Onko lapsellasi oma tv huoneessaan?
Kommentit (21)
myös leikkihuoneessa,ja isossa leikkikerroksessa,lapset 2-13v
Sai sen nyt keväällä. Tv:ssä tosin ei ole digivalmiutta eli se on vain pelien pelailuun tai dvd-elokuvien katseluun.
Meillä olohuone "rauhoittui" kertaheitolla, kun yksi tv siirtyi pojan huoneeseen. Eikä lapsi vietä siellä yhtään enempää aikaa esim. pelaillen kuin silloin, kun touhusi olohuoneessa näitä juttuja.
jo varmaan 7.v lähtien sekä oma tietokone ja pleikka ym.
on taulu tv, jossa näkyy vain juniori ja disney chanel. On myös xbox, mutta siihen tarvitsee aikuisen laittamaan salasanan. Ollut jo reilu vuoden ajan.
9 vuotiaalla on tietokone ja se on ollut jo 2 vuotta. Tietokoneessa on rajoitetut sivut joille pääsee ja itse nään kaikki sivut joilla on käynyt.
lapsella omassa huoneessa telkkari, samoin tietsikka. Hyvin vähän omia telkkareita katsotaan, vaikka mahdollisuus olisi. Osalla tv on tietsikalla tv-kortin kautta. Sanoisin, että ainoa joka tuota käyttää, on perheen 15-vuotias. Tykkäävät katsella telkkaria olkkarissa, siellä missä muutkin ovat.
Lisäksi meillä on siis ylä- ja alakerrassa telkkarit, vähän isommat, ja noita tietsikoitakin on talossa 8;-D. Kaikki käytössä. Raatoja tms. en viitsi laskea..
11 v pojalla on, käyttää sitä kyllä lähinnä Wiin:n pelaamiseen. Välillä katselee urheilua, muilla lapsilla ei ole.
ja mitäs ne lapset tv:llä omassa huoneessaan? siinähän ne laiskistuisi vielä enemmän ja kttois vaan noita disney channeleitä yms.
huom! näkökin huononis yms.
ONHAN TOIKIN OMA KEINONSA SAADA LAPSI POIS JALOISTA!
Tietsikkakin on "yleisissä" tiloissa että voi vähän seurailla.
mutta jos olisi , ei ainakaan lasten- tai teinien huoneissa.
ONHAN TOIKIN OMA KEINONSA SAADA LAPSI POIS JALOISTA!
Oletko koskaan huomannut ajattelevasi asioista jokseenkin yksitotisesti? ;)
Jos jokin asia sinulla tarkoittaa jotain, se ei tarkoita välttämättä sitä samaa kaikissa muissa perheissä. (Tiedän, liian vaikea ajatus käsittää...)
Tosin lapsetkin vasta 6v ja 2v. Olohuoneessakin telkka ollut vasta vähän aikaa, siinä lapset katsovat sieltä max 30min/päivä. Onneksi eivät yleensä ole niin kiinnostuneita että katsoisivat edes tuota aikaa.
Saa vähdä mikä on käytäntö kun ovat teinejä.
Lapset 7v. ja 4v.
Minusta on hassua, että lapsilla on omat telkkarit, mutta niitä "ei katsella juuri lainkaan". No miksi ne sitten on, jos niitä ei katsella? Sisustuselementtinä? Outoa, todella outoa.
Meillä olkkarin ei tarvitse rauhoittua lapsilta. He saa käyttää sitä siinä missä me vanhemmatkin. Xboxia pelataan rajoitetusti, samoin katsotaan lastenohjelmia. Jos meillä on vieraita, niin kaikki viihdevälineet pysyy joka tapauksessa kiinni, joten ei tarvi sitäkään miettiä.
ONHAN TOIKIN OMA KEINONSA SAADA LAPSI POIS JALOISTA!
Voi elämän kevät tätä ajattelun yksioikoisuutta!
Meillä on telkkari ja/tai tietsikka kaikissa huoneissa paitsi olkkarissa ja kirjastossa.
Lastenhuoneen telkkarista katsellaan elokuvia ehkä kaksi kertaa vuodessa. Lapset eivät myöskään leiki huoneessaan, koska haluavat olla siellä, missä toisetkin.
Lapset nukkuvat perhepedissä eli koko huone, telkkari, sängyt sun muut ovat siis ihan tyhjän panttina ;)
joka huoneessa, joka tietsikalla tai muuten, siksi, että on se Mahdollisuus katsoa:-). Nyt ei ole tarvetta ollut, mieluiten kaikki lapset katsovat yhdessä jotakin ohjelmaa tai leffaa olkkarissa tai yläkerran aulassa - tai katsotaan kaikki jotakin ohjelmaa yhdessä. Onhan tässä munkin makkarin koneella telkkari, mutta sitä ollaan katsottu kerran reilun 1,5 vuoden aikana;-D. Onpahan valmiudet. Parempi tällaiset on ottaa rakentaessa huomioon, kuin sitten vuosien kuluttua voivotella. Tv-kortti tai kirppistelkkari ja digiboxi ei paljoa maksa, kuten ei tietsikatkaan. Kuka käskee ostaa kalliita paketteja suoraan kaupasta..?!