Lue keskustelun säännöt.
Ei yhtään ystävää....
07.08.2010 |
Normaalissa arjessa sitä ei niinkään huomaan. Onhan noita hyvänpäivän tuttuja paljon, kiva työ ja perhe. Mutta näin lomalla sitä huomaa, että eipä ollut ketään koko loman aikana, joka olisi soittanut ja kysynyt mitä sinulle kuuluu. No kun asiaa miettii vielä tarkemmin ei itselläkään ole ketään, jolle voisi soittaa ja kysyä mitä kuuluu... nähtäisiinkö!?!
Miten tässä näin kävi? Olenko ainut, jolla ei ole sydänystäviä!?!
Kommentit (28)
Minulla ihan sama juttu, paitsi että minulla ei ole ystäviä tai kavereita edes töissä eikä naapurissa. Onneksi on mies, lapset, vanhemmat ja sisarukset... Kurjaa tässä on juuri se, ettei ole ikinä ketään perheen ulkopuolista kenelle voisi soittaa tai puhua. Ja olen ihan täysin normaali ihminen, jolla on aina (19v asti) ollut paljon kavereita ja ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huojentavaa kuulla, että en ole ainut. Tietenkin olen sinun puolestasi pahoillani. On tämä tosiaan kurjaa, kun on tunne, että olisi kiva soittaa jollekin omalle "tyttökaverille" ja vähän parantaa maailmaa, mutta kun sellaista ei ole. Minullakin on onneksi puoliso ja lapset. Töissä on kiva porukka, mutta ei sitä sydänystävää ole sielläkään. Miten niitä oikeita ystäviä voisi saada. Minäkin olen omasta mielestäni normaali tavallinen aikuinen.
Itse olen monesti miettinyt, että mistä niitä ystäviä oikein löytää, kun kaikilla tuntuu olevan jo "tarpeeksi" läheisiä. Olen valmis kokeilemaan löytää ajatusten vaihtokumppani näin netin kautta.
Olen siis aivan tavallinen perheellinen, töissä käyvä äiti, joka haaveilee löytävänsä ihmisen (naisen) jonka kanssa voisi kirjoitella, pohtia elämän menoa ja parantaa maailmaa. Ja jos niikseen tulee niin tutustua paremmin ja ystävystyä ajan kanssa. Minulle voi laittaa kirjettä tytti01@luukku.com. Lupaan varman vastauksen kaikille kirjoittajille.
hyvänpäivän tuttuja jonkun verran.
Sisarruksia on kolme, mutta en juurikaan ole heidän kanssaan tekemisissä, nuo kolme kyllä ovat tekemisissään keskenään.
Itse olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan, joten sieltä ei ystäviä jäännyt ja nyt jotenkin aikuisena on todella vaikea luottaa johonkin niin paljon, että voisin kertoa kenellekkään mitään omia asioita , edes vanhemmilleni tai sisarruksilleni.
Vanhemmilta en koskaan ole saannut sitä tukea ja kannustusta jota minusta vanhempieni tulisi antaa.Vanhempani eivät myöskään koksaan ole kysynnyt kuulumisani, kuten ei myöskään sisarrukseni.Omisa asioistaan kyllä puhuvat puhelimessa tunti tolkulla, ettei edes suun vuoroa saa.
Onneksi minulla on mieheni ja kaksi aivan ihanaa lasta =)
Mutta tunne kyllä oloni aika usein TODELLA yksinäiseksi.....surullista kun tuntuu ettei kuulu mihinkään....
Mutt akyllä mä pärjään...jotenkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minusta minäkin olen ihan tavallinen "normaali" nainen/äiti....
...missä lienee vika???
Työkavereita on, mutta emme vapaa-ajalla ole tekemisissä. Parin naapurin kanssa juttelemme joskus pihalla, mutta siinäpä se.
Äitini on niin hankalan masennuksen kourissa, ettei siitä seuraksi ole.
Olen yh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja minkä ikäisiä. itsellä on kans ystävät kaikonnu.. en tiedä miks. ehkä osa siks kun ovat sinkkuja ja itse naimisissa.. oon ihan tavallinen.. mut en käy baareissa, en kerkee enkä koe saavani sieltä mitään :) itse oon 27v. satakunnasta.
Hei 8/9 ja muutkin. Kirjoittakaan tytti01@luukku.com. Josko näin löytyisi uusi ystävyys / kirjeenvaihtokaveri :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin koen itsekin. Omat vanhemmat on joo, mut niillä on omat elämänsä, eikä ne oikein ole osanneet minua tukea.
Nekin ketä luulin hyviksi kavereiksi katosi kummasti ex-miehen mukana eron tultua. Kaikilla on omat elämänsä, eikä oikeesti olla kiinnostuttu toisista.
Yksinäisyys iskee välillä, kun on yksin kotona lasten kanssa. Onneksi on heidät olemassa ja vieläpä rakas aviomies, joka tukee aina.
Tsemppiä meille mammat, nokka kohti taivasta porskuttaen eteenpäin!
Onko sinulla omia harrastuksia? Onko sinulla yhtään "läheistä" ihmissuhdetta perheen ulkopuolella? Mihin ovat kadonneet kaikki lapsuus-ja nuoruusystävät, entä opiskelukaverit? Voisiko heihin ottaa yhteyttä uudestaan ja luoda ystävyyssuhteen? Entä perheen harrastukset ja niiden kautta uusia ystäviä? Älä jää yksin ap, luo myös OMIA ihmissuhteita, se on tärkeätä! Hanki vaikka joku oma ihana harrastus, jonka kautta voisit saada uusia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että minne tämän ketjun ihmisten ystävät, kaverit, tuttavat ovat "kadonneet"? Vai onko heitä koskaan ollutkaan. Siis oletteko olleet esim. yhtä ahkeria yhteydenpitäjiä kuin ystävänne? Jos olette, ilman vastakaikua, hakekaa uusia ysäviä esim. harrastusten jne. kautta. Muistakaa, että ystävyys on aina kahden kauppa! Ja myös joskus ryssittyjä vanhoja ihmissuhteita voi paikata (nim. kokemusta on). Ystävät ovat elämän SUOLA. Niitä ilman en voisi kuvitella eläväni.
