Muutimme uuteen kotiin ja nyt ahdistaa!

Ajattele vain positiivisesti; itselläni oli hieman vastaavaa, mutta muutama kuukausi ja se oli ohi.

Me muutettiin 4kk sitten uuteen ja ahdistus kasvaa koko ajan :( Ei vaan tunnu kodilta ja koko ajan löytyy uusia syitä vihata tätä asuntoa. Miten sitä jääkin monet asiat täysin huomiotta esittelytilaisuudessa. Sitten kun sai kamat asuntoon huomasi että moni asia on täysin rempallaan, eikä kiinnosta edes tehdä asioille mitään kun koko asunto ahdistaa ja haluan vain pois täältä. Käyn myös jatkuvasti oikotiellä katselemassa uutta, mies ei ole luvannut muuttaa tästä mihinkään, mutta alan olee valmis lähtemään vaikka yksin kunhan pääsen pois :(

Kuulostaa niin tutulta. Itsestäkin tuntuu, että jäi jotain juttuja esittelytilanteessa täysin huomaamatta ja nyt ottaa päähän. On jotenkin "huijattu" olo. Tämä ei ole ensimmäinen omistusasuntomme, joten kyse ei ole ekaan omaan kotiin kohdistuvista ylisuurista odotuksista.. Aikaisemmin ei ole tällaista tunnetta ollut, vaikka asunnot ovat olleet paljon enemmänkin rempallaan ja remontin tarpeessa..



Huomaan koko ajan miettiväni uutta kotia, vaikka tässä vasta kaksi kuukautta takana.. =(

asiat asunnossa aiheuttaa ahdistusta? Tuntuuko alue huonolta vai itse asunnossa jokin huone vai mikä?



Meillä asunnonosto edessä ja samaa olen miettinyt. siskollani oli sama ongelma, ei viihtynyt yhdessä asunnossaan ja myivätkin sen pois kun olivat asuneet 3v.

uusi asia on aluksi saanut endorfiinit liikkeelle ja nyt elätte "krapulavaihetta". Jos ei vuoden asumisen jälkeen ole olo tasoittunut, niin sitten ehkä kämppä on oikeasti ikävä.

Tuo krapulavaihe kuulostaa järkeenkäypältä. Kämpässä ahdistaa melkein kaikki - myös ne asiat, mistä alunperin pidin. Korkeat huoneet eivät enää ole mielestäni ihania, vaan kolkkoja ja kaikuisia. ASunto tuntuu pienemmältä kuin näytössä, remontin jäljessä huomaa pieniä puutteita, naapurit tuntuvat junteilta..



Kaiken kaikkiaan asioita, joiden kanssa voi oppia elämään ja jopa nauttimaan, mutta minkäs teet kun fiilis on tämä. Mieheni on sanonut, että ainakaan vuoteen emme lähde täältä mihinkään, eli sen verran pitää nyt antaa aikaa..



Onko muilla kokemusta tällaisesta, vai olenko ihan säälittävä?

pieniä asioita ovat

uuden asunnon osto on niin iso juttu, että sitä ei ole meillä tehty ihan kepein perustein vaan on syynätty ja mietitty ja suunniteltu ja katsottu tarkkaan...

ei noiden pienten asioiden korjaamiseen löydy mitään motivaatiota. Se on vaan jiin kokonaisvaltainen v**tutus ettei sitä voi ymmärtää kuin toinen samanlaisessa tilanteessa ollut.

Tuo krapulavaihe kuulostaa järkeenkäypältä. Kämpässä ahdistaa melkein kaikki - myös ne asiat, mistä alunperin pidin. Korkeat huoneet eivät enää ole mielestäni ihania, vaan kolkkoja ja kaikuisia. ASunto tuntuu pienemmältä kuin näytössä, remontin jäljessä huomaa pieniä puutteita, naapurit tuntuvat junteilta.. Kaiken kaikkiaan asioita, joiden kanssa voi oppia elämään ja jopa nauttimaan, mutta minkäs teet kun fiilis on tämä. Mieheni on sanonut, että ainakaan vuoteen emme lähde täältä mihinkään, eli sen verran pitää nyt antaa aikaa.. Onko muilla kokemusta tällaisesta, vai olenko ihan säälittävä?

