Lue keskustelun säännöt.
Olen niin tylsistynyt mun mieheen, argh.
22.07.2010 |
Miten ihmeessä saisin itseni arvostamaan miehessäni olevia pieniä hyviä asioita. Olen niin tylsistynyt, kypsynyt ja pottuuntunut tähän kaikkeen. Vai kuuluuko avioliiton ja parisuhteen olla tällaista. En taida olla onnellinen, mutta minkäs teen.
Mies on yrittäjä ja tekee pitkää päivää, tai no vain 12-13 tuntista mutta kuitenkin. Minä olen kotona 2-vuotiaan muksun kanssa. Harvoin jutellaan mistään, mies on kotiintullessaan aina niin kypsän näköinen, että hyvä kun siltä uskaltaa kysyä, millainen työpäivä oli. On ylipainoinen, juo vähintään 3 alkoholiannosta JOKA ilta, massuttaa iltakaudet karkkia. Ja on kypsän näköinen. Ja kuorsaa niin helvetisti, että minä en saa nukuttua, harkinnassa on toiseen huoneeseen nukkumaan siirtyminen. Seksielämä oli ennen ihan virikkeellistä ja mukavaa, nyt sekin on lässähtänyttä - mies hikoaa kuin sika ja viime aikoina laukeaminenkin on pari kertaa jäänyt väliin.
Tuntuu, että mua alkaa ahdistaa heti kun ukko tulee töistä. Tekee koko ajan mieli kysyä "mikä mättää" kun on niin kyrsiintyneen näköinen.
En tiedä, onkohan kyllästynyt minuun ja perhe-elämään vai mikä on. Epäilen jo syrjähyppyäkin.
Voi paska. Tätäkö tämä nyt on.
Kommentit (9)
Siltä kuulostaa. Eihän perheellinen mies voi tuolla lailla häipyä omille asioilleen sopimatta lapsen hoitamisesta jne.
Olet jäänyt alistetuksi taloudellisen tilanteen ja väsymyksen vuoksi. Jos sinulla on sukulaisia, hyviä ystäviä tms. niin juttele heidän kanssaan. Muutos on saatava aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu että muksun hoitaminenkin on miehen mielestä kauhea urakka eikä mukulaa hoidakaan jos minä olen lähistöllä. Ja kasvattaa vasta 2-vuotiasta lastaan minun mielestäni liian kovalla tavalla, ei empatiaa, ei tunteita.
Näistä asioista tarttis varmaan oikeasti keskustella, mutta kun en jaksaisi taas pahoittaa omaa mieltäni. Mies kun aina kääntää kaiken niin päin, että minä olen kaiken pahan alku ja juuri. Ja huom, minä EN nalkuta, sitä ihmetteli eräs ystävättäreni tuossa taannoin. Eli siitä ei voi kiikastaa. Olen vain niin väsynyt olemaan aina se antava osapuoli, mitään ei saa takaisin, ainakaan pyytämättä.
Meillä mies ei kyllä lähde omille menoilleen miten sattuu, mutta pitkää päivää tekee eikä koskaan soita jos menee tavallista pidempään, eli jos kotiutuukin vasta lähempänä klo 20. Ja jos mainitsen että olisi voinut soittaa, että olin huolissani, kääntää sen niin päin, että miksen minä soittanut kun hän on myöhässä, hänellehän olisi voinut sattua jotain. Argh. Itsekäs paska.
Olen tässä alkanut miettiä, että mahtaako niitä hommia oikeasti olla niin paljon vai viivytteleekö tahallaan töissä ettei tarttis kotiin tulla. En tiedä.
On vaan niin raskasta ja ahdistavaa. En haluaisi luovuttaa, mutta välillä (usein) tuntuu siltä, että yksin muksun kanssa olisi helpompaa.
-ap-
Näistä asioista tarttis varmaan oikeasti keskustella, mutta kun en jaksaisi taas pahoittaa omaa mieltäni. Mies kun aina kääntää kaiken niin päin, että minä olen kaiken pahan alku ja juuri.
Olen vain niin väsynyt olemaan aina se antava osapuoli, mitään ei saa takaisin, ainakaan pyytämättä.
On vaan niin raskasta ja ahdistavaa. En haluaisi luovuttaa, mutta välillä (usein) tuntuu siltä, että yksin muksun kanssa olisi helpompaa.
Ymmärrän juurikin nämä kohdat...
Kaiken lisäksi minulla on vähän sukulaisia täälä päin /kavereita vielä kehkeytynyt kun asun melkein 200km päässä synnyinkaupungistani, ei ole hoitajaa heti tarvittaessa eikä oikein ketään kenelle puhua...
