Mistä tietää minkä ikäisen voi jo olettaa osaavan noudattaa sääntöjä ja osaavan hävitä
Olin hoitamassa kahta pikkupoikaa, ja ajankuluksi järjestin vanhemmalle (esikouluikäiselle) lapselle "pihajuoksua", tyyliin "Mikä on sellainen sininen ja musta juttu, jolla voi pomppia?" ja sitten lapsi juoksi innoissaan trampoliinia ympäri jne. Nuorempi (3-4v) halusi osallistua, ja huomasin nopeasti että vihjeiden täytyy olla tosi helppoja, muuten nuorempi hermostuu kun ei osaa, joten jatkettiin leikkkiä helpotettuna: "Mikä on sellainen punainen jossa on katto ja ovi ja ikkunat ja joka on leikkimökki?" Tämä meni vielä ihan hyvin, koitin olla korostamatta kilpailua, keksin välillä helppoja kohteita joita on useampi lähellä, jottei tarvitse juosta samalle pallolle/lampulle/polkupyörälle, mutta kahden hyvin ja sovussa menneen arvauskerran jälkeen nuorempi heittäytyi maahan parkumaan, kun huomasi että vanhempi ehtii välillä nopeammin perille kuin hän, ja jopa jos nuorempi olisikin ollut edellä, hän ei tykännyt siitä että vanhempi poika alkaa saavuttaa, ja sen sijaan että olisi vaan jatkanut "maaliin" asti, jäi itkemään jo valmiiksi. Kyse ei ollut mistään pikajuoksusta eikä ehkä kilpailustakaan, vaan "pisteen" sai kun tuli takaisin minun luo, ja vanhempikin koitti nuoremmalle sanoa, että mene vaan edellä tai tule tule tule äkkiä. Ja muun ajan kaikilla oli hauskaa.
Niin siis se kysymys, minkä ikäisen lapsen voi jo olettaa osaavan sietää kilpailutilannetta ja sääntöjä ilman hermostumista? Minkä ikäisten lasten kesken (ikäerokin varmaan on oleeellinen?) järjestätte erityisesti leikit (siis jos on jotain aikuisen ohjaamaa leikkiä) niin, että ei tule kilpailua ja tehtävä on riittävän helppo nuorimmalle? Minä en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt siinä tilanteessa tehdä, kun koin että vanhemman kanssa oli jo sovittu hyvät säännöt, vanhempi osasi niitä noudattaa ja pikkuveli halusi tulla mukaan, mutta ei sitten halunnutkaan tehdä sääntöjen mukaan. Ei tuntunut siltä, että olisi vanhemmalle reilua noin vaan muuttaa leikin sääntöjä sitä mukaa kuin yksi heittäytyy itkemään. Siispä hain nuoremman syliin ja sanoin, että me lopetetaan leikki sitten jos tämä menee kiukutteluksi, ja vanhemmalle sanoin että ehkä tämä on vähän vaikeaa pikkuveljelle, vanhempi oli samaa mieltä, ja suostui siihen, että vähän vielä helpotetaan. Nopeasti pienempi toipui harmistuksestaan ja halusi aina lähteä mukaan, ja jaksoikin hetken leikkiä "nätisti" ja juosta mukana, kunnes taas meni joku väärin ja hän alkoi kiukutella. Annoin vielä toisen varoituksen (lohdutin myös), kerroin ettei tämä ole nopeuskilpailu ja että nuorempikin osaa tosi hienosti kun vaan yrittää, oli ensimmäisenäkin välillä. Taas jatkui hetken, mutta kolmannen varoituksen sijaan lopetin sitten leikin, kun ei vaan onnistunut ilman parkumista.
Siispä, saako teillä nuorimmat aina voittaa ja järjestetäänkö leikit niin että he ovat ensimmäisiä ja muut lapset ei edes yritä täysillä, ja missä iässä alatte puhua, että aina ei voi voittaa, mutta ehkä ensi kerralla. Toisaalta ymmärrän että on myös tärkeää, että vanhimmat oppivat ottamaan pienempänsä huomioon leikeissä.