Uskoisin myös tuohon krapulavaiheeseen. Muistelen jotain tuollaista olleen kun muutettiin - kai epäilystä siitä, tehtiinkö sittenkään oikeaa valintaa ja näitä pieniä juttuja, joita on jokaisessa käytetyssä jotka ärsytti. Anna itsellesi aikaa ja yritä ajatella niitä hyviä asioita, ole ylpeä uudesta kauniista kodistanne. Oma asenne vaikuttaa ajatuksiin yllättävän paljon, lopeta oikotien tutkailu. Me ollaan asuttu tässä nyt kohta 10 vuotta ja oli erittäin hyvä valinta, vaikka alkuepäilyjä olikin.

Siis jotain isonpaa. Krapula kuulostaa just oikealta.

että pitää vain oppia, että ihan täydellistä asunntoa ei ole mahdollista saada. Että aina on jotain pientä pielessä. Kun siis meidän varallisuus on rajallinen, niin näinhän se menee.



Mulla on sen puoleen helpompaa, että me ei oikeesti voida tästä muuttaa mihinkään, joten joko minä sopeudun tai en sopeudu, mutta tässä silti asutaan. Eipä tarvi itsekään jossitella, vaan voi keskittää kaiken energiansa siihen, että sopeutuu ja opettelee olemaan tyytyväinen elämäänsä.



Ja mun mielestä kyse on myös siitä, että ottaa vastuun teoistaan. Meillä minä olin se, joka tämän talon halusi, ja ei tällaisissa asioissa voi muutella mieltään kuin tuuliviiri, vaan nyt kannetaan vastuu siitä, että pari vuotta sitten haluttiin tähän.

talo tuntui heti ekalla viikolla kodilta! Tulin kaupasta, ja huomasin että tulen KOTIIN. Vikoja oli tiedossa jo ostohetkellä, mutta kodiksi sen tunnistin heti esittelyssä.



Meillä onkin v. -90 valmistunut talo, jossa on matalat ja pienet huoneet ja remontoitiin itse. Ehkä vika on tuossa uutuudessa... Kyllä se varmaan ohi menee?

vika onkin juuri siinä että sen on muut remoineet? Ovat tehneet ihan kivoja ratkaisuja mutta se ei loppujen lopuksi olekaan kiva teille. Minä ja mieheni mietittiin pitkään että ostetaanko asunto vai rakennetaanko. Päädyttiin sitten rakentamiseen, mutta jos olisimme ostaneet valmiin talon, olisimme ostaneet remontoitavan. Silloin olisimme itse saaneet päättää minkälaiset tapetit, lattiat jne.

Kiitos kommenteista. Toivoa siis vielä on. En ole edes kehdannut sanoa tästä ystäville tai perheelle ja luulevat että olen ihan innoissani uudessa asunnossa. Hävettäää jotenkin, että tuntuu tältä ja että olisiko pitänyt harkita pitempään jne. Mutta yritän lopettaa Oikotiellä pyörimisen ja sitoutua asuntoon jo miehenikin takia. Ehkä se koti sieltä sitten löytyy!

Itkin monta päivää, koska asunto ei ollut mikään täydellisyyden huipentuma, vaan lähes ainoa siedettävä, jonka opiskelija/vastavalmistunut -pariskunta tuloillaan kaupungin keskustasta sai.



Mies onneksi rauhoitteli, ja me tehtiin joka huoneeseen pintaremontti sekä kylppäriin & keittiöön laajempi peruskorjaus. Pikkuhiljaa siinä työn edetessä aloin kiintyä asuntoon, ja muuttovaiheessa se tuntui jo ihan kodilta.



