Perätilasynnytyskokemuksia?

... niin, että jouduin osastolle vkoilla 39+3 kun epäiltiin raskausmyrkytystä. Ultrasivat, ja siellä meidän neiti istui tyytyväisenä masussa! Lääkärit ja terveydenhoitajat olivat pitkään olleet sitä mieltä että raivotarjonnassa on, mutta eipä ollutkaan :) Kääntöä ei edes yritetty noilla viikoilla.



Alatiesynnytys ei käsittääkseni ole kaikissa vauvan perätilatarjonnoissa suositeltava. Meillä oli kuitenkin paras vaihtoehto näistä eli vauva oli kuin uimahyppääjä, linkkuveitsiasennossa ja tulossa peppu edellä maailmaan.



Meille esiteltiin parempana vaihtoehtona heti alusta pitäen alatiesynnytystä, jota ensin kauhistelin. Esim. tervehtyminen nopeaa, itse synnytys helpompi kun raivotarjonnassa koska pehmeät osat tulevat ensin jne... Olin ensisynnyttäjä, ja kuullut juttuja kuinka aina otetaan sektiolla, jos kyseessä perätila. No, meille sitten kerrottiin tarkkaan riskit molemmista vaihtoehdoista (alatiesynnytyksessä riski napanuoran esiinluiskahduksesta kun ensin tulee ulos muu osa kuin pää, ja sektiossa puolestaan leikkausriskit sekä äidille että vauvalle. Kerrottiin tutkimukset ja riskiprosentit tms), tehtiin ultraamalla vauvasta kokoarvio (tulee olla alle 4 kg) ja minusta otettiin lantiokuvat, jotka kertoivat lantioni olevan tarpeeksi tilava alatiesynnytykselle.



Miehen kanssa päädyttiin alatiesynnytstä koettamaan, leikkurin sanottiin olevan valmiina jos joutuu hätäsektion tekemään.



Äitipoliaika varattiin 40+6 viikoille, suunnitelmana että jos ei sitä ennen ole tapahtunut mitään, käynnistetään synnytys. Tyttö oli sen kokoinen ettei haluttu hänen enää kasvavan. Eipä tarvinnut käynnistää, vaan 2 pv yli lasketun ajan tyttö päätti tulla maailmaan. Eli ei tullut aiemmin kuin raivotarjontaisetkaan :)



Meillä synnytys meni niin, että minulla menivät aamuyöllä lapsivedet ja meitä oli ohjeistettu että sairaalaan voi meidän tapauksessamme lähteä sitten saman tien, ei tarvitse odotella supistuksia. Halusivat saada meidät molemmat heti seurannan alle. No, supistukset alkoivat melkein heti lievinä, ja rauhassa pakattiin viimeiset kamat ja lähdettiin.



Sairaalassa päästiin saliin puolen tunnin käyrillä olon jälkeen, ja kaikki eteni hienosti. Jossain vaiheessa lääkäri kävi ottamassa vauvasta verinäytteitä, seurattiin veren happipitoisuutta, ja vauvaan laitettiin myös seurannan helpottamiseksi anturi, joka mittasi elintoimintoja. Yleensä se laitetaan siis alakautta vauvan päähän kiinni, meillä se oli neidin pepussa :D Hyvin toimi joka tapauksessa!



Itse ponnistusvaihe minulla kesti vain 45 minuuttia, josta vain muutaman minuutin puskin tyttöä loppuviimeksi maailmaan. Oksitosiinitippa laitettiin vauhdittamaan loppuvaihetta ja epiduraalia vähennettiin, jotta tuntisin paremmin mihin suuntaan minun tulisi supistusten aikana ponnistaa.



