Ei-fyysisesti lastaan kurittavat, APUA!

Meillä rangaistaan lähinnä pienempää (joskus myös isompaa) satuttamisesta ja isompaa toistuvasta tottelemattomuudesta. Molemmilla on jonkinlainen uhma päällä, mutta varsinaisesta kiukuttelusta/raivokohtauksista ei rangaista, koska mielestämme ne nyt vain kuuluvat ikään. (Eli saa rauhassa olla vihainen ja huutaa.) Sillä ei saavuta mitään (ts. emme anna kiukuttelun vuoksi asioissa periksi), mutta kiukuta saa ihan vapaasti. Olemme lähellä ja koitamme "sanoittaa" tilannetta. Isompaa välillä siirrämme omaan huoneeseensa rauhoittumaan. Ja toki 6-vuotiaan pitää jo ihmisten ilmoilla ainakin yrittää käyttäytyä.



Mutta niistä rangaistuksista: Jäähypenkki on käytössä etenkin pienemmällä. Se toimii hyvin tilanteen katkaisijana, ja usein jo jäähypenkillä uhkaaminen saa riehujan rauhoittumaan. Toisena rangaistuskeinona on uhkaus evätä joku juttu lapselta: Esim. jos poika huitoo siskoaan jollakin lelulla, eikä lopeta, uhataan ottaa se lelu pois (ja myös otetaan, jos huitominen ei lopu). Pienemmän kanssa sanktioiden on pakko olla vielä näin konkreettisia ja välittömiä, jotta niistä olisi mitään apua. Jos isompi heittäytyy turhan hankalaksi eikä rauhoitu/suostu tottelemaan millään, niin uhkaamme yleensä, että joku kiva juttu jää tekemättä. Tyyliin ei pääsekään kaverin luokse illalla tai ei saa viikonloppuna nettiaikaa tai jälkiruokajätskit jätetään syömättä... Näitäkään uhkauksia ei yleensä tarvitse toteuttaa.



Isomman kanssa meillä on jo pitkään toiminut noissa tottelemattomuustilanteissa kolmeen laskeminen. (Sanon yleensä siihen väliin "kaksi ja puoli", niin lapsi saa vähän lisäaikaa totella VIIMEISTÄÄN silloin.) Usein joudun lisäämään tähän jonkin uhkauksen, jos ei meinaa totella, mutta viime aikoina, kun tyttö on tingannut, että "mitä jos en tottele", olen todennut vain, että en jaksa aina keksiä jotain rangaistusta, vaan nyt pitää totella ihan vain sen vuoksi, että minä sanon, ja koska eskariin on lähdettävä / hampaat on pestävä / bussi lähtee kohta / ruoka-aikana tullaan pöytään... Ihmeen usein tämäkin tepsii.



Ja joo, välillä tuntuu että keinot on ihan lopussa, etenkin tuon eskarilaisen kanssa. Meillä on vielä aika temperamentikkaat lapset (ja vanhemmatkin). Mutta fyysisen rankaisemisen ajatus on mulle täysin mahdoton ja pois suljettu, joten ei auta kuin yrittää käyttää näitä keinoja. Myönnän kyllä, että kun keinot loppuu ja hermot menöö, niin sitten vain huudan. Ja saarnaan. ;-) Olen kova pitämään pienokaisilleni palopuheita siitä, miksi pitää totella/ei saa satuttaa. Toivon todella, että tämä kasvatustyyli kantaisi jossain vaiheessa hedelmää. Välillä epäilen kyllä itseänikin vahvasti. Puuh... Mutta silti en toistaiseksi ole sortunut fyysiseen kuritukseen. En kyllä sinänsä ihmettele, jos ns. tiedostavillekin vanhemmille niin joskus käy, sen verran viheliäisiä nuo mussukat osaavat toisinaan olla. :-)

että niissä tilanteissa, joissa lapsi on jotenkin täysin "on the loose", yrittää satuttaa vanhempaa, heittäytyy autotielle, viskoo tavaroita tai muuta älytöntä, otetaan lapsi syliin (myös isompi) ja viedään vähän sivummalle siitä tilanteesta. Sitten otetaan lapsen hartioista lempeästi (mutta jämäkästi tarvittaessa) kiinni ja laskeudutaan lapsen tasolle ja siinä silmiin katsoen pyydetään rauhoittumaan ja kerrotaan, miksi ei voi toimia kuten lapsi on toiminut. Yleensä tässä vaiheessa meidän lapset haluavat syliin - ja myös pääsevät. Tiedän kyllä, että on myös lapsia, joita ei voi ottaa kiukkukohtauksen yllättäessä lainkaan syliin. Se on varmaan luonnekysymys. Meillä ei kumpikaan ole saanut ikinä sellaisia oikein hurjia heittäytymisraivareita eikä esim. rikkonut tavaroita, vaan uhma ilmenee enemmänkin kaikenlaisena temppuiluna ja tottelemattomuutena.

pettynyt heidän käytökseen. Kiellän lapsilta jotakin esim. eivät saa katsoa televisiota tai pelata videopelejä jos käyttäytyvät huonosti. En osta heille mitään kivaa, jos jatkuvasti marisevat. Kerron heille, että jos olen vihainen ja suuttunut tai väsynyt heidän huonosta käyttäytymisestä, en halua olla ystävällinen. Eli aika paljon puhumalla ja selittämällä (syy-seuraus) juttuja selviän ongelmista lasten kanssa.

