Mitä vastaisitte 8-vuotiaalle kiukkupäälle

Keskutelussahan usein aikuinen vain odottaa, että lapsi nöyrtyy ja alistuu.



Selvät säännöt siihen mikä on ok ja mikä ei, sekä sovitut rangaistukset, jos ei näissä rajoissa pystytä. Esim. meillä tulee pelikieltoa tms.

Minusta kohtuutonta odottaa, että toinen äkkiä rauhoittuisi ja alkaisi soimata itseään huonosta käytöksestä.

että koulussa sitä vaativat. Ja kyllä se minustakin on tarpeen jos lapsi esim. haukkuu veljeään idiootiksi, huutaa päälle SORI ja painuu huoneeseensa ovia paiskoen. Jotenkin tuntuu, että pelkkä pelivuoron menetys ei aja kasvatuksen asiaa... Etenkään kun lapsi vastaa myös rangaistuksiin "ihan sama", vaikka kyse on asiasta jonka tiedän kirpaisevan (ja josta tulee itku viimiestään sitten kun tajuaa että ei tänäänkään saa pelata).



ap

Silloin ymmärrys ei ihan riitä samalla tavalla kuin muilla. Mitä jos kokeilisit jotain muuta keinoa avautumiseen? Kun poika on rauhoittunut, niin jos poikka vaikka kirjoittaisi, mikä otti niin aivoon, että piti huutaa veljeä idiootiksi. Tai jos ei halua kirjoittaa, niin äänittäisi vaikka kännykkään selostuksen, jonka sinä sitten kuuntelisit muualla.



Meillä vähän samantyyppinen lapsi ja hän ei jostain syystä halua puhua ongelmista kasvotusten. Hänelle on helpompi kirjoittaa tai nauhoittaa. Sitten kun ongelma on nimetty, siitä voidaan keskustelua enempi jopa kasvotusten. Aina lopuksi toistan ne samat fraasit: miltä sinusta tuntuisi, jos veljesi olisi haukkunut sinua idiootiksi? Ja kun poika on jo rauhoittunut, niin myöntää, ettei kivalta...



Tsemppiä! Ehkä joskus meidänkin lapset oppivat tajuamaan myös toisten tunteet kunnolla.

ajattelisin että hyvänä hetkenä voisit kysyä ensinnäkin mistä hän on kiinnostunut, ja saisi kertoa sitten siitä sulle innostuneesti olipa se jokin peli, bändi, lelu tai mikä tahansa.



Sitten johdattelisit siihen, että sua harmittaa kun hän aina riidassa vastaa ettei kiinnosta. kyselisit, eikö häntä oikeastikaan kiinnosta, että paha mieli selvitetään pois? Vaikka vastaisi että ei, niin silti rauhallisesti kertoisit että sinua ja muita kuitenkin kiinnostaa että asiat selvitellään fiksusti. Ja että sellainen kuuluu normaaleihin käytäntöihin, kun taas "ei kiinnosta" hokeminen kuulostaa loukkaavalta. Asp-tyyppinen ei välttämättä ihan tajua miten muut asiat kokevat. Voisit selittää lyhyesti että se pahoittaa sun mielen, koska toivoisit että poikakin pyrkii sopuun.

sanoittaa kun tilanne on rauhoittunut eli anna vaihtoehtoja. harmittiko, pelottiko, jännittikö... Meillä tismalleen samanlainen tapaus kotona ja nyt 15-v eikä selvästikään omaa kykyä eritellä mikä tunne milloinkin ja vaatii apua. Tosin toi tehoaa ehkä kerran kahdestakymmenestä... :)

Hyvä poika on kuitenkin, fiksu ja osaava.

Noita keinoja olen käyttänytkin ja niillä saanut kitkettyä pois yhtä ja toista, ainakin pääosin. Mua stressaa eniten tässä tuo koulu, opettaja kun ei ehdi odottaa lapsen rauhoittumista eikä voi käyttää aikaa tunteiden opetteluun silloin, kun muu luokka odottaa tunnin jatkumista. Eikä hän voi jättää huomioimatta sitä, että yksi lapsi rikkoo koulun sääntöjä tai vastaa hänelle epäkunnioittavasti. Valitettavasti tämä meidän poika nimittäin käyttäytyy näin myös koulussa... jopa enemmän kuin kotona :-((



Siksi toivoisin että löytyisi jokin taikasana, jolla lapsen saisi noissa tilanteissa hiljenemään, sanomaan anteeksi ja menemään paikoilleen, mutta ei kai sellaista sitten ole. Täytyy vain puurtaa ja toistaa ja jaksaa, ja yrittää uskoa että poika pärjää. Hän kun on muuten tavattoman älykäs, hellä ja innostuva lapsi, vain tuo negatiivisten tunteiden käsittely on ihan hakusessa.



ap

Minulla on suunnilleen samanikäinen ja samoin käyttäytyvä poika. Pahimmoillaan käytös oli 7-8 vuoden iässä.



Hain jo runsas vuosi sitten apua tilanteeseen siten, että nyt kodissamme käy lastenpsykiatrinen sairaanhoitaja 2-3 kertaa kuussa ikäänkuin kuuntelemassa poikaa. Vieraampi henkilö ilman ennakkoasenteita tai odotuksia on osottautunut ihan hyväksi vaihtoehdoksi.



Vertaisin tätä henkilöä päiväkirjaan. Itse kirjoitan päiväkirjaa, mutta kirjoitusvastaiselle pojalle tämän henkilön käynnit ovat se tilanne, jossa yksin tai yhdessä voidaan keskustella elämän hyvistä ja pahoistakin asioista. Parasta onkin se, ettemme lähde koskaan liikkeelle riitatilanteesta. Ja että kaikki tapahtuu kotona.



Kehitys on hidasta mutta varmaa. Ei se perheneuvola mikään mörkö ole, jolla kannattaa pelotella tai uhkailla. Kyllä sieltä saa apuakin :)