Lue keskustelun säännöt.
Olispa kyllä kiva löytää mies
05.08.2010 |
jotenkin haikean kateellisena seurailen ystävien muuttuvia fb suhdestatuksia..Olisi kyllä joskus ihanaa olla parisuhteessa. Olen jo 33v ja edelleen yksin. Kerran olin kihloissa 16(!) vuotta sitten, siis sellainen nuoruuden höyrähdys oli kyseessä. Lapsen sain lyhyen seurustelun jälkeen ja jäin hetimmiten yksinhuoltajaksi. Olen asunut miehen kanssa elämästäni vain 1,5 vuotta ja sekin oli helvettiä.
Kommentit (11)
nyt olen ollut toinen nainen 2 vuotta ja en tätä enää kauhessti jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en halua toiseksi naiseksikaan. Mieluummin sitten yksin. Mutta yksinäinen vanhuus ahdistaa.
ap
On minulla mies ollutkin, mutta nyt jo kauan yksin. Kukaan ei edes tunnu haluavan minua, ei ole ottajia. Jotenkin lohdutonta.
Olen pian 31v ja pisin suhde, jonka olen onnistunut solmimaan on ollut noin puoli vuotta :(
Elämässäni on ollut alkoholisti, 2 pettäjää, muuten vaan pelimiehiä yms.
Sitä oikeaa ei vain tule kohdalle :(
Uskon, että en ole sellainen ihminen, joka sitä onnea saa, en taida ansaita. Joten tyydyn tähän.
Olen ollut yh jo 7v, enkä kyllä varmaan enää kykenisi suhteeseen, ehkä sitten joskus, kun lapset ovat jo poissa kotoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä on siis muitakin. En siis ole ainut, joka on ollut kauan yksin. Lasten isän kanssa olin 11v.
Jokin aika sittn tämä oli isokin kriisi. Ihastuksia oli, mutta ei ne edenny suhteeksi, eikä kaikki edes tapailuasteelle. (vaikka vissiin kiinnostus molemminpuolista jonkin aikaa ainakin) Nyt olen tyytynyt "osaani". ei paina mieltä enää, mutta toivo elää silti.
Olen 30, lapseton. Yksi parin vuoden suhde on ollut, siitä on nyt 4 vuotta. Olen kyllä tapaillut miehiä paljonkin (netistä), mutta hyvää ei vain ole löytynyt. Minuun on kyllä ihastuttu, mutta minä en oikein kehenkään. En tiedä olenko jotenkin nirso, omasta mielestäni en. Tuntuu vain, että tarvitsen sen "potkun", joku "ihan kiva" ei tunnu hyvältä riittävän. Mutta koska haluaisin myös perheen, niin luulen, että jossain vaiheessa on vain otettava joku, joka minut huolii. Jos vielä joku siinä vaiheessa huolii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 30, lapseton. Yksi parin vuoden suhde on ollut, siitä on nyt 4 vuotta. Olen kyllä tapaillut miehiä paljonkin (netistä), mutta hyvää ei vain ole löytynyt. Minuun on kyllä ihastuttu, mutta minä en oikein kehenkään. En tiedä olenko jotenkin nirso, omasta mielestäni en. Tuntuu vain, että tarvitsen sen "potkun", joku "ihan kiva" ei tunnu hyvältä riittävän. Mutta koska haluaisin myös perheen, niin luulen, että jossain vaiheessa on vain otettava joku, joka minut huolii. Jos vielä joku siinä vaiheessa huolii.
Itse 33, teininä 3,5 vuoden seurustelu, reilu 2-kymppisenä 8 vuoden seukkailu/kihlat (josta 1 lapsi) ja se päättyi muutama vuosi sitten. Aluksi oli tosi upeaa olla sinkkuna, voi pojat... :) Mutta pikkuhiljaa se menetti makunsa, sitä kaipasi enemmän läheisyyttä (kuin yksinäisiä krapula-aamuja - tai vielä pahempaa, krapula-aamuja huonossa seurassa!), yhteyttä johonkin toiseen, sitä että on jollekin tärkeä aikuisena ihmisenä parisuhdemielessä. Ramppasin kans treffeillä, baareissa - minuun ihastuttiin (ehkä se vaan käy miehiltä helpommin?) mutta oikein kukaan ei kolahtanut itselleni. Älä etsi liikaa, älä ole epätoivoinen, se oikea löytyy kyllä... Kuinka merkityksettömiä lauseita! Sama kuin lasta toivovalle; "kyllä se siitä kun lakkaat yrittämästä" tms... Pah.
Joten en sano mitään noista kliseistä, vaan vastoin kaikkia odotuksiani (!), mä todella löysin omani baarista. Hirvittävässä änkyrässä, en edes muistanut että olin saanut illan päätteeksi kaverin numeron, säkällä löysin sen viikon päästä. Muistelin tapausta, sehän oli ihan nasta eikä pahan näköinenkään, ehkä mä laitan viestiä, voi kai sitä aina treffeillä käydä... Niinpä käytiin ja se oli menoo se.
Sitä vaan että käyttäkää kaikki tilaisuudet hyödyksi, mua ei ainakaan ihanuudestani huolimatta :p kukaan kotoa hakenut. Verkot vesille, se löytyy tai sitten ei! :)
ap