Hei yh:T! Ja varsinkin ne joiden lapsi on isätön.
Miten ihmeessä pärjäätte vaikka kävisittekin töissä mutta arjessa yksin lapsen kanssa?
Kuka on lapsen mies roolimalli?
Kommentit (7)
Hän on siis yh omasta tahdostaan, eikä mies ole ollut kuvioissa millään tavalla. Ystävälläni on vastuullinen työ ja lapsi on ollut puolivuotiaasta asti henkilökohtaisella hoitotädillä. Hoitotädin ja lapsen suhde on lädes äiti-lapsi-suhdetta vastaava.
Miehen mallia lapsi on saanut lomaillessaan säännöllisesti enonsa perheen luona.
ennen yksinhuoltajuuttani olin naimisissa lasten isän kanssa joka oli viikot matkatöissä, minäkin olin vuorotyössä, ei tullut mieleenkään ihmetellä miten selviää.
Yksinhuoltajana apuvoimia on löytynyt paljon enemmän ja miehen malleja riittää lähiympäristössä, ilman uutta miesystävääkin, veljeni, lastenkummisedät, isoisät jne.
Miehen mallia lapsi on saanut lomaillessaan säännöllisesti enonsa perheen luona.
Saako tollasesta muka oikeasti jotain miehen mallia ? Kait se YH itteään lohduttaa sillä että sais mutta kuulostaa aika kaukaa haetulta näin yhdinperheen isän korvaan.

Noh jaa, meillä miehen mallia (jos sellasta nyt ihan oikeesti tarvitaan, entä ne äidittömät tytöt?) on poika saanut tuffasta, joka asuu ihan kolmensadan metrin päässä. Poika ei siitä huolimatta tapaa häntä säännöllisesti mutta silti isälläni on enemmän vaikutusta ja auktoriteettia lapseen kuin minulla koskaan.

Kyllä poika tarvii miehen mallin. Entä äitittömät tytöt? No mitä niistä?
Sinun isälläsi on vaikutusta ja auktoriteettia lapseen enemmän kun sulla tietenkin. Niin on tarhan tätilläkin. Lapset nyt vaan on sellasia että kun vieras komentaa niin seisovat suorana. Vanhemmat kun komentaa niin näyttävät kieltä.
on ollut pappa hyvänä miehen mallina, on ollut paljon avuksi ja lapsen kanssa. Samoin nykyinen mieheni on ollut jo 5 vuotta kuvioissa, lapsi on 12-vuotias
ovat kultaakin kalliimmat. Samoin toimiva tukiverkko ja ihminen joka huomaa, silloin, kun olet oikeasti väsynyt.
Lapsen isovanhemmat ja hyvä ystävä ovat olleet niitä miesmalleja. Ja nyttemin pitkäaikainen miesystävä.
uhmaikä oli kamalinta, yksin ja väsyneenä se rajojen asettaminen oli välillä täysin hukassa, ja niitä lipsumisia olen joutunut korjailemaan.
Onneksi tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että minulla on fiksu nuori mies:)