Tuli mieleen yksi ammatti, josta ei varmaan voisi olla kauaa vanhempainvapaalla
Tuosta ketjusta, jossa kyseltiin ammatteja, joista ei voi olla kauaa lapsen kanssa pois töistä. Luitteko Hesarista tällä viikolla, että näistä erikoislääkäreistä, jotka tekevät ruumiinavauksia, on kova pula! Kuolinsyytodistusta voi joutua odottamaan jopa vuoden. Eli tällä hetkellä Suomessa ainakin tämän alan erikoislääkäri ei varmaan mielellään saisi olla kauaa kotona lapsen kanssa, kun ala on kriisissä jo nyt liian vähäisten alan asiantuntijoiden vuoksi.
Kommentit (4)
olla vapaalla.
Kysymys kuuluukin, että kenen työpaikalla voi muka olla ilman mitään hankaluuksia pois töistä. Aina aiheutuu työnantajalle jotain lisätyötä.
niin ärsyttää tämän kaltainen asenne. Joo, lain mukaan voi olla kotona kolme vuotta, mutta ammatillisesti noin pitkä poissaolo on itsemurha.
Esimerkiksi kirurgi ei voi olla noin kauaa poissa töistä. Käden taitoaan on harjoiteltava säännöllisesti.
Vai haluaisitko sinä olla kuusi vuotta kotona olleen kirurgin ensimmäinen potilas töihin paluun jälkeen?
Kyllä sieltäkin voi olla sen 3 v. pois.
Muutenkin niin ristiriitaista ajattelua. Äiti tyrmätään paholaisena, jos laittaa lapsen pienenä hoitoon. Mutta jos hän sattuu olemaan lapsesi opettaja ja hän jää äitiyslomalle, hän on petturi.
Ei ymmärrä..
Ja mikäs kiire kuolleilla...