Synnytys tapahtuu niin, että aluksi voit ponnistaa muissa asennoissa, mutta loppuasento on aina poikkipöydällä, eli olet selin pääpuoli hieman kohollaan ja sinulle asennetaan jalkatuet joista voit ottaa tukea tarvittaessa. Itse en niitä paljon tarvinnut, kun pidin kiinni polvitaipeista. Poikkipöytä siksi, että henkilöstö voi työskennellä rauhassa ja pystyy toimimaan nopeasti jos tarvetta on. Onhan kyseessä kuitenkin riskisynnytys siinä mielessä, että napanuoraa on pystyttävä koko ajan seuraamaan ja tarvittessa auttamaan. Episiotomia tehtiin ainakin minulle, taitaa olla aika perusjuttu tässä tapauksessa.



Koppia haaruksissasi tulee ottamaan ymmärtääkseni lääkäri - ainakin meillä lääkäri tekee tämän - eli hän ottaa vauvan tietyllä otteella ulos loppuvaiheessa: hän kääntää vauvaa päästä oikeaan asentoon jotta pää mahtuu tulemaan nopeasti ulos. Saattaa avittaa myös joskus laittamalla vauvan suuhun muutaman sormen, jotta käännös pystytään tekemään nopeasti ja oikein. Minulla oli kaksi lääkäriä (ja ainakin kymmenen muuta ihmistä...) tuijottamassa loppuvaihetta, toinen lääkäreistä ohjasi ja toinen teki. Vauvaan ei saa koskea ennen kuin hän on tullut lapaluun alaosia myöden ulos, jotta vauva ei säikähda ja levitä käsiään synnytyskanavassa. Itse ulostulovaiheen tulee olla aika vauhdikas jottei happivajeita yms. pääse tulemaan, joten minä ainakin murisin niin, että koko sairaala raikui :D



Kaikki meni hienosti ja koko synnytykseen meni 9 tuntia - kotoa lähdöstä siihen, että parkaisu kuului. 3870 g ja 50 senttiä äänekästä tavaraa!



Kaiken kaikkiaan en voi muuta kuin suositella kaikille alatiesynnytystä, jos henkilökunta on siihen tarpeeksi kokenutta. Kaikkialla näitä ei suosita käsittääkseni, voipi liittyä juuri tuohon kokemukseen ja taitoon. Kannattaa otattaa nuo kuvat ja kokoarvio, sillä ilman niitä en ainakaan minä olisi uskaltautunut hommaan, eikä alatiesynnytystä ainakaan meidän sairaalassa muutoin olisi uskoakseni edes mahdollisuutena pidetty. Jos olisi siis huomattu vasta synnytyksessä, olisivatkohan leikanneet - uskoisin näin.



Onnea matkaan, tuli pienokainen sitten kuinka vain!!!

Minulla siis neljäs synnytykseni viime elokuussa sujui täydellisenä perätilasynnytyksenä, ja jos ilmaisu sallitaan, niin voin vain suositella :)



28-viikolla neuvolassa sanottiin, että niin on hyvin laskeutunut ja ihan on alhaalla jne, mutta 36-viikon viimeisessä ultrassa meilläkin neiti oli tyylikkäästi työntämässä päätään mun kainaloon! Noin viikon päästä tehtiin käännösyritystä kahden lääkärin voimin ja minua riiputettiin pää alaspäin varmaan pari tuntia, mutta ehei toivoakaan, tyttö ei liikahtanutkaan. Lääkäri oli todella optimistinen ja sanoi, että heiluu niin kovasti eikä ole asettunut ollenkaan, että voi hyvinkin itsestään kääntyä, joopa joo...



Minulla piti olla kontrollikäynti 39-viikolla, mutta joku varalääkäri peru koko homman, kun ei papereita katsoessaan nähnyt muuta kuin, että neljättä tekevä akka on käyny lantiokuvissa, ihmetteli vaan, että miksi ja perui mun ajan. Minullekin selvitettiin sillon käännöskerralla kaikki kuviot ja otettiin ne kuvat, joka oli koko touhun inhottavin osuus johtuen lievästä ahtaanpaikankammosta. Sanoivat myös, että se 4 kiloa on se raja, jonka vuoksi myös se kontrolli olisi ollut, koska arvelivat sen sinne kiipivän.



