G: Minkä ikäinen lapsesi oli, kun äitinä oleminen tuntui ahdistavimmalta?

ÄLYTÖNTÄ menoa KOKO AJAN. En jaksa. Kiroilen itsekseni joka päivä ja olen aika puhki. Koko ajan pitää olla vahtimassa, viihdyttämässä ja komentamassa.



Muut lapset olivat ihan ok taaperoiässä. Tämä kolmas onkin sitten hirvittävän vaativa. Mieskin jo ihan poikki ja kyllästynyt.



Eiköhän se tästä pikkuhiljaa, kun pieninkin alkaa leikkimään kunnolla sisarusten kanssa.

Siinä vaiheessa vissiin on tullut liikaa valvottua ja oltua sidoksissa ja sitten alkaakin uhmaa pukata ja lapsi on varsinainen koko ajan vahdittava viikari! Tuossa vaiheessa on tullut aina isompi oman ajan tarve ja väsymys ym.

Joo, hiukka ennen kaks vee synttäreitä, se uhma!

Mulla on molemmat olleet sylivauvoja ja elämä sitä, että kaiken saa tehdä yhdellä kädellä. Yksikseen juuri nukkuneena viihtyivät ehkä 5-10 minuuttia. Lisäksi se vauvan ennakoimattomuus nukkumisen ja kaiken muunkin suhteen väsyttää. Sitten kun alkaa liikkua, elämä helpottaa, kun lapsi alkaa viihtyä enemmän lattialla ja saa kädet vapaaksi tehdä muita hommia. Toinen suuri helpotus oli, kun esimerkiksi nukkumisesta tuli rauhallista. Ei ollut pelkoa pitkäksi menevistä illoista, liian aikaisista herätyksistä tai yöitkuista. Tämä tapahtui joskus 2-3 -vuotianaa.



Nyt nuorempikin jo 5-vuotias ja elämä on helppoa kuin mikä. Sen kun istuu takapuolellaan, nukkuu rauhassa ja tekee kotitöitä keskittyen.:)

Ihan kamala uhma, ja minulla kuitenkin myös avuton pikkuvauva hoidettavana. Silloin ahdisti.



Vieläkin harmittaa että kuopuksen vauva-aika meni niin inhottavissa merkeissä, kun se muuten olisi ollut niin ihanaa.

Sen jälkeen alkoi koliikki ja ahdisti ja olin kuoleman väsynyt.



5-6kk paikkeilla alkoi mennä paremmin ja mietein jo että onpa helppoa, kyllä tässä toinenkin menisi samoilla tulilla.



Toista odottaessa vaivasi kuolettava pahoinvointi, väsymys ja selkäkivut. lähes koko 9kk



Nyt odotan, ja odotan että tämä toinen syntyisi että pääsisin tästä väsymyksestä ja jaksaisin olla äiti.

Tokan kanssa imetyksen lopetus oli tosi vaikeeta ja stressaavaa

kolmannen kohdalla koko kolmas elinvuosi oli kamala, tyttö oli hirveä termiitti, teki koko ajan tuhmuuksia

nelosen kohdalla ei ole pahemmin vielä mikään ahdistanut, kaikki on sujunu käsikirjoituksen mukaan.

Toisen lapsen synnyttyä ahdisti väsymys, nyt uhmailu ahdistaa ja siinä lähinnä oma rajallisuus ja lyhyt pinna. Sitten se, kun lapset ei tottele ja pitää hermostua ennenkuin tottelevat.



En osaa oikeasti vastata. Vähän väliä joku juttu ahdistaa... oli ikä mikä hyvänsä.

taaperoikä.

Toisen kanssa ei mikään..

ei loppunutkaan ikinä, jatkui ja jatkui 7-kuiseksi. Vaikeinta oli aika, kun pian tuon jälkeen syntyi nuorempi ja hänkin huusi puoli vuotta. Oli yhtä väsynyt kuin esikoisen kanssa totutellessa vauvaelämään.

kun lähti liikkelle ja itkut loppui, alkoi ahdistus helpottaa.



Uhmaiässä nyt, mut ei ahdista kyl samalla lailla yhtään. Murrosiän unettomia öitä ootellen...

2v synttäreitä kummankin lapsen kohdalla. Ihan tuskaa, kauheita uhmakohtauksia ja ei ymmärrystä kummallakaan mitä toinen haluaa. Vauvaikä ihanaa ja nyt ainakin on parempi vaihe kun kuopus alkanut puhua ja uhmakohtauksetkin helpottaneet. Toivottavasti lopullisesti.

2v synttäreitä kummankin lapsen kohdalla. Ihan tuskaa, kauheita uhmakohtauksia ja ei ymmärrystä kummallakaan mitä toinen haluaa. Vauvaikä ihanaa ja nyt ainakin on parempi vaihe kun kuopus alkanut puhua ja uhmakohtauksetkin helpottaneet. Toivottavasti lopullisesti.

ja esikoinen oli heidän syntyessään 3,5v.

Sen jälkeen aloin uskoa, että siitä selviää hengissä :) Uhmaikä ahdistaa välillä, muttei läheskään niin pahasti.

Äitinä oleminen ei ole KOSKAAN tuntunut alistetulta!

Rankempia ja vähemmän rankempia ajanjaksoja on ollut, muttei koskaan alistavia.



t. äiti ja lapset 5v+ 2 x 2v

Sitten alkoi helpottaa, äitiyteen tottua jne.



Nyt3 lasta pienillä ikäeroilla eikä ahdista enää ollenkaan.

Liian makeaa punaviiniä lasissa ja lukivirhe : )



Älkää koskaan ostako Albanialaista viiniä... ; )