Kommentit (8)
jotkut kasvattavat noin. että nuorin saa aina kaiken periksi ja saa aina voittaa ja muut lapset pakotetaan tuollaiseen. heillä kai ikuinen vauvakuume tai jotain.
meillä esim. anoppi koko ajan paapoo nuorinta lastenlasta. hän on 2v nuorempi kuin seuraavaksi nuorin mutta tuo seuraavaksi nuorin oli siis iso ihminen jo 2 -vuotiaana. mutta tämä joka nyt 5v , eli iso ihminen, on edelleen niin vauva, että vesi tulee silmään, kun hänestä edes puhuu.
koska kehitystasoero on niin iso.
mutta onhan esim .samanikäisissä kokoerot valtavat.
esim. 6-7vuotiasisa voi olla puolen metrin kokoero, lähestulkoon.
Meillä usein jos haluavat kilpailla, pienempi saa pienen etumatkan, ja muuten ei kuunnella vinkumisia/huomionhakua.
Joka asiasta kilpailee. Pitäisikö kieltää?
En lähde siihen että nuorempi saisi voittaa.
Kyllä meillä on nuorempikin voittanut.
Pelinappulat lentelee jos nuorempi häviää (oli voittaja isoveli tai äiti).
Se on lapsen persoonaa olla tulisempi. Nyt on alkanut tajuamaan että saa mököttää ja sanoa että joku asia harmittaa. Esikoinen tajusi tän 4- vuotiaana.
Meillä keväällä ipanat oli seuran juoksukilpailussa, jossa oli kaikkien ikäryhmien yhteislähtö. Mitä vanhempi, sitä pidempi matka.
Esikoinen juoksi ensin maaliin.
Kakkonen vollotti maaliin tullessaan ja koitti hakea minusta tsemppiä että pääsi maaliin saakka.
SIIS molemmat voitti ryhmänsä, mutta nuorempi hävisi (veljelleen). Oli aika yllättynyt kun se sai kultamitallin kaulaan.. -Häviämälläkin voitti?
Joskus on tarttenut nuorempaa kouluttaa kun viskoo pelinappuloita tai satuttaa voittajaa. Mutta kyllä on alkanut rauhottumaan.
Eilenkin lautapelissä nuorempi hävisi isommalleen eikä enää maailma loppunut sihen paikkaan niinkuin ennen, vaikka häviö harmittikin kovasti.
Esikoinen on taas luonteeltaan ollut pienestä saakka rauhallisempi ja halunnut kokeilla uudestaan.
Nuorempi saa hepulin reilusti myöhemmässä iässä.
Isompi kuuntelee ohjeet ja tekee niin, pienempi taas hyppii vieressä, olettaa osan ohjeista ja menee varaslähdöllä (noin karkeasti sanottuna).
Kyllä minusta on tärkeää että nuorempikin ottaa huomioon isomman, jos toinen voittaa niin ei sitä voi mennä hakkaamaan.
Ja kyllä on lapsi alkanut huomaamaan selvästi tänä kesänä että polkee nopeammin kuin naapurin vuotta vanhempi (vaikka häviääkin isoveljelleen).
Ei kaikessa voi olla paras.
Jos ei ole liikunnallisesti hyvä, niin saattaa oma juttu löytyä taiteellisuudessa, jonkun asian valmistamisessa?
Ymmärrän sen, että vika on tässä myös minussa, kun annoin kilpailuasetelman syntyä edes pienemmän päähän, olisi pitänyt heti nuoremman tultua mukaan jatkaa niin, että molemmat menee vuorollaan jolloin tehtävät voi olla hieman erilaisia. Sitä kokeilin pikaisesti, mutta eivät oikein jaksaneet omaa vuoroa odottaa kummatkaan. Oli vähän liikaa liikkuvia osia minulle hallita, mutta ehkä ensi kerralla olen paremmin perillä näistä asetelmista :). Jos olisin yhtälailla puuttunut siihen oman vuoron odottamiseen, molempien osalta, olisivat molemmat saattaneet oppia vuorottelua ja kaikilla olisi ollut hauskaa.
Mutta uskon, että tässäkin on eroa (näin karrikoiden) esim. seitsenpäisen veljessarjan ja kahden lapsen perheessä, jossa ehkä vielä molemmat tyttöjä, että minkä verran kilpailua on ja miten leikeissä otetaan pienet huomioon. Jotenkin siis tuntuu, että veljeslaumassa annetaan tarkat speksit ja nuoremmille tietty etumatka, mutta sen jälkeen kaikki kisailee täysillä samoilla säännöillä, onnellisessa tapauksessa reilusti eikä saa satuttaa toisia. Tytöistä taas isosisko huolehtii, että kaikilla on kivaa eikä oteta liian vakavasti, ja mieluummin joustetaan kuin aletaan tapella. Nyt tosin tässä minun tapauksessa se oli isoveli, joka ei oikein tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä, kun pikkuveli kiukkuaa.
