Mitä tekisit jos saisit tietää että oma äitisi oli vähällä jättää sinut kun olit lapsi?
Mulle kävi näin.
Sain tietää, että ollessani n. 8-vuotias äidilläni oli suhde vieraan miehen kanssa ja oli kertonut isälleni, että lähtee ja lapset jää.
Tuli sitten toisiin aatoksiin ilmeisesti ja pitkän vatvomisen jälkeen vanhempani lopulta erosivat ja asuimme siitä lähtien äidin kanssa.
Tämä tieto vaan tuli ihan puun takaa ja järkytti perin pohjin, vaikka on niin vanha asia.
Nyt vellon itsesäälissä enkä tiedä miten tähän pitäisi suhtautua vai pitäisikö mitenkään.
Olen äitini kanssa kohtuu hyvissä väleissä.
Kommentit (8)
Itse tiedän äitini hautoneen itsemurhaa kun me lapset olimme pieniä. Kävi sillalla jo keikkumassa, mutta tuli takasin. Sillon me lapset oltiin 4-10 -vuotiaita.
Ja lapsi tai teini olen ollut vielä, kun äiti tämän kertoi.
Pitkään olin äitille todella vihainen siitä, että edes harkitsi meidän jättämistä yksin. Äiti oli siis yh tuolloin. Olen vihannut, halveksinut ja sättinyt äitiä mielessäni monet kerrat. Vasta vanhempana olen ymmärtänyt, mikä ajoi äidin siihen pisteeseen ettei muuta vaihtoehtoa enää näkynyt. Silti en hyväksy sitä, ettei äiti hakenut apua masennukseensa.
Ainakin mulle se vihantunteiden läpikäynti oli tarpeen. Sain vihata ja nyt asia on loppuunkäsitelty. Älä siis ainakaan estä itseäsi tuntemasta mitä tunnet, mutta älä jää vellomaan siihenkään.
vanhemmat jättäneet.
Suhteuttakaa siihen.
Mutta ymmärrän äitiä. Tiedän taustat. Elämä on semmoista, tosi rankkaa joskus. Äiti silti jäi, joka on kiva juttu.
Äidillä on oma elämänsä ja minulla omani.
varmaan mitään, ei nimittäin yllättäisi sillä ei äiti meistä lapsista koskaan muutenkaan välittänyt tai hoitanut meitä (olimme siis kuitenkin ihan "normaali" perhe aina minun teini-ikään asti jolloin vanhemmat erosivat)
Eipä ollut kummoinen malli muutenkaan.
en millään osaa suhtautua siihen "olankohautuksella". Olen järkyttynyt...
-ap
Meillä äiti joskus erehty sanomaan että ennen piti pillereissä pitää välillä taukoa ja sen seurausta minä iltatähti olen. No kyllähän se vähän "kirpaisi" mutta toisaalta äiti kyllä tuhisi että samanlaisia vahinkoja te kaikki lapset (4 kpl) olitte.
No minulla oli kuitenkin hyvä lapsuus ja edelleen hyvä suhde äitiini. Asia ei mitenkään kummittele mielessäni enää. Elämä on vain mennyt näin ja olen "vahinko" mutta entäs sitten.
Ymmärrän hyvin ap:n järkytyksen. Joudut varmaankin pohtimaan asiaaa hetken mutta pidemmän päälle asia löytää paikkansa ja tuksin jää kummittelemaan sen enempää. Mielestäni tuon ei tarvitse vaikuttaa mitenkään suhteeseesi äidin kanssa.
Tsemppiä. Kyllä se siitä helpottaa kun olet tottunut asiaan.