Tietysti jotkut asiat ärsyttivät koko ajan siinä asuessa (minimaalinen hissi -> ei lapsia siinä asuessa koska vaunut eivät olisi hissiin mahtuneet; parvekkeettomuus -> toisaalta kyllä hyvä, koska edellisessä asunnossa keskustassa parveketta sai jatkuvasti puunata mustasta töhkästä; liian pieni keittiö jne.), mutta kaikkeen tottuu ja kyllä siitä siis ihan koti tuli.

Muutimme lapsuudenkotiini pitkin hampain, koska vaikka siinä houkutteli tila, asunnossa oli monta asiaa huonosti. Aluksi tuntui kamalalta ja menikin aikaa, että uuteen kotiin tottui ja siitä alkoi pitämään, edelliseen asuntoon kun liittyi niin paljon mukavia muistoja ja se oli sisustukseltaan "valmis", kaikelle oli oma kaunis ja sopiva paikkansa.



Remontoimalla ja sisustamalla pikku hiljaa asunnosta muotoutui koti, vähintään yhtä hyvä kuin edellisestäkin. Virheitä alkoi sietämään ja nauttimaan kaikesta siitä hyvästä, mitä asunnossa eittämättä oli.



Kodin viihtyvyys rakentuvat ajan kanssa, niin se visuaalis-esteetttinen puoli kuin tunne. Kaikuisuus on esimerkiksi halppo eliminoida, samoin korkeaan huonetilaan voitte löytää sisustusratkaisuja, jotka tekevät siitä kodikkaan myös muuten kuin akustisesti.

ei noiden pienten asioiden korjaamiseen löydy mitään motivaatiota. Se on vaan jiin kokonaisvaltainen v**tutus ettei sitä voi ymmärtää kuin toinen samanlaisessa tilanteessa ollut.

johdukaan asunnosta, vaan ihan jokin muu asia todellisuudessa ahdistaa ja projisoit sen nyt tuohon asuntoon?

sitten toisaalta niihin nykyisen talon hyviin puoliin on jo niin tottunut että jos palaisi entiseen niint aatusti ahdistaisi sielläkin. Ajattelen että siitä alkukauhusta jäi jonkinasteinen fobia ja luulen että kasvatamme lapset vaan vähän isommiksi ja koulut käyneiksi ja sitten muutamme pois.



Olen myös ajatellut että tarvitseeko taloon/asuntoon rakastua tai kiintyä niin paljon. Ihmiset on tärkeämpiä.

Niin sanottu kotimaa loppuu oman tutun kaupungin rajoille. Kun muutat toiseen kaupunkiin eri kuntaan on kaikki toisin. Puhut asiat niin kuin ne puhuttiin kotikaupungissasi ja tulit ymmäretyksi. Uudella paikkakunnalla kukaan ei ymmärrä sinua ja pahimmassa tapauksessa seuraukset ovat pahimpaakin pahimpia. Sitä pahaa oloa lisää uuden asunnon kolhous; rautabetonia, betonia ja rappausksen päällistä ohutta valkoista maalia joka rapisee alas katosta, ohuen ohut lattiamuovi kylmän betionin päällä (näyttää ihan parketilta) jatkuvat remontit huom, uudessa asunossa ja remonttimiesten läsnäolo.  jatkuva lattiaviemäreitten puhdistus väärien kallistusten vuoksi. Ikkunoitten pintakylmyyttä ei voi tilkitä ja huippuselektiivit ovat kesällä kuumat  talvella äärettömän kylmät. Rakennus olisi ihan hyvä jossain arabiassa mutta ei suomen kaltaisissa oloissa, Betonikopissa eläminen hyytävän kylmässä; hyyvävä siitä syystä että mittarissa voi olla ihan ok lukemat, mutta betoni jalkojen alla tuhoaa verenkierron. Huopatossut jalassa huippukalliissa betonitalossa! Jotain rajaa rakantamiseen ja materiaalien eristämiseen. Kansa sairastuu ja sehän on kansan syy niin kuin kaikki muukin tässä rakkaassa kotimaassa.