39+6 alkoi sitten tapahtua. Koko päivä oli ihan kummallinen. Yritin siivoilla ja neljän maissa hurautin imurinkin käyntiin, mutta ei siitä sitten tullut oikein mitään. Soitin ukolle, että josko sitten kuitenkin lähdetään käymään sairaalassa, kun matkaakin on 100 km ja on niin pönttömäistä "puristelua ja kiristelyä". Aiemmat kolme synnytystä on "käynnistyneet" lääkärin sisätutkimuksen seurauksena.



Kuuden jälkeen soitin taas ukolle, että missä viipyy kun olo aina vaan kurjenee ja puristelee jo ihan kipeästikin välillä ja tulikin sitten, kuin myös mummo lapsenvahdiksi. Lähdettiin ajamaan, ja tuntu, että aina vaan kipeempää tekee, ja sit tajus jo itsekin, että nyt taitaa olla kiire! Soitettiin sairaalaan, että ollaan tulossa ja kun kuulivat tilanteen + kattoivat mun papereista, että nopeasti on tulleet ennenkin, laittoivat ambulanssin vastaan. Lanssi soittikin meille ja treffit sovittiin, jonne sitten vedet iloisesti poksahtivat mersun etupenkkiin (mulla aina menneet vedet salissa kun vauva syntyy). . Sit mentiinkin ja kovaa! 25 km sairaalaan taittui muutamissa minuuteissa ja 18 minuuttia siitä kun olin sairaalaan ovesta sisällä, oli tyttö ulkona.



Mitään lääkäreitä ei kyllä paikalla ollut, ihan kätilöitä vaan, ja kun tulin saliin, tuuppasivat ultran kylkeen, että näkivät sykkeen ja samantien kun pääsin selälleen, sanottiin, että pylly näkyy, anna tulla vaan. Minäkin muistan, kun joku sanoi, että älkää koskeko vauvaan eli tosiaan pitää saada olkalinjaan itse ulos, mutta missään vaiheessa ponnistusta en tuntenut kipua, pienen nippasun kun pää tuli ulos ja minulle ei todellakaan leikkailtu yhtään mitään eikä käännelty tyttöä, tuli ihan itse. Myönsivät kyllä sitten seuraavana päivänä, että sairaala oli töpeksinyt sen viimeisen kontrollin suhteen ja onni oli, että tuli ajoissa, mitat olivat kuitenkin komeat 3990g ja 52 cm!



Kaiken kaikkiaan kokemuksena aivan ihana, enkä alunperinkään ollut suostumassa sektioon kuin aivan äärimmäisessä hätätilanteessa. Mielestäni synnytyksistäni helpoin, vaikka avautumisvaihe olikin aika "ärhäkkä". Hieman hölmönä kyllä olin, etten todellakaan osannut lähteä ajoissa, mutta kai nuo aikaisemmat aloitukset on olleet sikäli helppoja, kun on tosiaan tehty se tutkimus, ja siitä on sitten lähtenyt selkeästi supistelemaan.



Odotan nyt täydellistä yllätysvitosta ja yhtään en olisi pahoillani vaikka nurinperin olisikin, mutta kerroin kyllä jo sairaalassa, että se hurjatahtinen meno ambulanssikyyteineen jätti hieman pelkoa persuuksiin :)



Ei muuta kuin onnea tulevaan, ehdottomasti suosittelen alatiesynnytystä, jos mitat on ok. Mitähän noista pylly edellä ponnistajista mahtaa isona tullakaan... Veljeni on syntynyt jalat edellä, ja hän on ainakin taiteilijasielu henkeen ja vereen, että kuka tietää :)



-omppu, katras ja Yllis 19+4-