Kun isovanhemmat eivät osoita kiinnostusta lastenlastaan kohtaan..

Minun vanhempani asuvat naapurissa ja osallistuvat perheemme arkeen lähes päivittäin. Ovat sellaiset arkimummo ja -pappa, kasvattavat ja huolehtivat lapsista, eivät niinkään järjestä sirkushuveja tai huvikseen yökylään kutsuja, mutta osallistuvat tarvittaessa ihan satasella.

Miehen vanhemmat asuvat 600 km:n päässä, käyvät kylässä kerran vuodessa ja me siellä pari kertaa vuodessa. Ei soitella juurikaan, muistavat lasten synttäripäivänä kortilla ja 20€:n setelillä. Eivät ole kiinnostuneita lasten kuulumisista, koulumenestyksestä, eivät mistään. Eivät tarjoa hoitoapua eivätkä rahallista tukea. Mutta silloin kun nähdään, ovat viemässä lapsia ympäri kylää ja järjestävät "näennäishauskaa", jotenkin teennäistä on yhdessäolo kaiken kaikkiaan. Mieheni on kertonut, että eivät ole olleet kiinnostuneita hänenkään lapsuudessaan asioista, ovat olleet paljon poissa ja isovanhemmat ovat hoitaneet lapsia. Ei voi mitään, että ovat tyyliltään vaan aivan erilaisia. Onneksi toiset isovanhemmat paikkaavat kyllä paljon omalla olemisellaan.

Ehkä olisi helpointa itselle vain hyväksyä se, ettei isovanhemmat kuulu teidän elämään.

ettei siinä lapsi mitään menetä jos moiset isovanhemmat eivät halua olla osa lapsen elämää.

mutta kun kyseessä omat vanhemmat, haavat vuotavat verta.

Minun vanhempani asuvat naapurissa ja osallistuvat perheemme arkeen lähes päivittäin. Ovat sellaiset arkimummo ja -pappa, kasvattavat ja huolehtivat lapsista, eivät niinkään järjestä sirkushuveja tai huvikseen yökylään kutsuja, mutta osallistuvat tarvittaessa ihan satasella. Miehen vanhemmat asuvat 600 km:n päässä, käyvät kylässä kerran vuodessa ja me siellä pari kertaa vuodessa. Ei soitella juurikaan, muistavat lasten synttäripäivänä kortilla ja 20€:n setelillä. Eivät ole kiinnostuneita lasten kuulumisista, koulumenestyksestä, eivät mistään. Eivät tarjoa hoitoapua eivätkä rahallista tukea. Mutta silloin kun nähdään, ovat viemässä lapsia ympäri kylää ja järjestävät "näennäishauskaa", jotenkin teennäistä on yhdessäolo kaiken kaikkiaan. Mieheni on kertonut, että eivät ole olleet kiinnostuneita hänenkään lapsuudessaan asioista, ovat olleet paljon poissa ja isovanhemmat ovat hoitaneet lapsia. Ei voi mitään, että ovat tyyliltään vaan aivan erilaisia. Onneksi toiset isovanhemmat paikkaavat kyllä paljon omalla olemisellaan.

Toiset hoitaa toiset viihdyttää, kylläpäs teillä on kurjaa juu.

Mun äiti selittää lastemme luona käymättömyyttään rahan puutteella. Matkaa on 15km. Mutta käväisi tuossa hiljattain lomamatkalla ulkomailla... että mihin sitä sitten kukin haluaa rahojen riittävän??

Vähän sitä miettisi tietysti että miksei, mutta omapahan on elämänsä. Ei meidänkään tarvitse sitten mitään kiinnostusta osoittaa heidän elämäänsä.

olisin saanut säästettyä, miettimättä liikoja niitä lapsiakaan. Siis jos olisin niin köyhä.

olisin saanut säästettyä, miettimättä liikoja niitä lapsiakaan. Siis jos olisin niin köyhä.

Edellisviikolla olin sille lainannut (eli antanut) rahaa lääkkeisiin ja sit pari päivää myöhemmin äiti sanoi varanneensa matkan (äkkilähtö). Lähtöä edeltävänä päivänä itki, että pitää jättää lähtemättä kun ei ole rahaa. Sanoin, että voi harmi.... Ja seuraavana päivänä tuli tekstari matkakohteesta. Ei ole säästetty vaan tuhlattu tulevatkin rahat..

t: Se ulkomaanmatkailijaäidin tytär

suuntaan? Käytkö siivoamassa, pesetkö ikkunat, autatko mattojen pesemisessä jne. vai oletatko, että juuri teidän perhettänne pitää auttaa ja paapoa.



Isovanhempien kiinnostus on palstamammoille sama asia kuin rahaa ja lastenhoitoa. Harva äiti täällä miettii, miten saisi helpotettua isovanhempien arkea tai järjestettyä näille hyviä hetkiä lastenlasten kanssa vailla hoitovastuuta.



Kun meillä miniä tuli raskaaksi, olivat hänen ensimmäiset sanansa uutisen kertomisen jälkeen, että "varatkaan sitten xx viikonloppu siihen, että vauva tulee yökylään, kun on se yy konsertti". Ilmoitin iloisesti, että meillä ei käy yövieraita ja sain heti kuulla olevani huono mummi, kun en halunnut ottaa arviolta 5 vko ikäistä hoitoon.

hohhoijaa....

Minun vanhempani asuvat naapurissa ja osallistuvat perheemme arkeen lähes päivittäin. Ovat sellaiset arkimummo ja -pappa, kasvattavat ja huolehtivat lapsista, eivät niinkään järjestä sirkushuveja tai huvikseen yökylään kutsuja, mutta osallistuvat tarvittaessa ihan satasella.

Miehen vanhemmat asuvat 600 km:n päässä, käyvät kylässä kerran vuodessa ja me siellä pari kertaa vuodessa. Ei soitella juurikaan, muistavat lasten synttäripäivänä kortilla ja 20€:n setelillä. Eivät ole kiinnostuneita lasten kuulumisista, koulumenestyksestä, eivät mistään. Eivät tarjoa hoitoapua eivätkä rahallista tukea. Mutta silloin kun nähdään, ovat viemässä lapsia ympäri kylää ja järjestävät "näennäishauskaa", jotenkin teennäistä on yhdessäolo kaiken kaikkiaan. Mieheni on kertonut, että eivät ole olleet kiinnostuneita hänenkään lapsuudessaan asioista, ovat olleet paljon poissa ja isovanhemmat ovat hoitaneet lapsia. Ei voi mitään, että ovat tyyliltään vaan aivan erilaisia. Onneksi toiset isovanhemmat paikkaavat kyllä paljon omalla olemisellaan.

Kiireiset isovanhemmat eivät viitsi osallistua lastenlastensa elämään. Kaikkea muuta kyllä ehditään, harrastamaan, matkailemaan jne. Omia vanhempia näemme ainoastaan jos itse menemme heille, meillä eivät ole käyneet yli kolmeen vuoteen. En odota hoitoapua mutta jotain kiinnostusta. Kouluikäiset lapsemme (7 ja 9) osaavat jo ihmetellä, miksi isovanhemmat eivät koskaan käy kylässä kun muilla käydään. Ovat vielä hyväkuntoisia, juuri eläkkeelle jääneitä. Turha sitten ihmetellä, kun kukaan ei tule katsomaan vanhainkotiin. Voin jo kuvitella, kuinka tuolloin syyllistävät lastansa ja hänen lapsiaan.