluamme viettää illan kotona. Meillä saa kyllä esim. lähisukulaiset käydä arkenakin. Viikonloppuisinkin kyllä kyläilemme puolin ja toisin.



Meillä on 5-, 4- ja 2-v. lapset.



ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten musta tuntuu että mä olen lukenut tän joskus aiemminkin...

Vierailija
12/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Takana on kuitenkin pitkä työ- ja hoitopäivä ja haluamme viettää illan kotona. Meillä saa kyllä esim. lähisukulaiset käydä arkenakin. Viikonloppuisinkin kyllä kyläilemme puolin ja toisin.

Meillä on 5-, 4- ja 2-v. lapset.

ap

Mun mielestä tässä on nyt vähän ristiriitaa.. Arki-iltana teille saa tulla, mutta silti vieraat on huono asia lasten nukkumaanmenon kannalta...? Jos siis vieraat tulee vaikka kuudelta (koska oletan, että syötte päivällisen n. viiden aikaan, jolloin vieraita _ei voi_ tulla), niin pitäisikö heidän lähteä jo seitsemältä pois että lapsenne ehtivät rauhoittua tarpeeksi?

Vai mikä on se aika, jolloin teiltä pitää viimeistään poistua?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tismalleen identtinen valitus avaus on ollut täällä aikaisemminkin!

Vierailija
14/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tismalleen identtinen valitus avaus on ollut täällä aikaisemminkin!

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai mikä on se aika, jolloin teiltä pitää viimeistään poistua?

Eikö tuosta nyt pysty päättelemään, milloin sietäisi poistua? Väännetään nyt sitten rautalangasta: klo 20 haluamme rauhoittua, eli silloin pitää viimeistään lähteä.

Tulemme kotiin klo 16.30. Sen jälkeen saa tulla mihin aikaan vain. Päivällinen ei haittaa - tarjoamme sitä toki vieraillekin, jos vain olemme osanneet varautua heidän tuloonsa.

Pointtini on se, että eläkkeellä olevat isovanhemmat voisivat vallan mainiosti tulla meille vaikka klo 16.31. He eivät vaan saa tultua ennen kahdeksaa...

ap

Vierailija
16/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lapset käyvät nukkumaan klo 20-20.30 ja sitä ennen on vielä hoidettava kolmen lapsen pisut, pesut, sadut ja peittelyt niin eihän se riitä että vieraat lähtevät klo 20!



Joo, mä en ehkä vaan nyt halua ymmärtää miksi noista isovanhemmista pitää tehdä niin suuri ongelma! Sanotte suoraan, että he eivät voi tulla kylään arki-iltoina, tapaatte heitä vain viikonloppuisin ja piste.

Vierailija
17/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummastippas sen toisenkin ketjun ap:lla oli tismalleen saman ikäiset lapset, sama tilanne; nukkumaanmeno ajat samat ja se, että vanhemmat nukuttavat kakarat ja kumpaakin tarvitaan siihen puuhaan jne. jne.

Vierailija
18/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

isovanhemmat, mutta pakkomielteiset iltarutiininne menevät sen edelle. Voi juma...

Vierailija
19/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummastippas sen toisenkin ketjun ap:lla oli tismalleen saman ikäiset lapset, sama tilanne; nukkumaanmeno ajat samat ja se, että vanhemmat nukuttavat kakarat ja kumpaakin tarvitaan siihen puuhaan jne. jne.

ap

Vierailija
20/30 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enkä todellakaan tajua sitä, miksi helvetissä KUMMANKIN vanhemman pitää olla NUKUTTAMASSA lapsia! Kyllä meilläkin kumpikin osallistuu iltapuuhiin; toinen kylvettää/pesee lapset ja toinen lukee iltasadun, mutta iltapala syödään yhtä aikaa ja iltapisut hoituu sen jälkeen. Ja sen jälkeen lapset kiikutetaan sänkyyn, ei niitä nukuteta!

Taidat olla helvetin uusavuton ihminen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kolme