Mies aina valittaa siitä että mä ylireagoin kaikkeen!

meillä ei fyysisesti rankaista, ei kiristetä lelujen viemisellä, ei syrjitä jäähypenkillä, eikä lahjota hyvään käytökseen.



Ihan vauvasta asti suusanallisesti kerrottu miksi ei saa tehdä, mitä ei saa tehdä ja korostettu kaikkea sitä mitä saa ja tulee tehdä. Toimii, kun on systemaattinen ja ei pyörrä omia sääntöjään. Ei se huutaminen toimi jos ei sanominenkaan, eli meillä ei todellakaan huudeta lapsille.



Henkinen väkivalta jättää samanlaiset jos ei jopa syvempiäkin arpia lapseen, eli meillä ei kiristetä, laiteta jäähypenkille häpeämään, ei uhkailla eikä lahjota ja hyvin menee :)

Jos lapsi on kiukkuinen, ei siitä mitään rangaistusta tule. Kiukku on tunne, sille on syynsä.



Vai onko kyseessä vanhemman kiukku, joka ei laannu? Yleensä lapsia ei rangaista fyysisesti lapsen teon takia vaan siksi, että vanhempi haluaa näyttää ja käyttää ylivaltaansa puolustuskyvyttömään



Meillä on vain yksi sääntö: toisen kädestä ei saa ottaa. Nykyisin se tarkoittaa sitä, että toisen mieltä ei saa pahoittaa rumin sanoin tai teoin. Ei saa rikkoa, ei saa valehdella, ei saa tuhota. Lapset tietävät, että tekemällä väärin menettää tietokoneen, television, kännykän tai jotain muuta mukavaa, joten ei kannata kokeilla. Huom - he ovat itse päättäneet rangaistuksensa etukäteen.

Lasten ollessa ihan pieniä sorruin pari kertaa retuuttamaan isompaa kädestä ja kerran pesemään suun saippualla. Mies taas sortui kerran läppäisemään häntä kevyesti.



Emme kuitenkaan hyväksy fyysistä kuritusta eikä siihen on tuon jälkeen ollut "tarvettakaan" - siis oikeaa tarvettahan siihen ei ole, vaan nuo olivat sellaisia väsyneiden vanhempien työtapaturmia, joita myös pyysimme lapsilta anteeksi.



Tällä hetkellä lasten kanssa menee aika hyvin eikä tarvetta rangaistuksille juuri ole. Tarpeen mukaan käytössä on kuitenkin uhkasakko (eli uhataan ottaa vaikka jokin etuus pois, jos lapsi vielä tekee tuhmuuksia, ja myös toteutetaan tämä uhkaus), jäähy ja vakava puhuttelu.



Tosiaan aika harvoin tällä hetkellä tulee suututtua lapsille. Tässä kerran tosin suutuin 6-vuotiaalle, kun hän ajattelemattomuuttaan keksi pukea vauvalle muovipussin päähän!!!! :O Siitä tuli sellainen primitiivinen säikähdysreaktio, että purskahdin itkuun ja huusin. Tuli mieleen, että jos isompi oikeasti satuttaisi vauvaa pahasti, niin silloin kyllä tekisi varmasti mieli piekseä hänestä luulot pois. :(



Noista uhkailusta muuten vielä se, että ihmettelen joidenkin vanhempien tapaa uhkailla lapsiaan koko ajan ja epäloogisesti. Tyyliin: "nyt jos uit liian syvälle, et saa jäätelöä koko kesänä". Minusta uhkauksien pitäisi aina olla loogisia ja järkevästi toteutettavissa. Eihän esim. jäätelöllä ja uimisella ole mitään tekemistä keskenään. Uhkaisin mieluummin niin, että "nyt jos uit liian syvälle, me lähdetään rannalta heti pois eikä voida tulla huomennakaan".

on 5- ja 7-vuotiaat pojat.

Ei ole tehnyt mieli kurittaa fyysisesti. Kovin rangaistus on jäähy. Se on lapsista niin tylsää että toimii vielä hienosti.



