Kaksi kysymystä koiranpentuajasta:
Millaisia leluja olette hankkineet pennulle?
Miten olette alottaneet totuttelun kuljetushihnaan?
Kommentit (5)
mutta jos edes em. asiat eivät ole hallussa, kannattaa mennä nopeasti kirjakauppaan/kirjastoon ja alkaa tutustua aiheeseen!
Pennun ensimmäiset viikot uudessa kodissa ovat ns. herkkyyskautta, perustaitojen ja käyttäytymistapojen opettelun aloittaminen on erittäin tärkeää ja voi olla myöhemmin hankalaa.
Opeteltavia asioita ovat mm. sisäsiisteys ja suhtautuminen ihmisiin ja erityisesti lapsiin. Esim. ihmisiä vasten ei hypitä, ihmisten kädestä ei mennä repimään tavaroita, ohikulkijat eivät ole vaarallisia eivätkä myöskään takaa-ajettavia leikkikavereita jne.
Pennulta ei tietenkään saa vaatia liikaa liian aikaisin.
Vastauksena kysymyksiin: hihnan käyttöä aletaan opetella heti, kun pentu on tottunut teihin ja uuteen kotiin, eli kun ei enää pelkää vaan tutkii ja leikkii vapautuneesti. Tässäkään ei voi vaatia liikaa koska pienen keskittymiskyky on aika vähäinen.
Leluksi käy mikä vaan mistä ei rikkoutuessakaan irtoa pieniä, nielaistavia paloja. Ei kannata antaa esineitä, joiden syöminen ei ole sallittu (ei siis esim. vanhaa risaa kenkää, koska pentu ei ehkä tajua että kengät eivät yleisesti ole sallittuja syötäviä...).
ehkä ap:llä on jo tietoa aiheesta, mutta haluaa kuulla toisten kokemuksista, tai ehkä vasta suunnittelevat pennun hankintaa. Turha ilman mitään taustatietoja alkaa toista haukkumaan
mutta selvennyksenä että tein tämän kyselynä, vertailuna miten muilla toimitaan... Meillä on jo vanhempi koira, ja omat tapamme oli hänen kanssaan, ja nyt kun on tuo nuorempi niin samoja touhuttu hänen kanssaan. Kunnon koira toi vanhempi on, ja nuoresta tulee myös.
ap
Samalla aivojumppaa, kun etsii nappuloita purkista, ja maitopurkki on myös sallittua silputtavaa, ettei tarvitse alkaa kiellettyjä juttuja pureskelemaan.
Heti luovutusiästä alkaen aloitettiin hihnaan totuttelu, koska asutaan alueella, jossa pennun on vaarallista olla irti (autoteitä lähellä)
on muutama eri kokoinen pehmolelu joita saa retuuttaa, pehmeä pallo, aktivointipallo (sisään laitetaan nameja ja kun palloa pyörittää ja hyörittää namit tippuu ulos), kuminen pallo, köysilelu, kasvaville hampaille tarkoitettu nystyräinen kumilelu, pieni vinkulelu, iso vinkulelu, vanha nahkavyö josta solki poistettu, kangasriepu jota tykkää retuuttaa, vessapaperihylsyjä ja mitäköhän muuta vielä.
Ei tietenkään tungeta kaikkia leluja yhtäaikaa leikittäväksi, ja en tainnut kaikkia edes muistaakaan.
On siis leluja joita voi vapaasti pureskella ja retuutta, on vähän jännempiä leluja joiden kanssa aivotkin saa vähän puuhaa, ja sitten on puruleluja pureskeluvimmaa lievittämään.
Hihnaan totuttelu aloitettiin samantien kun pentu meille tuli eli 7,5 viikon ikäisenä. Aluksi ihan lyhyitä aikoja oli panta kaulassa ja hihnassa kiinni, nyt tehdään jo pidempiä lenkkejä mutta sisällä ei pidetä pantaa. Ihan alussa sai kulkea hihnan kanssa sinne minne halusi ja pikkuhiljaa alettiin varovasti ohjaamaan kun oli tottunut hihnaan sen verran ettei enää ihmetellyt sitä. Oltiin siis vaan ihan pihalla ja koira siinä istui tai hieman kierteli ja välillä koitti rapsuttaa hihnaa ja pantaa pois, mutta nopeasti se tottui.
Heti kun lähdettiin sitten ohjatusti kävelemään niin tehtiin selväksi, että vetämällä ei pääse minnekään. Aina kun alkaa vetää pysähdytään ja jatketaan vasta kun on rauhoittunut. Kehutaan kovasti silloin kun kulkee nätisti vierellä hihnaa kiskomatta.