T: AP
Olisi kiva kuulla vielä muiden kokemuksia :).
... että vanhemmalle voi myös olla kova paikka, jos kilpaillaankin tosissaan ja nuorempi voittaa, siinähän voi isoveli jopa menettää kasvonsa. Ei pelkästään lasten maailmassa, vaan aikuisillakin. Täytyisikö vanhemman huolehtia, että sellaista haastetta ei tule, jossa nuorempi pääsee pieksemään (kuvainnollisesti) vanhemman veljen (kun nyt tunnetusti pojat on keskimäärin kilpailuhenkisempiä), vaan mieluummin pelailevat muiden vastustajien kanssa, muiden kuin toistensa? Ja keskenään vain leikittelevät, eivät ota tosissaan kisaa. Vai riittääkö se, että ei painosta vanhempaa jatkamaan harrastusta/leikkiä, jossa joutuu nuoremman harjoitusvastustajaksi, vaan auttaa löytämään oman lajin tai tavan kilpailla, jossa ei tarvitse törmätä ylivoimaiseen pikkuveljeen... Tämä ei tietysti ihan pienten lasten välejä ehkä koske, mutta tuntuuhan pienetkin välillä kokevan nöyryytyksiä, vaikka aikuisten silmään olisi kyseessä vain yksi pihaleikki.
Sitten taas, kuten joku huomautti, että saman ikäisissäkin voi olla iso ero fyysisissä ja miksei henkisissäkin kyvyissä. Onko silloin nöyryyttävää sille pienempikokoiselle "saada" juosta etumatkalta, kun kuitenkin tajuaa että ne on samanikäisiä jotka saattaa takamatkaltakin voittaa...? Ehkä se on siitäkin kiinni, onko kaikki kilpailijat sitä mieltä, että tasoitus on oikeutettu ja lopputulos myöskin, tyyliin "paras mies voittakoon", eikä aleta jälkikäteen lyttäämään sitä pituutensa takia etumatkaa saaneen voittoa.
Jaa-a, toivottavasti ei kovin vaikeita kilpailuasetelmia joudu ratkomaan omien lasten kanssa :D.
T: Ap
ja jossain lautapeleissä tms. nuorempaa tietysti autetaan, mutta peli sinänsä kulkee enimmäkseen tuurin mukaan.
Mutta meillä 6-vuotiaalle on kova pala hävitä, ihan kenelle tahansa. Nuorempi (3v) ei juuri välitä, vaan hurraaa voittajalle joka tapauksessa ;)
Meillä on ihan harjoiteltu tuota nin, että lapsi ei aina saa voittaa, vaan vaikka jalkapallossa tai juoksussa aikuinenkin yrittää vähän kovemmin ja joskus saa enemmän maaleja tai voittaa kisan. Täysillähän aikuisen ei ole mitän järkeä urheilla, se ei oisi kivaa kummallekaan. Lautapeleissä yms. tuurijutuissa tietysti jokainen tekee parhaansa.
Ei. olisi vittumasita olla se vanhempi lapsi. joisasin perheissä on noin. sen näkee hyvin nopeasti esim. puistoissa tai kesällä huvituspaikoissa, kun koko perhe puhuu sille nuorimmalle kuin vauvalle ja paapoo, vaikka se vanhempi tai vanhin oli jo iso mies/nainen samassa iässä, kun oli jo pienempi(ä) sisaria. ja hänen joustaminen alkoi jo silloin kun se toinen edelleen saa olla vauva.
Meillä on samat säännöt, vaikka ikäeroa yli 3 vuotta.ollut aina näin. joskus muistutan että toinen on pienempi ja sen takia häviää.
On ällöttävää kuunnella näitä perheitä, joissa esim. vain vuotta nuorempi koko ajan sanoo leikissä, että "menen kertomaan, jos et tee kuten haluan". Tai "meidän pitää tehdä kuten minä haluan, koska minulle tulee muuten paha mieli".
Eli täysin hemmoteltuja ällöttäviä kakaroita.