Luonteeltani olen empaattinen, rauhallinen ja pitkäpinnainen.

En ole. Kiellän ja nuhtelen. 2 kertaa on ollut arestissa. Kiukuta saa, mutta positiivisella huomiolla sen on yleensä saanut ohi hyvinkin pian. Olemme rauhallisia. Ei ole tehnyt mieli turvautua väkivaltaan, en osaisikaan.

enemmän keskustelulla ja perustelemisella on merkitystä. Ainakin meillä tämä toimii. Eli kaikki kiellot ja huomautukset perustellaan ja varmistetaan, että lapsi ymmärtää mistä on kyse. Ja hyvinhän nuo näyttävät ymmärtävän, jos vain tahtovat. :)



Ja luonteista sen verran, että olemme koko perhe melko rauhallista väkeä. Minä ja 8-v. olemme analyyttisia, älykkäitä järki-ihmisiä, mies ja 6-v. taas enemmän fiiliksen mukaan toimivia, haaveiluun taipuvaisia taiteilijoita.



8



8

Joskus olen kantanut käsistä omaan huoneeseen rauhoittumaan, mutta en mitenkään vihaisena retuuttanut. En ole siis satuttanut.



Isommat vein joskus ruokapöytätemppuilusta omaan huoneeseen. Ei montaa kertaa tarvinnut viedä.

Kuopuksella ollut käytössä jäähypenkki. Jossain vaiheessa siellä istuttiin tiuhemmin, nykyään ei juuri koskaan.



Ääntä olen korottanut joskus, kun on itsellä mennyt hermot. Isommille huusin aikanaan enemmän, oli kai itsellä pinna kireämmällä.



Isommilla käytössä kotiaresti, mutta harvoin sellaista tarvitaan. Joutavaa kiukkuamista meillä ei juuri harrasteta. Puhe tehoaa aika hyvin.

Sen pahempia rangaistuksia ei ole.

Miten voi olla vaikeampaa jos lapsi käyttää jo päätä?



Sun pitää olla jämpti. Se mikä on kiellettyä, on aina kiellettyä.

Varotat jos tekee jotain väärää ja jos jatkaa niin toteutat sen mistä olet varottanut.



Sun lapsi on sen verran iso että sille voi antaa vaikka viikkorahaa kotihommista. Nämä voi vaikka merkata johonkin taululle esim. tarralla.

Sitten viikonlopuksi palkka käteen.



Ja kiität lasta kun tekee hyviä asioita.

Joskus voi asioita jättää huomioimatta, sun tarttee opetella lukemaan mitkä asiat jätät sotimatta.



Onko lapsella liikaa vaatimuksia vai pitäisikö jotkut säännöt jättää jo pois? Sääntöjä kuuluu muokata lapsen tahdissa.



Minua on isä pahoinpidellyt lapsena. Puhun pahoinpitelystä, koska sitä se olisi jos repisit jotain aikuista kädestä, hiuksista. Se on kaikki VÄÄRIN.

Jos joku on aineissa tai saa sairaskohtauksen niin toki voi vaaratilanteesta pelastaa. Pieni ihminen ei osaa ajatella vaaroja ja unohtaa niitä.

Ei aikuisen paikka ole pelolla kasvattaa lasta.



Itse ajattelen isääni lyömässä minua.

Haluanko omalle lapselle samat kokemukset?



Jos sua saa hakata, niin säälin sua. Vielä enempi jos sun lasta saa hakata.



Itse lähetän lapsiani huoneeseen tai nurkkaan. Nurkka on häpeällinen paikka, siksi koitan välttää sitä. Mutta se on varmaan pahin.

kun lapsi meinasi jäädä auton alle. Mutta kuritusmielessä en, vaikka joskus on kyllä tehnyt mieli kun toinen on tahallaan ärsyttänyt.



Rangaistuksina meillä

-jonkun kivan kieltäminen (esim. ei saa jälkiruokaa)

-jonkun kivan poisottaminen (esim. lelu)

-omaan huoneeseen komentaminen (lapsi rauhoittuu helpommin ja nopeammin kun saa olla hetken itsekseen omassa huoneessa kiukuttelemassa)

Jos rangaista pitää, niin tilanteesta puhutaan kun se on ohi ja kaikki ovat rauhallisia, kerrotaan miksi äiti/isä suuttui niin lapsi ymmärtää tekojensa seuraukset. Ei kyllä syytellä tyhmäksi tms.



Olemme aika rauhallisia kaikki noin kokonaisuudessa, eli lapsi ei ole villi tai riehuva. Sen sijaan ollaan aika äkkipikaisia, ja lapsi varsinainen perfektionisti ja tulistuu helposti jos joku menee (hänestä) pieleen. Niin ja lapsi on kohta 6.