Miksi sitä pidetään outona kun sanoo pitävänsä
talvesta ja lumesta. Joulusta ym. talveen liittyvästä?
Oikein odotan viileää syksyä ja raikkaita sateita,
ensilunta. Kaunista/valkoista.
Olen aina pitänyt talvesta ja lumesta, mitä outoa siinä On? Se on taianomaista ja kaunista.
Kommentit (7)
Ja olen syntynyt lokakuussa... En tiedä vaikuttaako asiaan. Asuin vuosia Välimeren maassa, jossa lunta tuli vain muutamaksi päiväksi, ja yhtä tuskaa oli.
mansikoita,veneilyä,mökkireissuja ja piknikkejä.
talvessa on hienoa juhlavalot,valkea lumi ja takkatulen loimotus
Muistelen, että ennen murrosikää vielä aina syksyisin odotin joulua ja ensilunta. Oli ihanaa saada kielelle ensimmäinen lumihiutale, rakentaa lumilyhtyjä ja lumiukkoja.
Murrosiässä alkoi tulla koulupaineita ja samalla joulun aika alkoi ahdistaa. Kai se johtui kylmyydestä ja pimeydestä. Kaamosmasennus on vuosien myötä vain pahentunut. Tuntuu kuin järkikin jäätyisi joulu-tammikuussa.
Olen kyllä talvilapsi, helmikuussa syntynyt, kovien pakkasten aikana vielä. Mutta tuskin sillä on asiassa merkitystä. Kesä on nykyään suosikkivuodenaikani.
Pimenevät, viileät illat saa mut tosi energiseksi ja tekee mieli aloittaa uusia harrastuksia ym. Kesä on musta aika tylsää enkä tykkää kovin kuumasta. Olen keväällä syntynyt.
syksyllä täynnä energiaa aloittaa opiskelut tai uusi harrastus.
Joulua odotellessa.
Kesä&kuumuus tosi väsyttävää. Rannalla loikoilu ei nappaa.
mäkin tykkään joulusta tosi paljo.enempi ku kesästä...:)