Olen aina ollut aika arka luomaan syvempiä ystäväsuhteita ja niinpä jo nuorena minulla oli vain pari hyvää ystävää. Opiskellessa niitä tuli uusia, mutta jotenkin kun elämä ei enää pyörinyt yhteisen asian ympärillä hekin katosivat ympäri Suomea ja yhteydenpito hiipui.
Olen aina koettanut olla aktiivinen ystävien suhteen. Usein onkin käynyt niin, että jos minä olen lopettanut yhteydenpidon, ei toisesta ole kuulunut mitään. Nimenomaan olen aina toivonut tätä vastavuoroisuutta. Ei tietenkään niin, että sitä varsinaisesti lasketaan, mutta niin että molemmat olisivat kiinnostuneita toisistaan. En omasta mielestäni ole valittaja tai negatiivinen ihminen vaan olen koettanut olla iloinen, kiinnostunut ja positiivinen, mutta nekään eivät ole kantaneet :/
Harrastuksista on ollut vaikea löytää uusia ystäviä. Kylläkin näitä hyvänpäivän tuttuja. Siinä se kysymys onkin, että kuinka niitä ystävyyssuhteita syntyy. Minulla on alkanut tulla sellainen tunne, että en ole tarpeeksi mielenkiintoinen tyyppi ja näin en kiinnosta ketään.
En halua mitenkään surkutella itseäni, mutta on tämä vähän valjua. Surullista tässä on myös se, että meitä taitaa olla aika paljon, jotka kaipaamme ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatuksesi vanhojen ystävyyssuhteiden lämmittämisestä on kyllä varteenotettava.
Itse asiassa olenkin fb yrittänyt bongata vanhoja tuttuja. Ongelmana on vain se, että kun ei tahdo löytyä oikeita tyyppejä - ovat monet ryökäneet vaihtaneet sukunimeä sitten naperovuosien :)
Kiitos teille kaikille, jotka luitte viestiketjun ja edes hengessä olitte asiani puolella. Minua helpotti kovasti kun sain purkaa tuskaani. Toivon teille kaikille uusia hyviä ihmissuhteita. Itselleni saa edelleen kirjoittaa tytti01@luukku.com. Riittää jos haluat pohtia elämänmenoa kanssani :)
Olen aina ollut aika arka luomaan syvempiä ystäväsuhteita ja niinpä jo nuorena minulla oli vain pari hyvää ystävää. Opiskellessa niitä tuli uusia, mutta jotenkin kun elämä ei enää pyörinyt yhteisen asian ympärillä hekin katosivat ympäri Suomea ja yhteydenpito hiipui. Olen aina koettanut olla aktiivinen ystävien suhteen. Usein onkin käynyt niin, että jos minä olen lopettanut yhteydenpidon, ei toisesta ole kuulunut mitään. Nimenomaan olen aina toivonut tätä vastavuoroisuutta. Ei tietenkään niin, että sitä varsinaisesti lasketaan, mutta niin että molemmat olisivat kiinnostuneita toisistaan. En omasta mielestäni ole valittaja tai negatiivinen ihminen vaan olen koettanut olla iloinen, kiinnostunut ja positiivinen, mutta nekään eivät ole kantaneet :/ Harrastuksista on ollut vaikea löytää uusia ystäviä. Kylläkin näitä hyvänpäivän tuttuja. Siinä se kysymys onkin, että kuinka niitä ystävyyssuhteita syntyy. Minulla on alkanut tulla sellainen tunne, että en ole tarpeeksi mielenkiintoinen tyyppi ja näin en kiinnosta ketään. En halua mitenkään surkutella itseäni, mutta on tämä vähän valjua. Surullista tässä on myös se, että meitä taitaa olla aika paljon, jotka kaipaamme ;)
Pikaisesti tulin kommentoimaan... Siis tuo kirjoituksesi on IHAN kun mun kynästä!
Laitan sulle ens viikolla s-postia (huomisen ja maanantain oon reissussa ja aika hässäkkää tää valmistautuminen :)
T:J
...jatketaan näistä helteistä nauttimista :)
Samanlaisia ajatuksia minullakin; olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin, arastelen ihan turhaan. Jonkinlaisia kavereita ja pari hyvääkin ystävää on opiskelujen tai harrastuksen kautta tullut vuosien saatossa mutta oikeastaan vain yksi on edelleen, ja asumme liian kaukana + hänellä on sisaruksia joiden kanssa jakaa asioita, minulla ei ketään. Paitsi aviomies joka on oikein ihana mutta... silti olisi kiva jos oisi tyttökaveri jonka kanssa vois jutella kaikenlaista ja varsinkin ihan arjessa, ei niinkään kirjekamuna. Sitä kaipaisin näin kotiäitinä, vaikkapa vuoroviikoin päiväselti yhteistä kokkausta ja lapset leikis siinä mukana. Olllan käyty leikkipuistossa täs lähellä mutta kaikki tuntuu menevän töihin kun lapsi tulee 1,5 vuotta. Pöh :) Asutaan Jokelassa :)
... että olen ainut tällä palstalla, jolla ei ole yhtään sydänystävää??