Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia pelätä "koko ajan" että vauva kuolee?! (ov)
21.07.2010 |
Vauva nyt 7kk ja ihan päivittäin, useitakin kertoja tulee mieleen, että mitä jos tuo joskus kuolee. En siis pelkää, että se just nyt kuolee, (kun pahin kätkytkuoleman riskiaikakin on ohi,) mutta mietin että jospa se kumminkin kuolee lapsena/nuorena tai ainakin ennen minua. Vaikka tapaturmaisesti. Luen noita lasten hukkumisuutisiakin jo ihan kauhulla, vaikka oma lapsi ei vielä veteen tänä vuonna päässytkään. :(
Taustalla on lapsettomuus ja lapsi on saanut alkunsa hoidoilla. Mies ei halua toista lasta, kun on itsekin ainokainen, enkä minäkään välttämättä toista tarvitse. Kuitenkin ajattelen esim., että olisi hyvä jos olisi useampi lapsi, niin niitä jäisi jos yksi kuolisi...
Onko ihan sairaita ajatuksia, hakeutuako hoitoon?! :S
Kommentit (7)
Myös ne hoidot varmasti vaikuttavat mietteisiisi, samoin tuo miehen toivoma yhden lapsen politiikka. Sitähän aina hymähdellään, että ensi kertaa vanhemmiksi tulleet ramppaavat pitkin yötä tarkistamassa lapsen hengitystä ja suurinpiirtein teippaavat lapselle tyynyn päähän pehmusteeksi heti kun vauva osaa kääntyä kyljelleen. Seuraavien kohdalla ei enää olla niin neuroottisia. :)
Ihan normaalia siis, niin kauan kuin ajatuksesi eivät vie sinua ahdistuksen partaalle, eivätkä ne vaikuta normaaliin elämääsi (esim. et uskaltaisi lähteä lapsen kanssa kotoa ulos).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja itsekin olen joskus miettinyt, että miten kestäisin jos mies ja lapset kuolisi tapaturmaisesti. Mutta ei kyllä ole mielestäni normaalia, että mietit sitä jatkuvasti. Enkä myöskään tekisi sen takia montaa lasta, että "jäisi yksi jos toinen kuolee". Suurin osa ihmisistä kuitenkin kuolee luonnollisesti vanhuuteen :) Älä turhaan murehdi sellaisia asioita joille et voi mitään vaan nauti täysillä ainokaisesi lapsuudesta ettei myöhemmin kaduta :)
niin sitten vielä ok. Itse olen yhden lapsen äiti ja on kyllä ahdistavaakin tajuta, miten paljon sitä rakastaa ja mitä kaikkea elämässä voi sattua. En jää kuitenkaan märehtimään niitä asioita. Luulen että rakkaus on vain niin suurta että vie aikaa oppia "kestämään" sitä.
Ajatuksia oli vähemmän kunnes tulin uudelleen raskaaksi. Raskaus saa kyllä ihmisen tunteelliseksi ja herkäksi, nyt mietin taas mahdollista kuolemaa enemmän mutta ihan normaalisti kuitenkin. Rakastan vain molempia lapsiani niin paljon.
niin sitten vielä ok. Itse olen yhden lapsen äiti ja on kyllä ahdistavaakin tajuta, miten paljon sitä rakastaa ja mitä kaikkea elämässä voi sattua. En jää kuitenkaan märehtimään niitä asioita. Luulen että rakkaus on vain niin suurta että vie aikaa oppia "kestämään" sitä.
Ajatuksia oli vähemmän kunnes tulin uudelleen raskaaksi. Raskaus saa kyllä ihmisen tunteelliseksi ja herkäksi, nyt mietin taas mahdollista kuolemaa enemmän mutta ihan normaalisti kuitenkin. Rakastan vain molempia lapsiani niin paljon.
esikoisen kanssa pelkasin syysta, koska han ei olekaan terve. Silloin ymmarsin, etta pelko usein liittyy aidin masennukseen. Olinkin ahdistunut, mutta jalkikateen tajusin, etta mun pelot sairaudesta liittyi ihan aiheelliseen sairauteen.
Mutta nyt tokan lapsen kanssa pelkaan sairastumista, tapaturmaa tai jotain "katastrofia". Olenkin ajatellut koko ajan, etta no nyt on ihanaa kun on terve lapsi. Mutta pelkaan sitten jotain pahaa kuin rangaistuksena.
Toisaalta se ei vaikuta siihen etten uskaltaisi kiintya.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vieläkin joskus tulee mieleen. Raskaus oli vaikea ja synnytys painajaismainen, että siihenkö ainakin aluksi liittyi? Parisuhdekin oli huonolla tolalla ja minulla oli joku kumma ajatus, etten olisi "ansainnut" lasta. Ei kai nämä mitään niin harvinaisia ajatuksia ole, eri asia on sitten jos koko ajan pohtii.
että en siis koko aikaa ajattele, että jos lapsi kuolee, mutta ajatus tulee mieleen usein. En ole kumminkaan erityisen ahdistunut, kun en jää ajatusta märehtimään.
Ap.