Joskus mies kuin ilkeyttään vielä tekee niinkin kivasti kuin sulkee meidät kotiin, eli jos vain yksi auto käytössä, onkin yhtäkkiä päättänyt lähteä johonkin kysymättä olisiko minulla suunnitelmia tai haluaisinko mennä johonkin...
Kun täälä auto on melkein välttämätön.
Yksi päivä myönsi ihan ääneen kuinka ihmettelee itsekin miksi olisi koko ajan menossa, häntä jotenkin ärsyttää kotona oleva hälinä ja minä kuulemma vain huudan ja raivoan likalle, lässytän ja lässytän samaa asiaa koko ajan...
Meinasi leuka pudota...
Kuulemma helpomminkin sitä likkaa voi opettaa jotakin tekemään kuin koko ajan pulputtamalla.
"ehkä kyllästynyt"
kannattaa kysyä eikä padota sitä sisällään... ihan varmana miehesi myös mietti teidän parisuhteen jatkuvuutta ha jne. ei auta padota asioita se vain pahentaa asioita. Tee aloite. Kysy välittömästi kun hän tulee ovesta sisään ja kysy että mihin me ollaan menossa tässä suhteessa.
älä huoli Ap. Syitä eroon löytyy kyllä. Et ole riittävän kypsä suhteeseen ja miehesikin ansaitsee paremman kumppanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tienaa hyvin, niin ole onnellinen!
Kaksivuotiaan hoitamisessa ei ole ihan kamala homma, joten pääset selkeästi helpommalla teidän perheessä. Mutta omaa aikaa toki tarvitset.
Onko teillä muuta lastenhoitoapua kuin miehesi? Olisi hyvä, jos saisit vähän lomaa perheestä välillä.
Tätä tää on. Omien valintojen kanssa on opittava elämään. Arki rassaa kaikkia. Vaan arjestakin voi tehdä ihan hyvän jos vielä jaksaa nähdä vaivaa. Ne rinsessa-ajat on sunkin osaltasi ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja menkää ajelulle. Osta miehelle babyporkkanoita ja tee houkuttelevan näköinen dippailulautanen lapsen kanssa. Anna lapsellekin joku vaativa tehtävä että tuntee itsensä tarpeelliseksi.
Herätä se mies tajuamaan tilanne ennen kuin on liian myöhästä! Älä kuitenkaan ala marttyyriksi.
Onko miehellä mitään harrastusta tai mitään mistä tykkää? VAikka sitten joku leffa jonka katotte yhdessä...
Minulla toki tilanne ei ole noin päin vaan mieheni on ihan työläisenä sukulaisen firmassa ja johtaja on maailman mukavin mulkku, eli välillä mieheni tulee niin kyrpääntyneenä töistä ettei päivää uskalla sanoa.
Ja minun mieheni on alkanut puntteilemaan ja kohottamaan kuntooan, laihduttamaan, mutta kalja maistuu siinä määrin että kun sitä otetaan niin pitäis heti vetää lärvit, eihän siinä muuten ole mitään järkeä...:S
On joskus kuulemma niin väsynyt ettei vaippaa jaksa likalle vaihtaa, joskus märäjää ruokaa, joskus katoaa vain puntille muutamaksi tunniksi ja jos soitan missä viipyy (esim. kauppaan pitäis mennä) saan raivostumaan turhilla kyselyillä...
Minulla ei oikein ole omia harrastuksia, kun eihän mulla herranjestas ole sitä omaa aikaa niissä käydä! Eilenkin kun isäntä viimein 9 jälkeen saapui töistä kotiin (juu ehkä väsyneenä) ja sain vihdoin taivuteltua likan sänkyyn niin lähdin koiran kanssa rullislenkille tuulettumaan, eiköhän lenkin loppupuolella soikin puhelin (n.45min) että missä olen kun väsyttää ja haluais nukkumaan ja likka sängyssä sen kun huutaa ja haluais pois........ VOI HERRANJESTAS kun ei osaa omaa lastaan nukuttaa!?!
Eipä ole koskaan noussut yöllä antamaan maitoa - oli sitten lomaa tahi ei.
Onhan meilläkin hyviä hetkiä, en minä sitä sano, mutta alkaa omat ajatukset pelottaa kun ei jaksaisi enää pahoittaa mieltään turhista haukuista ja marinoista, eihän kotiäiti tee yhtään mitään!!!
Eniten ehkä harmittaa kun niin vähän ylipäätään osallistuu lapsensa elämään/hoitoon.
Ei ole minulle vielä järjestynyt yhtään extempore vapaa-iltaa jollen ole itse hoitajaa järjestänyt...
"ehkä kyllästynyt"